Urheilu

Litmanen jatkaa pelaajauraansa

LEHTIKUVA<br />Jari Litmanen tähtää edelleen Euroopan pelikentille. Maajoukkueen kapteeni ei ole edes ajatellut peliuransa lopettamista.
LEHTIKUVA
Jari Litmanen tähtää edelleen Euroopan pelikentille. Maajoukkueen kapteeni ei ole edes ajatellut peliuransa lopettamista.

Puheet jalkapallomaajoukkueen kapteenin ja kautta aikojen menestyneimmän suomalaisen jalkapalloilijan Jari Litmasen uran päättymisestä ovat vahvasti liioiteltuja. Litmanen, 33, ilmoitti tiistaina, ettei hänellä ole lopettamissuunnitelmia.

Päättyneellä kaudella jalkapalloliigan FC Lahdessa pelanneen Litmasen osoite jatkossa vielä avoinna. Litmanen pohtii eurokentille lähtemistä vuodenvaihteessa.

Seuraava tähtäin Litmasella on tulevissa maaotteluissa, joista ensimmäinen on edessä marraskuussa Italiaa vastaan. 90 A-maaottelua pelannut Litmanen on matkalla kohti maagista sadan ottelun rajaa. Seurajoukkuerintamalla ratkaisuille ei vielä ole kiirettä.

- Lähden nyt Amsterdamiin asumaan ja harjoittelemaan, että olisin marras- ja joulukuun maaotteluissa kunnossa. Jossain vaiheessa joulukuuta pidän muutaman viikon loman, Litmanen kaavailee.

- Tammikuussa kun siirtoikkuna aukeaa, katsotaan millaisia ajatuksia herää ja mistä päin olisi kiinnostusta.

Yhteyksistä mihinkään suuntaan Litmanen ei halua puhua. Kesällä siirtoaikana yhteydenottoja tuli kuitenkin useampiakin. Litmanen ei itse kuitenkaan kokenut tuolloin olevansa siinä kunnossa, että olisi halunnut siirtyä muualle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kesä-heinäkuussa oli ongelmia oikean akillesjänteen kanssa, enkä halunnut silloin sen jälkeen lähteä. Halusin laittaa itseni kuntoon ja auttaa FC Lahtea ja A-maajoukkuetta.

Litmanen korostaa, että Euroopassa ei päätöksiä pelaajahankinnoista tehdä tähän aikaan vuodesta. Vuodenvaihteen lähestyessä tilannetta ryhdytään kuitenkin pohtimaan tarkemmin ja silloin myös päätökset tulevat ajankohtaisiksi.

- Siellä on vanhoja kiinnostuksia varmasti, mutta tällä hetkellä sarjat ovat käynnissä ja vanhasta tottumuksesta tiedän, että joulu-tammikuu on kiireellistä aikaa kaikilla seuroilla. Silloin mietitään, miten siihen kauden jälkimmäiseen puoliskoon kukin joukkue lähtee, Litmanen sanoo.

Ei syytä miettiä lopettamista

Usein toistuneet ja pitkiäkin pelitaukoja aiheuttaneet loukkaantumiset ovat kiihdyttäneet huhuja Litmasen uran päättymisestä. Maajoukkueen kapteeni itse myöntää, että otteluiden seuraaminen katsomon puolelta ei juuri lämmitä, mutta lopettamisaikeet hän tyrmää kategorisesti.

- Se on selvää, että haluan pelata. Kaikki loukkaantumiset ja kuntoutumiset tietysti jarruttavat pelaamista. Tämä on hyvin yksinkertaista: on vain kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa pelaamista tai lopettaa pelaaminen, mutta jälkimmäiseen en näe nyt mitään syytä, toteaa Litmanen.

Myös päättyneellä kaudella kotimaassa Litmasen panos jäi hieman puolittaiseksi loukkaantumisten takia.

- Tällä hetkellä tuntuu erittäin hyvältä. Valitettavasti FC Lahden pelit loppuivat viime viikkoon. Maajoukkueella on taas tulossa otteluita ja uskon, että olen niissä peleissä mukana, Litmanen sanoo.

- Olen pystynyt täysillä treenaamaan etureisivammani jäljiltä. Maajoukkue kiinnostaa aina ja harjoittelulla on selkeä tavoite.