HPK:lle
jälleen rankkaripisteet
Hämeenlinnan Pallokerho on tällä kaudella erikoistunut raatamaan pisteidensä eteen urakalla. Sunnuntaina HPK pelasi 15:nnen pelinsä jääkiekon SM-liigassa ja joutui yhdeksännen kerran jatkoajalle. Jatkoaika ei tuonut ratkaisua ja HPK vei rankkarikisan jälkeen pisteet maalein 5-4 (0-1, 2-0, 2-3, 1-0).
HPK otti näin seitsemännestä rankkarikisastaan kuudennen voiton. Ratkaisevassa vedossa onnistui Toni Mäkiaho.
Peli oli värikästä alusta loppuun huipentuen kolmanteen erään. Tappara meni nopeassa tahdissa 1-2-tappioasemasta 4-2-johtoon, mutta HPK tuli väkisin tasoihin reilu minuutti ennen loppusummeria. Kun Tapparan Robert Kantor istui jäähyllä, HPK otti vielä maalivahti Miika Wiikmanin vaihtoon ja Vladimir Sicak onnistuikin tasoittamaan.
- HPK:lla on huippujoukkue, se ei suostu häviämään. Meidän rutistuksemme ei riittänyt, Tapparan valmentaja Mika Saarinen sanoi.
- Hienoa, että joukkue uskoi loppuun asti ja nousi voittoon, HPK:n valmentaja Jukka Jalonen jutteli.
Tapparalle tuli ottelussakin muutenkin ikäviä uutisia, kun Ville Nieminen loukkasi ranteensa toisessa erässä. Vamman vakavuus selviää alkuviikosta.