Aura Basketissa eivät
vekselivetoiset miehet pelaa
HARRI KOSKINEN
Koripallon SM-sarjassa pelaavassa Aura Basketissa on selvät sävelet toiminnalle. Punaisena lankana on sellaisen seuran rakentaminen, joka antaa alueen nuorille mahdollisuuden pelata koripalloa pääsarjatasolla. Toisena johtolankana on tiukka taloudenpito. Puheenjohtaja Ilkka Rokala vakuuttaa, ettei velkaa tehdä missään tapauksessa.
- Aura Basketissa eivät vekselivetoiset miehet pelaa, Rokala sanoo.
- Taloudenpidon tulee olla tiukkaa, mutta muissa asioissa toiminta on avointa. Avoimuus koskee kaikkia osapuolia, jotka tekevät töitä yhteisessä asiassa, puheenjohtaja painottaa.
Aura Basketin kausi on alkanut positiivisessa nosteessa. Neljän pelatun kierroksen jälkeen seuran tilillä on kolme voittoa, mihin ennakkoon tuskin monikaan uskoi.
- Ilmapiiri on odottava, mutta olemme yllättyneitä hyvän alkukauden jälkeen, Rokala toteaa.
- Vaikutus on ollut se, että useat henkilöt ovat ottaneet yhteyttä ja ilmoittaneet halukkuutensa liittyä seuran markkinointiryhmään, Rokala sanoo.
Tällä hetkellä Auran markkinoinnista ja varojen keräämisestä vastaa kymmenkunta henkilöä. Käynnissä olevan sarjakauden rahat on kerätty pieniä mainoksia myymällä.
- Sanotaan, että "pieninä palasina onni on maailmalla", Rokala kuvailee laulun sanoin.
Aura ei kuitenkaan jää nykyiseen malliin, vaan jo nyt on mietitty seuraavaa vuotta.
- Ensi kaudeksi on kaavailtu uusia paketteja ja isompia yhteistyökumppaneita, Rokala valottaa.
Rokala toteaa, että koripallon markkinointi on tällä hetkellä varsin vaikeaa Turun seudulla. Neljän hiljaisen vuoden jälkeen tilanne on uusi.
Vanhanaikaista seuratyötä
Aura Basket on Turun NMKY:n ja Kaarinan Uran yhteistuumin perustama yhdistys. Rokala kertoo, että yhteistyö kahden emoseuran ja Auran välillä toimii erinomaisesti. Perustamishetkellä puolitoista vuotta sitten ihmetys oli suuri, sillä olihan kysymys kahden äärilaidan yhteistyöstä. TuNMKY kuuluu Koripalloliittoon ja Ura Työväen Urheiluliittoon.
- Jäät ovat sulaneet, Rokala painottaa.
- Ensimmäinen vuosi meni opettelussa, mutta ollaan saavuttamassa toimintamalli, jolla pystytään viemään alueen koripalloa eteenpäin.
Aura Basketin hallituksessa istuu neljä henkilöä. Rokala on nuijan varressa ja rahastoa hoitaa Kjell Eriksson . Sihteeri on Esa Rosman ja varapuheenjohtaja Tommi Mannila.
- Olemme saaneet kerättyä yhtenäisen porukan, joka tekee vanhanaikaista seuratyötä. Eli toimimme talkooperiaatteella, Rokala selvittää.
Puheenjohtaja Rokalalla on kokemusta nuijan heiluttamisesta, sillä mies on ollut mm. Turku Pesiksin puheenjohtaja ja Salibandy Oy:n hallituksen jäsen. Auran puheenjohtaja toimii myös koripallon SM-yksikön varapuheenjohtajana. Siviilityönä Rokala hoitaa Veikkauksen promootiopäällikön virkaa.
Aurassa varauduttu yllätyksiinkin
Aura Basketin alkukausi on mennyt nappiin, mutta sarja on vielä nuori. Aurassa on ajateltu niin, että nykyiset eväät riittävät aina sarjapaikan uusimiseen, seuran tähtäin kun on sihdattu tuleviin vuosiin.
- Jos mennään näillä eväillä, mitä nyt on ja ollaan oikein ahkeria, niin tämä kausi on hallinnassa, Rokala mainitsee.
- Olemme kuitenkin varautuneet yllättäviin tilanteisiinkin. Mutta uskomme siihen, että tämä joukkue parantaa vielä juoksuaan. Pelaajilla on kokemusta nyt vähän, mutta sekin korjaantuu koko ajan.
Yksi asia Rokalaa ja Aura Basketia kuitenkin harmittaa. Oman hallin puuttuminen asettaa rajoituksia joukkueen yöskentelyyn ja myös varainhankintaan. Aura pelaa ottelunsa Caribian 994-hallissa.
- Harjoitusvuorot eivät ole kohdallaan emmekä pysty tarjoamaan yleisöpalveluja, joista olisi tuloja seuralle, Rokala sanoo.
Aurassa kuitenkin luotetaan siihen, että kunnallisvaalien jälkeen alkavat neuvottelut uuden hallin rakentamisesta.
- Olemme käyneet neuvotteluja muiden sisäpalloseurojen kanssa, Rokala sanoo.