TPS taipui Blue Foxille
Palloiluurheilussa yleensä se joukkue joka tekee enemmän maaleja kuin vastustaja, voittaa. Niin oli myös lauantaina Pietarsaaressa, kun isäntäjoukkue Blue Fox FBC otti vastaan vierailevan TPS:n salibandyjoukkueen.
TPS pystyi kenttäpelissä suuren osan aikaa tasapäiseen peliin Blue Foxin kanssa, mutta kun maaleja ei saada sisään minkäänlaisista paikoista, ei voittoja voi odottaa. Näin kotijoukkue vei voiton maalein 8-4 (2-0, 2-0, 4-4).
TPS:n taktiikka pitää yksi hyökkääjä isäntien maalilla koko ajan, oli vetona oivallinen koska pienellä kentällä paine pysyi kotijoukkueen päädyssä. Kotijoukkue vei kuitenkin kaksi ensimmäistä erää kummatkin 2-0-lukemin, vaikka TPS:llä oli paljon maalipaikkoja ja muun muassa kolme ylivoimatilannetta.
Kolmannessa erässä TPS heräsi mukaan taistoon lukemissa 7-1 ja silloin oli jo liian myöhäistä. TPS:n vastuuvalmentaja Ray Backman oli kauhuissan pelin luonteesta.
- Kyllä me paremmille hävisimme, mutta olihan se melkoista painia. Maalit ratkaisivat ja me emme tänään osuneet. Tuomarit olisivat saaneet olla tarkempia etenkin mailaan hakkaamisessa. Ei se silti tämän pelin ratkaisu ollut vaan vastustajan taitavat yksilöt, totesi Backman.
TPS:n joukkueesta Renny Niemi voi olla tyytyväinen iltapuhteeseensa sillä mies oli ryhmän aktiivisin.