Jääkiekko

Selänne ja Kariya
muistelivat menneitä

Vielä muutama viikko sitten ketjukavereina NHL-seura Mighty Ducks of Anaheimin riveissä kaarrelleet Teemu Selänne ja Paul Kariya iloittelivat torstain kierroksella kolme maalia mieheen.
Maaliskuun alussa San Jose Sharksin vahvuuteen siirtynyt Selänne sai joukkuetovereiltaan rutkasti enemmän tukea, ja San Jose vei kalifornialaisten mittelöstä voiton maalein 7-4.
Selänne ehti pelata maalitta kuusi ottelua haipaidassa. Torstaina Selänne saatteli kiekon entisen seuransa maalin toisen erän loppuhetkillä ja jatkoi kahden osuman voimin kolmannessa erässä.
Tuloksena oli Selänteen NHL-uran 18:s kolmen osuman suma. Selänne ja Kariya muodostivat viiden vuoden ajan, maaliskuun alkuun asti, yhden NHL:n tehokkaimmista tutkapareista. Kariya tehoili San Josessa uransa viidennen kypärätempun.
San Jose jäi avauserässä Anaheimin jyrän alle. German Titov iski erän päätteeksi vieraat 3-1-johtoon, ja San Josen maalivahti Jevgeni Nabokov luisteli vaihtoon. Miikka Kiprusoff paikkasi venäläisen, torjui 12 kertaa ja saavutti San Josen oivan toisen erän (4-0) avittamana NHL-uransa ensimmäisen voiton pelaavana maalivahtina.
TS/STT