Jääkiekko

Bowman muuttuu
ajan mukana

Scotty Bowman erottuu 30 NHL- päävalmentajan joukosta monella tavalla. Maanantaina 2002. ottelunsa valmentanut Bowman on koko joukosta ylivoimaisesti kokenein ja voitokkain. Jo pelkkä ottelumäärä nostaa Detroitissa tällä hetkellä valmentavan Bowmanin muiden yläpuolelle. Miehen asemaa pönkittää myös voittojen määrä. Bowman on poistunut NHL- areenalta voittajana peräti 1158 kertaa, ja luku suurenee edelleen.

Stanley Cupin voittoja hänellä on kahdeksan kappaletta. Viisi mestaruutta tuli Montrealissa, yksi Pittsburghissa ja kaksi Detroitissa. Lisäksi valmennuskokemusta on karttunut Buffalossa.

Viime aikoina NHL- piireissä on keskusteltu yhä enemmän siitä, milloin Bowmanin hohdokas ura päättyy.

- Ten tätä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja terveyttä riittää. Myös perheelläni on asiaan mielipide, sanoi Bowman.

Alku
St. Louisissa

Valmentajavelhon ura alkoi vuonna 1967 St. Louis Bluesin peräsimessä. Tuolloin NHL laajeni ensimmäisen kerran. Kuuden alkuperäisen joukkueen sakkiin kelpuutettiin silloin kuusi laajennusjoukkuetta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bowman on siis valmentanut peräti viidellä eri vuosikymmenellä. Uran pituutta kuvaa hyvin se, että miehen aloittaessa NHL:ssä, valkoista taloa isännöi Lyndon Johnson.

Bowmanin valmennusmetodit eivät kuitenkaan ole vuosikymmenien takaa.

- Monet valmentajat eivät pysty muuttumaan ajan mukana. Scottyllä on edelleen samat vanhat periaatteet, mutta hänellä on ollut taito omaksua ajan mukanaan tuomia muutoksia, sanoi Dallasin valmentaja Ken Hitchkock.

Nimmarit
mailaan

Nuorempana Bowman tunnettiin erittäin tiukkana ja vaativana valmentajana. 1970- ja 80- luvuilla pelaajien elämäntavat pelireissuilla huolettivat valmentajaa. Yksi miehen kuuluisimmista tempuista sattui eräällä vieraskiertueella. Bowman vei illalla mailan hotellin ovimiehelle, ja pyysi tätä ottamaan nimikirjoituksen jokaiselta pelaajalta jonka yön aikana näkee.

Aamulla Bowman haki mailan ovimieheltä, ja yöelämässä viihtyneet pelaajat jäivät tuoreeltaan kiikkiin. Heillä oli ohjelmassa aamuharjoituksen jälkeen hieman ylimääräistä luistelua.

TIMO KUNNARI