Olympialaiset

Kenteris yllätti kaikki

TS/Jonny Holmén<br />Kreikan Konstantinos Kenteris oli todellinen yllätysvoittaja miesten 200 metrillä.
TS/Jonny Holmén
Kreikan Konstantinos Kenteris oli todellinen yllätysvoittaja miesten 200 metrillä.

Pikamatkat eivät ole enää pitkään aikaan olleet maailman kirkkaimmalla huipulla valkoisen miehen hommia.

Torstaina tilastoihin tuli piristävä poikkeus, kun Kreikan Konstantinos Kenteris ponkaisi kerta heitolla maailman tietoisuuteen.

27-vuotiaan Kenterisin temppu on oikeastaan aika uskomaton, sillä edellisen kerran 200 metrin olympiakulta meni valkoiselle miehelle Moskovan boikottikisoissa 1980. Tuolloin Italian pikajuna Pietro Mennea kiisi kultamitalistiksi.

Ensimmäisen arvokisamitalinsa saavuttaneen Kenterisin kehitys on viime aikoina ollut uskomattoman nopeaa. Aikaisemmin tänä vuonna hän rikkoi Kreikan ennätyksen 20.25 pinkomalla 20.14. Eilen hän niisti tuosta vielä viisi sadasosaa.

Kisan pettynein mies löytyi kolmannelta sijalta. Pöytä oli katettu Ato Boldonille , kun Maurice Greene ja Michael Johnson olivat poissa.

- Tottakai olen pettynyt, koska mitalin piti olla kultainen.

Kisan kakkonen, Ison-Britannian Darren Campbell sen sijaan oli onnellinen. Hän sai mitalin, jota lähti hakemaan jo 100 metriltä. Suoralla hän joutui tyytymään kuudenteen sijaan.

MATTI MAJASAARI