Tomba teki "Maierit"

TS Shiga Kogen
STT-Reuters

Alberto Tomba on hankkinut taidoillaan ja tempauksillaan valtaisan suosion Japanissa. Tomba Club Japan'in jäsenet joutuivat kuitenkin poistumaan torstaina pettyneinä Higashidate-vuoren olympiarinteiltä, kun heidän sankarinsa rysäytti portin ohi miesten suurpujottelun ensimmäisessä laskussa.

Tomba ei ehtinyt mutkitella Naganon kisojen ensimmäisessä kilpailussaan kuin muutaman kerran ennenkuin suksen kantti lipsahti jäisellä rinteellä ja vauhti heitti italialaisen turvaverkkoihin. Koottuaan välineensä ja ylpeytensä Tomba antoi selityksen sukellukselleen.

-Lähdin rinteeseen kuin Hermann Maier, Tomba vertasi itseään syöksyssä villisti kaatuneeseen itävaltalaiseen hurjastelijaan, joka monien mielestä ei tunne lainkaan sanaa 'jarrutus'.

-Halusin voittaa ja laskin riskillä, selkäänsä aristellut Tomba jatkoi.

Tomba on voittanut kolmissa olympialaisissa kolme kulta- ja kaksi hopeamitalia. Naganossa hänellä on vielä mahdollisuus tukevoittaa saalistaan pujottelussa, jos vain historia ei toista itseään.

-Japanilainen lumi ei tuo minulle onnea, Tomba naureskeli viitaten viiden vuoden takaisiin tapahtumiin.

Vuoden 1993 MM-kilpailuissa Moriokassa Tomba joutui ensin jättämään suurpujottelun väliin ruokamyrkytyksen takia ja kaatui pujottelun ensimmäisessä laskussa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.