Soinisen pää kestää

Hakuba, 11.2. (STT)

Jani Soinisen idoli nuorena oli Matti Nykänen. Kotikaupungin uljain mäkimies oli myös muuta kuin ihanne. Nykänen hankki Laajavuoressa pomppiville nuorille monoja, suksia ja kypäriä.

-Oli se hienoa hypätä Nykäsen monoilla, Soininen naurahtaa olympiavoittajana.

Jani Soininen aloitti mäkihyppääjän osansa sattumalta. 8-vuotiaana hän oli hiihtämässä Laajavuoressa, kun päätti kokeilla hyppäämistä.

-Ja nyt olen hypännyt 17 vuotta, Soininen huoahtaa.

Armeija-ajan jälkeen Soininen ei ole ehtinyt tehdä muuta kuin hypätä. Hän ehti olla aikoinaan puolisen vuotta Jyväskylän energialaitoksella mittareita asentamassa koulutustaan (automatiikka-asentaja) vastaamassa työssä, mutta se jäi. Nykyisin hän kokoaa kesäisin aina, kun ehtii polkupyöriä Tourulan Kesport-liikkeessä. -Ihan palkkatyötä se on, Soininen sanoo.

Soinisen perheeseen kuuluvat tyttöystävä Pauliina, Tanskan dogi Iita, vanhemmat Anne ja Veikko sekä sisaret Toni (21) ja Mari (6).

-Perhe ei vastustellut mäkiharjoituksia, päinvastoin. Isällä riitti aina intoa viedä harjoituksiin viisikin kertaa viikossa. Matkaa sentään oli 7-8 kilometriä, Soininen kertoi uran alkuajoista.

Tavoitteelliseksi mäkihyppy muuttui Soiniselle tuossa 16:n ikäisenä. -Silloin sitä alkoi tehdä tosissaan, ei enää harrastuksena, Soininen kertoi.

Tällä vuosikymmenellä Soinisen valmennuksesta ovat vastanneet Risto Pirttimäki ja Jukka Kalso.

Falunin MM-kisoissa 1993 avaus

Maajoukkueeseen Soininen änkesi samoihin aikoihin kuin Janne Ahonen. Vuonna 1993 hän oli mukana Falunissa. Thunder Bayssä 1995 ja Trondheimissa 1997 hän oli voittamassa kultamitalia joukkuekisassa. Lillehammerin olympialaisissa 1994 hän oli joukkueen ykkösmies.

Trondheimissa Soininen jo oli hyvässä vireessä, mutta ei vielä pystynyt hyppäämään jatkuvasti kisasta toiseen kahta hyvää hyppyä.

Tämän asian kimppuun Soininen ja päävalmentaja Hannu Lepistö paneutuivat ennen tämän kauden alkua viime keväänä. Lepistö kertoi, että Soininen oli ensin valmis ottamaan avukseen jopa ammattiauttajan, mutta loppujen lopuksi miehet päättelivät, että kyllä ongelma hoituu maalaisjärjelläkin.

-Ensin nostimme asiat avoimesti pöydälle ja kävimme ne läpi, Lepistö sanoi.

Lepistö muistuttaa, että tällaisen menestyksen takana on aina pitkä tie. On osattava itse miettiä mitä tekee.

Soininen oivalsi, mistä on kyse.

-Nyt hän pystyy saavuttamaan rentouden tiukassa paikassa. Ja tuo tuomarineuvoston teko toisella kierroksella oli tosi tiukka paikka, Lepistö muistutti.

-Täytyy tuntea itsensä ja osata tämä homma. Ja kun vaaditaan huippusuoritusta, kaikki taustat pitää olla kunnossa, Lepistö kuvailee.

Lahdessa
loksahti

Soinisella asiat alkoivat loksahtaa tällä kaudella kohdalleen heti kauden alussa, kun hän loukkaantumisen takia oli muita levänneempi ja voitti kauden kolmesta ensi kilpailusta kaksi.

Kauden mittaan harjoittelu lisääntyi, ja Soinisellakin alkoi jälleen vähän tökkiä. Mutta Lepistö tiesi ja tunsi, että seuraava kuntopiikki on Naganossa. Ja niin kävi.

-Lahden SM-kisojen hyppyjen ja siellä tehtyjen harjoitusten jälkeen olo alkoi tulla helpommaksi. Ajattelin, että kunhan vaan saisin säilymään tämän tunteen siitä, miltä hyvä hyppy tuntuu, Soininen sanoi.

Soininen sai harjoitella pitkästä aikaa valmentajiensa kanssa, ja myös se tuntui hyvältä.

Sapporon maailmancupissa viikko sitten Soininen hyppäsi jo yhden kauden parhaista hypyistään. Ja senkin jälkeen tunne kesti. Naganossa Soininen oli tasaisessa kilpailussa paras. Oli suosikeista ykkönen, teräshermo. (STT)
jh

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.