Tiede sen todistaa: Unohda sähköpostit aamuisin, äläkä koskaan mene iltapäivällä lääkäriin – Nämä vinkit parantavat päätöksiäsi

Milloin on oikea hetki vaihtaa uraa, milloin kertoa huonot uutiset, milloin päättää avioliitto, milloin mennä juoksulenkille tai milloin sitoutua joko projektiin tai ihmiseen? Valtaosa päätöksistämme kumpuaa intuition ja arvailun huuruisesta suosta. Yhdysvaltain ex-varapresidentin Al Goren puheenkirjoittajanakin toimineen Daniel H. Pinkin mukaan oikealla hetkellä toimiminen on todellisuudessa puhdasta tiedettä. Oletko aamuvirkku, yökukkuja vai se kolmas lintu? Se vaikuttaa siihen, milloin sinun kannattaa tehdä mitäkin.

Aamuvirkuiksi ja yökukkujiksi synnytään eikä opita, mutta myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat. Syksyllä ja talvella syntyneet ovat todennäköisemmin aamuvirkkuja, ja keväällä ja kesällä syntyneet ovat todennäköisemmin yökukkujia.
Aamuvirkuiksi ja yökukkujiksi synnytään eikä opita, mutta myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat. Syksyllä ja talvella syntyneet ovat todennäköisemmin aamuvirkkuja, ja keväällä ja kesällä syntyneet ovat todennäköisemmin yökukkujia.

Armi Auvinen

Vuonna 2011 kaksi amerikkalaistutkijaa Michael Macy ja Scott Golder aloittivat epätavallisen projektin. He kokosivat yhteen noin 500 miljoonaa twiittiä noin kahdelta miljoonalta eri Twitte...

tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Kokeile TS digiä
1kk maksutta.
Tilaus päättyy automaattisesti.

Tutustu 1 kk 0 €
Olen jo tilaaja
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.