100 vuotta Myrskyluodon kertojan syntymästä

Anni Blomqvistin jäljillä Simskälassa

3. Anni Blomqvistin kotitalo Västra Simskälassa.
3. Anni Blomqvistin kotitalo Västra Simskälassa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Anni Blomqvistin syntymästä. Vuonna 1990 kuollut Anni asui koko elämänsä Pohjois-Ahvenanmaalla, Vårdön kuntaan kuuluvalla Simskälan saarella.

Ahvenanmaalaisia on vuosien mittaan muuttanut eri puolille maailmaa. Käydessään kotisaarella moni halusi tervehtiä myös Myrskyluodon Maijan elämäntarinan kirjoittajaa. Niinpä Simskälaan matkaavien turistibussien määrä on kasvanut rajusti..

1. Lossi

Kierros Anni Blomqvistin jalanjäljillä alkaa vaijerilossilta. Nyt lossia kuljettaa nuori Tom Mattson, jonka ainoat viralliset lepotunnit ovat jouluaattona kello 24.00 ja 06.00 välillä. Lossi on yhä elämänlanka mantereelle ja sen kuljettajat arkisten asioiden hoitajia.

2. Synnyinkoti

Muutama vuosi sitten Simskälaan valmistui Lena ja Mikael Lindholmin ylläpitämä vierastalo, jonka alkuperäisessä osassa Anni Blomqvist on syntynyt. Anni oli Lenan isoäidin sisko eli isotäti. Samalla tavalla Myrskyluodon Maijan esikuva oli Annin isotäti.

Nuori perhe ei silti turisteilla elä. Pihalla on hurjannäköistä Ylämaan rotukarjaa, joka vietiin loppuviikosta kesäksi saareen. Lena tuntee jokaisen. Myös Annin kaima pääsee kesäksi Väderskäriin.

3. Kirjailijakoti

Annin eläessäkin Simskälassa kävi Myrskyluotonsa lukeneita ruuhkaksi asti. Nyt talo, jonka vähemmän kauniin mutta käytännöllisen lisäsiiven Bengt-poika rakensi äidilleen kirjoittamishuoneeksi, on toista vuotta autiona.

Anni suunnitteli antavansa kotinsa nuorille aloitteleville kirjailijoille asuttavaksi. Samalla rakennus säilyisi ja Myrskyluoto-turistit saisivat nähdä paikan, rannan ja venevajan sellaisena kuin se on kuvattu vielä Annin viimeisessä teoksessa.

4. Myrskyluoto

Myrskyluotona elokuvassakin nähty saari on Simskälasta pohjoiseen sijaitseva Väderskär, jonne nopealla veneellä ehtii runsaassa vartissa. Väderskärin karun saaren hiljaisuus ja ympäröivä meri luo tunnelmaa. Paljaalla kalliolla on vietetty häitä.

Aika on jättänyt jälkensä Myrskyluotoon. Venevaja on vinksallaan ja luhistumispisteessä olevan talon ikkunat ovat kaatuneet sisään. Paikalla käyneet ovat jättäneet roskat jälkeensä. Anni piti elinaikanaan huolen siitä, että asuintalo pysyi kunnossa ja vieraskirja avoinna kävijöille.

Turisteja kuljettavan Mikael Lindholmin mielestä Väderskäriin pitäisi rakentaa alkuperäistä rakennusta vastaava talo, joka sisustettaisiin ajanmukaisesti. Rakennukseen saattaisi löytyä jostain vanhoja hirsiä.

Pieni kalastajakoti ei ihmeitä vaadi; tuvassa jäljellä oleva kerrossänkykin on vain puolitoista metriä pitkä ja tuskin puolta metriä leveä.

Mikael kiipeää saaren korkeimmalle kalliolle ja katsoo Pohjanmerelle. Juuri täällä Maija odotti Jannea yrittäen nähdä tutun purjeen lähestyvän.

Kaukana sinisinä siintävien saarten vesillä Annin aviomies Valtteri ja vanhin poika Tommy kalastivat Mikael Lindholmin sukulaismiesten kanssa. Pohjoismyrsky vei kaikki neljä. Löytyneiden veneen osien perusteella arveltiin sakean lumipyryn estäneen kalastajia näkemästä ajoissa kiviä, jotka upottivat veneet.

Åke Lindman teki kulttuuriurotyön filmatessaan 1975 Myrskyluodon Maijan alkuperäisellä saarella.

Elokuvan tekemiseen osallistui kymmeniä avustajia. Yksi heistä oli nuori Nils-Erik, jonka omistamalla saaristolaisveneellä elokuvan Janne purjehti. Lindman oli venepoikaan niin tyytyväinen, että antoi tälle oikein vuorosanat.

”Olemme purjehtineet koko päivän... Näin alkoi se 17 sanan pituinen puherooli, jonka Viking Linen toimitusjohtaja Nils-Erik Eklund yhä muistaa sujuvasti ulkoa.

5. Vårdön kirkkomaa

Anni Blomqvist kirjoitti viimeisen kirjansa, kun hänen toinen poikansa, merivartijana työskennellyt Bengt oli hukkunut toukokuun 18 päivänä vuonna 1987. Silloin kevät oli myöhässä ja veneen uskotaan törmänneen pinnanalaiseen jäälauttaan.

Pari kuukautta myöhemmin Turun vartiolentueen helikopterista havaittiin Bengtin ruumis. Annista tuntui silloin, kuin Jumalan käsi olisi nostanut hänet luodolle.

Anni Blomqvist kielsi kutsumasta itseään kirjailijaksi ja sanoi olevansa vain kertoja.

Vårdön kirkkomaalla olevassa hautakivessä Bengtin nimen alla lukee ”mor”, äiti. Kiven reunassa liitävät linnut Valtterin ja Tommyn muistoksi

Kierros on päättynyt.

JAMIE NIEMINEN

Lena Lindholm emännöi Annin synnyinkotiin (2) kunnostettua vierastaloa. 1800-luvulla rakennettu tuulimylly on nähnyt monen lapsikatraan leikit.
Lena Lindholm emännöi Annin synnyinkotiin (2) kunnostettua vierastaloa. 1800-luvulla rakennettu tuulimylly on nähnyt monen lapsikatraan leikit.
Anni Blomqvistin kotitalo (kartta ja teksti no: 3) Västra Simskälassa.
Anni Blomqvistin kotitalo (kartta ja teksti no: 3) Västra Simskälassa.
Mikael Lindholm suree Myrskyluodon Maijan mökin (4) lahoamista. Jäljellä ovat kerrossängyt, hella ja silakkatynnyri.
Mikael Lindholm suree Myrskyluodon Maijan mökin (4) lahoamista. Jäljellä ovat kerrossängyt, hella ja silakkatynnyri.
Divealandin johtaja Ville Lundqvist avustaa Erik Hulténia pukemaan sukellusasua.
Divealandin johtaja Ville Lundqvist avustaa Erik Hulténia pukemaan sukellusasua.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.