Raunioiden karua romantiikkaa St Andrewsissa

St Andrewsin linnan rauniot löytyvät jylhältä rannalta. Niiden vierestä löytyy linnan historiasta kertovat keskus.
St Andrewsin linnan rauniot löytyvät jylhältä rannalta. Niiden vierestä löytyy linnan historiasta kertovat keskus.

St Andrews on tunnettu Pohjanmereen rajoittava pikkukaupunki Skotlannin itärannikolla. Esimerkiksi Edinburghista sinne pääsee junalla hieman alle tunnissa.

Sumuinen ja sateinen aamu St Andrewsissa valkeaa yhtä aikaa karuna ja kauniina. Sade piiskaa hiljalleen rappeutuvia raunioita. Rannan kalliot ja vanhojen kirkkojen ja linnojen jäänteet luovat ympärilleen ihmeellisen tunnelman.

Hetken päästä paistaakin jo aurinko keskustan kapeiden kujien ja vanhojen, harmaiden kivirakennusten seiniin.

St Andrews on tyypillinen skotlantilainen merenrantakaupunki olematta silti tylsä tai samanlainen kuin joku muu kaupunki.

St Andrewsista tekee erityisen sen vivahteikas historia. Pieneksi kaupungiksi se on saavuttanut paljon suurta.

Kaupungista löytyy pieni mutta arvostettu ja kansainvälinen St Andrewsin yliopisto, joka täyttää tänä vuonna 600 vuotta. Opiskelijoita on vajaa 2 000. He elävöittävät pienen kaupungin ilmettä ja tuovat matkailijoiden ohella tunnettavuutta ja työtä.

– Parasta St Andrewsissa on sen eläväinen ilmapiiri, rannikon läheisyys sekä sen monipuolisuus, sanoo 23-vuotias Amy Ross.

Ross työskentelee tällä hetkellä paikallisessa Costa-kahvilassa, mutta hän on muuttanut paikkakunnalle St Andrewsin yliopiston espanjan ja valokuvauksen opintojen perässä. Rossin mielestä on mukavaa, että St Andrews on sekoitus paikallista skotlantilaista kulttuuria, turisteja sekä opiskelijaelämää. Vuoden kiertoa rytmittävät monet tapahtumat, joissa korostuu erityisesti alueen historia, skottilainen musiikki sekä perinteet.

Yliopistosta tuli suuren yleisön tuntema viimeistään siitä, että Englannin prinssi William ja hänen puolisonsa Kate opiskelivat ja löysivät siellä toisensa.

St Andrews on tunnettu golfin kotipaikkana, ja kaupungissa onkin runsaasti golfkenttiä. Kenttien läheisyydestä löytyy golfin historiaan perehdyttävä golf-museo. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on vanha silta golfkentän keskellä kaupungin keskustan läheisyydessä.

Kaupungista löytyy näyttäviä vanhoja kappeleiden ja linnoitusten jäänteitä, joita katsellessa mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan aikaan, jolloin kyseiset rakennukset olivat vielä täydessä loistossaan.

Parasta St Andrewsissa on kuitenkin se, että paikkakunnalla kaikkeen liittyy tarinoita tai värikästä historiaa.

Paikkakunnan nähtävyyksien tutkimista helpottaa suuresti niiden helppo saavutettavuus ja kohteiden lyhyet välimatkat toisistaan.

Aurinko vetäytyy taas hetkeksi pilven taakse vain ajaakseen ihmiset sisälle teelle. Kaupunki jatkaa hiljaisen rauhallista eloaan. Vielä on aikaa yhdelle kävelylle vihreiden kenttien ohi harmaan jylhälle rannalle.

JENNI ERVASTI

Top 5

Golf-museo ja sen läheisyydessä oleva vanha silta. Kaupungin ylpeydestä golfista ja golfin synnystä kertova museo.

St Andrews -linnan rauniot, joiden ohessa sijaitsee linnan historiasta kertova keskus. Hyvä paikka paikkakunnan historiaan perehtymiseen.

St Mary on the Rock ja Black-friars -kappeleiden rauniot. Skotlannin uskonpuhdistuksen aikana tuhoutuneiden kappeleiden rauniot ovat pysäyttävän näköisiä. Raunioista näkee vielä rakennusten mittakaavat ja perustukset.

North Point- kahvila. Katen ja Williamin tunnetuksi tekemä kahvila on paikassa, jossa pariskunta St Andrewsissa asuessaan kävi yhdessä kahvilla.

West Sand hiekkaranta. Hienohiekkainen ranta on ollut näyttämönä useissa maailmankuuluissa elokuvissa, kuten Oscar-palkitussa Tulivaunuissa.

Pikkuinen silta keskellä golfkenttää on merkittävä nähtävyys, sillä kaupungin golfklubi on maailman vanhin.
Pikkuinen silta keskellä golfkenttää on merkittävä nähtävyys, sillä kaupungin golfklubi on maailman vanhin.
North Point -kahvilasta tuli nähtävyys, kun prinssi William kävi siellä kahvilla vaimonsa Katen kanssa.
North Point -kahvilasta tuli nähtävyys, kun prinssi William kävi siellä kahvilla vaimonsa Katen kanssa.
Paikkakunnalle opiskeluiden perässä muuttanut Amy Ross on tyytyväinen kaupunkiinsa.
Paikkakunnalle opiskeluiden perässä muuttanut Amy Ross on tyytyväinen kaupunkiinsa.
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

oisko mahd.
Jos top 5:lla on golf museo ja kahvila jossa jotkutu ovat joskus vierailleet... niin ei taida olla kirjoittajalla kaikki arvot kohdallaan, tai sitten ei ole kaupungissa . Rauniot, karu luonto....jotain sellaista jota et muualla koe.
Kahvila ????
Joka paikka pullollaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »