Pyhän Olavin merireitti vie pyhiinvaeltajat purjelaivalle

Jonna Lankinen

Turusta Ahvenanmaalle kulkeva Pyhän Olavin merireitti on pian valmis kuljettavaksi. Jo ensi keväänä reitti on merkitty maastoon koko matkaltaan ja Nauvoon tullaan avaamaan infopiste vaeltajille.

Pyhän Olavin merireitti on yksi osa Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitistöä. Se on kansainvälinen hanke, jota edistetään tällä hetkellä pääosin EU-hankerahoilla Manner-Suomen ja Ahvenanmaan lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa.

Koordinaattorina hankkeessa toimii Åbo Akademi. Virallisesti koko reitti on valmis Norjan Trondheimiin asti vuonna 2019. Uusia polkuja tai teitä ei Suomessa rakenneta, vaan reitistö määräytyy jo olemassa olevien teiden perusteella.

Pyhän Olavin merireitin hankevastaava James SimpsonParaisten kaupungilta sanoo, että ideana on, että merireitin kaikki vesiosuudet voi kulkea lautoilla ja yhteysaluksilla. Tavoitteena on kuitenkin avata myös vaihtoehtoinen purjelaivareitti Korpoströmistä Ahvenanmaalle niille, jotka kaipaavat pyhiinvaellukselleen erityistä elämystä.

Tätä reittiosuutta testattiin viime viikonloppuna, kun pilottiryhmä seilasi purjelaiva Albanuksella Korpoströmistä Kökariin, Sottungaan, Långnäsiin ja Maarianhaminaan. Välillä yövyttiin Kökarissa ja Sottungassa, joissa myös vaellettiin saaren poikki ja tutustuttiin kirkkoihin.

Matkassa mukana seilasi puinen perinnevene Tjutt-Tjutt, joka kulki omaan tahtiinsa samaa reittiä Albanuksen kanssa. Myös Tjutt-Tjutt alkaa myöhemmin kuljettaa pyhiinvaeltajia Korpoströmistä Ahvenanmaalle.

Kökarissa asuva fransiskaaniyhdistyksen puheenjohtaja Christian Pleijeloli järjestänyt koepurjehduksen ja jakanut reilut kaksikymmentä osallistujaa eri ryhmiin. Purjehdusvuoro nosti ja laski purjeita sekä auttoi miehistöä kannella, kun taas keittiöryhmä valmisti aamiaista ja ruokia ja siivosi jäljet. Kolmas ryhmä liikkui Tjutt-Tjuttilla.

– Se, että ihmiset tekevät työtä täällä laivalla, sopii mainiosti pyhiinvaeltajille, Pleijel sanoo.

Yhteisen työn tekeminen ryhmissä hioi vaeltajat tiiviiksi yhteisöksi, ja juuri toisiin ihmisiin tutustuminen ja merkityksellisten keskustelujen käyminen ovat pyhiinvaelluksessa usein tärkeällä sijalla.

Koepurjehdukselle osallistunut ahvenanmaalainen Tove Manselinon kokenut pyhiinvaeltaja, mutta seilaaminen oli hänellekin uusi tapa kulkea.

– Tämä sopii pyhiinvaellukseen, sillä tämä on ikiaikainen, rauhallinen ja hiljainen tapa kulkea. Parasta on, kun laivan moottorit sammutetaan ja aletaan seilaamaan. Silloin tulee sellainen rauha, jossa saa olla hyvin lähellä luontoa.

Manselinin mukaan purjelaivalla seilaaminen tuo pyhiinvaeltajalle myös pakollisen pysähtymisen toisten pyhiinvaeltajien seuraan.

– On tärkeää löytää tasapaino sen suhteen, kuinka paljon on yksin ja ryhmässä. Kun on kulkenut pari päivää yksin monien kilometrien matkoja, muodostuu siitä hieno kontrasti purjehduksen yhteisöllisyyden kanssa.

Purjelaivalla suoritettava pyhiinvaellus on alati muuttuvainen matkantekotapa. Albanuksen kapteeni Tero Ilususkoo muiden lailla, että pyhiinvaelluspurjehdus on konsepti, joka tulee toimimaan.

– Tämä koepurjehdus on osoittanut sen. Todella pahalla kelillä muutetaan reittiä, mutta niin sen kuuluu mennäkin, Ilus tiivistää.

"Vapautta on myös irtautuminen maallisista huolista"

Otteita pyhiinvaeltajan päiväkirjastaTeksti ja kuvat: Jonna Lankinen

AHTAANPAIKANKAMMO

Kokoonnumme illalla ennen kello kymmentä Saaristokeskus Korpoströmin laiturille. Vajaa kolmekymmentä pyhiinvaeltajaa, suurin osa toinen toisilleen ventovieraita, jaetaan kolmeen eri vahtivuoroon. Keittiövuorolaisilla kello herättää 6.30 aamiaisen laittoa varten, joten esittäytymiskierroksen jälkeen on jo aika vetäytyä purjelaiva Albanuksen skanssiin nukkumaan.

Purjelaivan sisään ahtaudutaan kajuutan takana olevasta pienestä luukusta. Sisällä on pieni keittiö, ruokapöydät ja laivan kylkiä myötäilevät kerrossängyt parillekymmenelle ihmisille. Löydän oman punkkani aivan laivan keulaskanssista, pimeän mutkan takaa. Yläpunkka näyttää ahtaudestaan huolimatta lähinnä kodikkaalta pesältä, eikä matalalla oleva kattopalkki vielä haittaa.

Kello kahdelta yöllä herään säpsähtäen kesken unien. Kuuma makuupussi on kietoutunut tiiviisti ympärilleni, ja yrittäessäni avata sitä lyön pääni kahdesti yläpuolellani olevaan kattopalkkiin. Tunnen olevani loukussa ahtaassa punkassa, eikä happeakaan tunnu olevan ilmassa riittävästi.

Ahdistaa, sydän pamppailee. Kaipaan raikasta ilmaa ja siksi haluaisin vain rynnätä pois laivasta happirikkaaseen kesäyöhön. Poistumiseni olisi kuitenkin herättänyt muut nukkujat, joten rauhoitan mieleni seisomalla laivan vessassa puoli tuntia. Otan käyttöön vahvat arsenaalit: limakalvoturvotusta vähentävän nenäsumutteen, joka tuntuukin auttavan vapaampaan hengitykseen. Sen jälkeen istun pimeässä merimiesarkulla, teen hipihiljaa hengitysharjoituksia ja meditoin hieman.

Reilua tuntia myöhemmin olen onnistunut löytämään itsestäni rauhallisuuden tilan ja pysymään siinä, joten palaan melko luottavaisesti takaisin punkkaani.

Puhelin vilkuttaa sinistä valoa. Merimies-ystäväni on vastannut viestiini ja muistuttaa yläpunkan olevan kodikas ja rauhallinen paikka nukkua: "Annars är det mysigt där uppe, man kan ligga i lugn och ro där när morgon vakten gör frukost. Det är lite som ett eget bo, ett ekorrbo i trädet".

Hän myös neuvoo, miten voin rauhoittaa itseäni kuuntelemalla meren ääntä: "Lyssna på vattnet, det är skönt ljud, båt ljud".

Meren liplatusta ei Korpoströmin laiturissa paljoa kuule, mutta lokit ja pääskyset pitävät elämää kirkkaassa kesäyössä. Niiden ääneen keskittyminen palauttaa harhailevat ajatukset nykyhetkeen ja muistuttaa, että tuttu maailma on aivan lähellä, heti laivan puisten kylkien ulkopuolella. Olen rauhallinen ja levollinen, ja nukahdan syvään uneen.

Aamulla eräs pyhiinvaeltajista sanoo kokeneensa samankaltaisia tunteita. Hänen punkkansa on kerrosta alempana, joten häntä on helpottanut pään yläpuolella oleva avarampi ilmatila. Valtaosa ihmisistä kuitenkin kehuu nukkuneensa erinomaisesti. Laivan sängyt ovat kapeudestaan huolimatta hyviä ja pieni keinahtelu ja muiden ihmisten kuorsaus rauhoittavia.

Olen omasta kokemuksestani kiitollinen. Sain kosketuksen omaan pelkooni ja löysin itsestäni voimaa myös sen selättämiseen. Miten hieno ja aito alku pyhiinvaellukselle.

PYHIINVAELLUS

Kutakuinkin tasan kymmenen vuotta sitten pyhiinvaelsin yksinäni Espanjan poikki Santiago de Compostelaan.

Yli 700 kilometrin taivallus oli avartava kokemus monessakin mielessä ja opetti monia asioita kuten sen, että päämäärää tärkeämpi on itse matka. Elämä ihan oikeasti on tässä ja nyt, juuri tällä hetkellä.

Pyhiinvaelluksella tapahtuneiden oivallusten ansiosta opin elämään rohkeasti, ja sitä rohkeutta en ole koskaan katunut. Ihmiset yleensäkin tuntuvat antavan liikaa energiaa peloilleen sen sijaan, että puhaltaisivat ilmaa haaveidensa alle.

Suuri oivallus oli sekin, että onni ei ole sidottu materiaan, ei paikkaan, ei taloon, ei asuinkuntaan, ei elämäntapaan, ei kauniisiin astioihin. Kaikki tärkeä kulkee mukana, omissa ajatuksissa ja sydämessä. Englanninkielinen ajatus "Home is where the heart is"osuu oikeaan. Iloinen sydän, rakkaus ja sisäinen rauha luovat kodin tunnun melkeinpä minne vain.

Pyhiinvaelluksella ihmissuhteista voi tulla syviä ja merkityksellisiä, sillä camino herkistää ihmisten mielet aidoille kohtaamisille ja kiireettömille, hedelmällisille keskusteluille.

Myös tällä purjelaivavaelluksella olen sekä nauranut itse että kuullut sydäntä helisyttävää naurua enemmän kuin aikoihin.

Olen myös nähnyt täällä isoja kaipuun kyyneleitä sekä harrasta vetäytymistä omaan rauhaan. Tunteet ovat näinkin lyhyellä matkalla kauniisti pinnassa, ja kaikkien kokemuksille annetaan tilaa. Tilasta huolimatta kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei sitä nimenomaan halua. Jossain lähellä on aina lempeä hymy, ystävällinen käsi hipaisemassa olkapäätä tai hyväntahtoinen keskustelunaloitus.

KÖKAR

Kökar on lempisaareni maailman kaikista saarista. Olen äärimmäisen iloinen, että Albanuksen matkaan kuului yöpyminen tällä saarella, Sandvikin satamassa.

Olen käynyt täällä kaikkina vuodenaikoina ja saaren ainutlaatuinen luonto, valo ja tunnelma vetävät luokseen aina vain uudelleen. Kun kökarilainen Gunnar Sundström kaivoi ilta-auringon lempeässä pilkkeessä pelimanniviulunsa esiin ja taikoi siitä ulos säveliään, olin pilvissä. Kökar, oi ihana Kökar!

Tällä saarella kasvaa vain matalaa puustoa. Se sallii taivaasta kulkeutuvan valon levitä vapaasti kaikkialla ympärillä olevalle merelle, jolloin valo näyttää jollain lailla ainutlaatuisemmalta kuin monilla muilla saarilla. Voi olla, että tämä on harhakuvitelmaa, mutta en anna sen haitata.

Eräällä aiemmista reissuistani Kökariin istuin kerran taidegraafikko Marjatta Nuoreva-Westerberginja hänen puolisonsa, kirjailija Caj Westerberginkeittiössä syömässä luumupiirakkaa. Taisi olla talvi, mutta puhuimme silti juuri tästä samasta, ihmeellisestä Kökarin valosta.

Nyt, kesäkuun puoliväliä lähestyttäessä, valossa oli jollain lailla vaaleanpunainen sävy, lempeä ja hyväilevä. Ja niin on pieni Kökar, että näistä pohdinnoista ei mennyt enää kauaa, kun matkallamme mukana ollut valokuvaaja Stefan Bremerkävi huikkaamassa minulle Albanuksen kajuuttaan: "Marjatta ja Caj ovat täällä!" He olivat tulleet ihan yllättäen katsomaan rantaan kiinnittynyttä Albanusta, jonka korkeat mastot näkyivät Kökarissa kauas.

Marjatan ja Cajn oma puuvene, kaunis ja perinteinen storbåt, odotti tervantuoksuisena pariskuntaa mökkimatkalle. En malttanut olla kysymättä Kökarin valosta uudelleen, olimmehan puhuneet siitä pyhiinvaeltajien kanssa päivän mittaan useasti.

Marjattaa nauratti, sillä yhä edelleen hänen mielestään saaren valo on ihmeellinen. Se, eroaako se muista saarista, ei ole merkityksellistä. Ehkä kaikkialla saaristossa valo onkin ihan yhtä ihmeellinen. Sehän heijastuu paitsi merestä, myös meistä itsestämme, meidän omasta tavastamme katsoa maailmaa.

MERI

Pyhiinvaellus meriteitse perinteisellä purjelaivalla vie ajatukset kauas historiaan. On helppo samaistua entisaikojen kulkijoihin ja heidän kokemuksiinsa.

Tällä matkalla saimme kokea romantisoidun version purjelaivalla seilaamisesta, sillä aurinko paistaa valtaosan matkasta, meri kimmeltää ja iso laiva lipuu hiljalleen ja äänettömästi tuulen mukana kohti määränpäätään. Aurinko kuumottaa poskipäissä ja nenässä tuoksuu ripaus tervaa ja meren suolaisuutta.

Ympäröivä meriluonto on iso, kaunis, alati muuttuva ja äärettömyydessään ihmeellinen. Sen seuraaminen ja katseleminen riittää jo itsestään ohjelmaksi, mitään muuta ei tarvittaisi. Mutta kun laivan kokki Juha Aaltonen kaivaa haitarinsa esiin tai yksi merimiehistä alkaa opettaa perinteisiä solmuja, on heidän ympärillään aina useita, innostuneita osallistujia, minä muiden joukossa. Ja haitari soi niin kauniisti, ihmiset laulavat ruotsinkielisiä kansanlauluja, solmuista helpoimmat tarttuvat muistiin.

Mutta meri, se on silti ohjelmista parhain. Minun isoisäni, saarella syntynyt ja samassa kalastajatorpassa koko elämänsä asunut mies, jaksoi katsella ikkunasta ulos välillä tuntikausia.

Pienenä tyttönä ihmettelin sitä kovin. Miten joku voi jaksaa katsoa merta, eihän siellä tapahdu mitään! Kun tupakeittiön ikkunasta näkyi ohi puksuttava vene ja pappa nosti kiikarit silmille, oli se jossain kohtaa nuoruutta melkeinpä noloakin. Ei voi olla totta! Miten hän vielä jaksaa seurata ikkunasta toiseen veneen puksuttamista eteenpäin!

Meri kaikkialla purjelaivan ympärillä edustaa vapautta tai vankilaa, katsojasta riippuen. Minulle meri on vapaus. Kun sen tuntee ja sillä osaa liikkua, se vie ihan minne vain. Vähän kuin Aaro Hellaakoskion sanonut umpihangesta: "Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki", sama vapaus toistuu merellä, vielä kauemmas vieden.

Meren vapauteen liittyy luonnon ehdoilla eläminen, sillä tiukat aikataulut ja kellot jätetään mantereelle. Purjelaiva voi nostaa purjeet, mutta vasta tuulen nopeus määrittää etenemisvauhdin. Perillä ollaan kun ollaan, noin suunnilleen, ja siinä piilee myös matkanteon vapaus.

Vapautta on myös irtautuminen maallisista huolista. Omia surujaan ja murheitaan ei ihminen voi minnekään karata, ne seuraavat aina mukana. Mutta merellä, isossa purjelaivassa, jossa jaat kaiken tiiviin yhteisön kanssa, olet samalla myös kummallisella tavalla vapaa kaukana odottavan arjen vaateista ja huolista.

Merellä eletään kuin omassa maailmassa, rinnakkaistodellisuudessa, ja sen voinee ymmärtää vain merellä pitkään aikaansa viettänyt ihminen. Mutta vankila? Ehei, sitä ei ole tämä purjelaiva, ei meri, ei saaret sen keskellä. Vain vapautta.

Neljä ohjetta pyhiinvaeltajalle

Emerituspiispa Lennart KoskinenVisbyn hiippakunnasta Ruotsista antaa pyhiinvaeltajille neljä ohjetta, joita omalla matkalla voisi syventyä miettimään.

– Moni miettii, mikä on elämän tarkoitus. Se on vaikea kysymys, sillä yhtä lailla voisi kysyä, mikä on paras siirto shakissa. Se riippuu siitä, missä kohtaa elämää tai shakkia itse juuri sillä hetkellä on.

Koskinen ehdottaa, että sen sijaan, että kulkija etsisi kaikille yhteisesti sopivaa elämäntarkoitusta, niin pyhiinvaellusmatkalla voi miettiä toisenlaisia asioita. Sellaisia, jotka vaativat hiljaisuutta ja rauhallisuutta, joita pyhiinvaellusmatkalla luonnostaan on.

Hän ehdottaa neljää asiaa pohdittavaksi. Kun niihin käyttää aikaa ja tutkiskelee itseään, niin näistä mietinnöistä muodostuu lopulta oman elämän päämäärä.

Sitä kannattaa kuunnella ja seurata.

– Ettei ajatella niin, että vasta taivaassa menee hyvin. Silloin ei oteta vaarin tästä elämästä, Koskinen toteaa.

1. Mieti elämäsi kohokohtia.

Milloin olet ollut onnellisimmillasi? Milloin olet voinut todella hyvin? Kaivele muistiasi ja kun tavoitat näitä hetkiä, mieti niitä jonkin aikaa, jolloin ne siirtyvät takaisin aktiivisten muistojesi joukkoon. Ihmisillä on taipumus muistaa usein vain huonoja asioita. Ne asiat, jotka tässä mietinnässä nousevat pintaan, ovat sinulle erityisen tärkeitä.

2. Mieti pieniä iloja, elämän auringonsäteitä.

Elämästä löytyy aina pieniä auringonsäteitä, kuten lämmin hymy tai iloinen pilke lapsen silmissä. Aina ei tarvitsekaan etsiä kohokohtia, vaan arkielämässä ja pienessä maailmassa on paljon auringonsäteitä, kun niille vain on avoin.

Tällaista hetkessä läsnä olemisen taitoa voi myös harjoitella havainnoimalla ympäristöstään pieniä asioita. Esimerkiksi vaeltaessa voi ensin koittaa keskittyä vaikka pelkkiin hajuihin, jolloin aistit avautuvat niille ja hajuista tulee koko ajan tarkempia. Hetken päästä voi keskittyä pelkkiin ääniin, ja samalla kulkea hitaasti eteenpäin, ympäristöä kuuunnellen. Seuraavaksi katse voi etsiä vaikka kaikenlaisia ympäristössä kasvavia kukkia.

Tällä tavalla opetat itseäsi huomaamaan myös elämässä pilkahtavia auringonsäteitä.

3. Mieti elämäsi käännekohtia.

Milloin elämäsi muuttui äkisti? Mitkä ovat olleet elämäsi käännekohtia? Näitäkin voi miettiä ja ottaa niistä vaarin. Kun elämässä on meneillään muutos, sen vaikutusta ei ehkä sillä hetkellä ymmärrä eikä sitä tunnista käännekohdaksi. Mutta myöhemmin voi katsoa taaksepäin ja nähdä asioita selvemmin, ja niistä voi oppia jotain.

Tällöin pystymme paremmin valitsemaan itse oman itsemme ja oman elämämme tiet.

3. Mieti itseäsi omien esi-isiesi kautta

Voit syventää itseäsi miettimällä, mitä sellaista omissa esi-isissäsi on, jota haluaisit vahvistaa itsessäsi. Entä onko jotain sellaista, mitä et ainakaan haluaisi itsessäsi toistaa.

Kun mietit vaikkapa omaa isoäitiäsi, niin mikä hänessä oli niin tärkeää, että se muistuu nyt vielä mieleen. Näitäkin asioita voi poimia ja ottaa niistä oppia. Me kannamme historiaa itsessämme, ja nimenomaan juuri pyhiinvaelluksella on aikaa ja mahdollisuuksia käyttää tätä muistimateriaalia ja oppia siitä.

LUE MYÖS:

Matkailu

Hyttysten levittämät taudit tappavat yli miljoona alle viisivuotiasta lasta vuodessa, yli 90 prosenttia heistä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Turisteja kuolee näihin tauteihin harvoin. Kuvassa senegalilaisnaiset käsittelevät hyttysverkkoa lääkäriasemalla Kanelissa Matamin alueella. Myös hotelleissa hyttysverkot käsitellään torjunta-aineilla.
Matkailu

Lotta Anda sairastui malariaan, vaikka riskin piti olla pieni – Lääkitys tehosi kuumeiluun, ja nyt yhtä malarialääkettä halutaan kokeilla myös koronavirukseen

Näissä varusteissa Lauri Salovaara taittoi jalkaisin vuonna 2018 Italiassa 330 kilometriä. Vaelluskenkiään ja kävelysauvojaan hän kutsuu parhaiksi kavereikseen.
Matkailu

Huoltomies auttoi krampeissa ja lihakauppiaan luota löytyi yösija – pyhiinvaellus tarjosi Lauri Salovaaralle ikimuistoisia hetkiä

Ennen saunavieraiden saapumista Doris-koira kävi tervehtimässä tuvassa Saara Heikkistä.
Matkailu

Saunaidylli syntyi lähes kaupungin keskustaan – "Saara piti tästä saunasta niin paljon, että hän halusi jakaa kokemuksen muiden kanssa"

Esittelemme kaksi tapaa matkustaa Lontooseen.
Matkailu

Edullisen ja laadukkaan Lontoo-viikonlopun hintaero yli tuhat euroa – katso tyyliguru Sami Sykön ja suurlähetystön työntekijän vinkit

Timi Rokka (keskellä pipo päässä) jännitti Huuhkajien Liechtenstein-ottelua muiden fanien kanssa.
Matkailu

Vielä löytyy matkailun laji, joka sitoo kaikenlaisia ihmisiä yhteen – "Ei ole väliä, onko siivooja vai johtaja"

Rovaniemeltä perheensä kanssa Tampereelle saapuneen Kerttu Uuksulaisen lempihahmo muumeista on Niiskuneiti. Hän asettui Lempäälässä asuvan tätinsä Eija Junttilan kuvattavaksi muumilaakson kartan eteen Muumimuseossa.
Matkailu

Tampereella pääsee kurkistamaan muumitaloon ja ottamaan selfien Leninin kanssa – tällaisia museokohteita ei maailmalta löydy

Kiinalainen turistiryhmä vieraili Kemin lumilinnassa ja sen yhteyteen avatussa ympärivuotisessa elämystilassa tammikuun lopussa, jolloin korona-virus ei vielä ollut vaikuttanut turistilentoihin.
Matkailu

Lumipula ajoi lumilinnan tekijät historiansa kovimpaan paikkaan: "Oli vain tehtävä raskaita päätöksiä"

Yksinkertaisimmillaan japanilainen olutravintola eli taproom voi olla niukasti sisustettu huone, jossa on yhtä monta oluthanaa kuin asiakaspaikkojakin. Oluthuone Before9 tarjoaa olutkokemuksia Kioton ydinkeskusten lipeillä.
Matkailu

Japani avautuu matkailijalle myös oluttuopin takaa – olutharrastaja löytää haaveilemansa hanarivistön taproomista

Oksana Othman ja Valentina Kivimäki juhlistivat Oksanan syntymäpäivää Flamingon kylpylässä Vantaalla.
Matkailu

Nyt vetävät viihdekylpylät, mutta perinteiset kuntoutuskylpylät ovat ahtaalla: Porealtaassa istuminen ei enää riitä

Anna Kortelainen on ideoinut ja kuratoinut näyttelyn Helsingin sota-ajan ilmapiiristä, ilmeestä ja evakuoinneista. Kaupungista evakuoitiin lasten lisäksi paljon tieteen ja taiteen aarteita. Muun muassa patsaita pakattiin laatikoihin, suojattiin meriheinällä ja oljilla sekä kuljetettiin turvaan eri puolille Suomea.
Matkailu

Salainen operaatio tarkkaili suomalaisten mielialoja – Suomen sodanjohto oli kiinnostunut erityisesti kolmesta ryhmästä