Satusetä on vain yksi Tanskan vetonauloista

Andersenin kotisaarta Fyniä on kuvattu Tanskan puutarhaksi. Ison Beltin sillan kupeessa oleva Nyborgin kaupunki riittää jo sinällään puutarhanystävän tutustumiskohteeksi, tarkkaa huolta pihoistaan pitävien tanskalaisten puutarhat takaavat katsottavaa kulkijalle. Saaren eteläosissa oleva Egeskovin linna puolestaan avaa ovensa matkailijoiden katsottavaksi. Tuossa samassa linnassa vieraili aikanaan myös Andersen, joka vietti suuren osan ajastaan kierrellen varakkaiden tuttaviensa luona.

Andersen on kuitenkin vain yksi Tanskan vetonauloista. Matkailusta on kehkeytynyt maan kolmanneksi suurin elinkeino, yöpymisiä kertyy nelinkertainen määrä Suomen keräämiin verrattuna. Maa vetoaa ennen kaikkea ruotsalaisiin ja saksalaisiin, suomalaisten kiinnostus Tanskaa kohtaan on nousussa.

Jyllannin legoista rakennetun huvittelumaa Legoland vetoaa lapsiperheisiin, ooppera ja baletti kulttuurinystäviin, lukuisten kööpenhaminalaisten taidemuseoiden tarjontaa täydentää rannikolla oleva ainutlaatuinen Louisiana, päivänkakkaramerkillä merkityt luonnonkauniit ajoreitit ovat kuin luotuja motoristeille, 7 500 rantakilometriä vetoaa uijiin sekä kalastajiin.

Suomessa Tanskaa markkinoiva Kaija-Iiri Kivijärvi VisitDenmarkista paljastaa, ettei aina tarvitse mennä edes museoon nähdäkseen jotain ainutlaatuista.

- Rasdisson SAS -hotellin ala-aulassa on alkuperäinen Arne Jackobsenin interiööri, Kivijärvi vinkkaa pohjoismaisesta designista innostuneille.

Maassa oluen ystäväkin voi tuntea itsensä hyväntekijäksi, sillä Kööpenhaminassa myytävästä oluesta osa ohjataan säätiöiden kautta kulttuurin tukemiseen.

- Halpojen hintojen takia ei kukaan tule Tanskaan, mutta kulttuuritarjonnan vuoksi tulee, Henrik Thierlein sanoo ja luettelee Roskilden, Kööpenhaminan jazztapahtuman, baletin ja oopperafestivaalit.

Vuoden 1996 kulttuuripääkaupunki on onnistunut omansa maansa sisällä kääntämään päät niin, että reippaan viiden miljoonan asukkaan kansa on viime vuodet satsannut pääkaupunkinsa kehittämiseen.

Suomen ja Tanskan välinen napanuora vankistui jälleen huhtikuussa, kun maiden välille avattiin 19. vuorokautinen lentoreitti Legolandin kupeessa olevalta Billundin kentältä Helsinkiin.

Moni matkailijaa turvautuu kuitenkin yhä maareittiin. Muutamalla sadalla eurolla koko perhe matkaa laivan kyydissä Ruotsiin ja siitä autolla naapurimaan läpi ja edelleen Tanskaan.

Lennot ja Legoland vierailut sisältävään pakettiin sama summa kuluu helposti yhdeltä aikuiselta.