Matkailu

Aika käy vähiin Vatikaanissa

TS/Hannu Tuominen<br />Paavin henkivartija.
TS/Hannu Tuominen
Paavin henkivartija.

HANNU TUOMINEN

Viva Il Papa, Viva Il Papa raikaa yhä sunnuntaisin puolen päivän aikaan Pietarin aukiolla paavin näyttäytyessä yleisölle kirjastohuoneen ikkunassa.

Paavi johtaa valtiota, jossa ei ole tullimuodollisuuksia, eikä passiakaan tarvita. Asukkaita lilliputtimaassa on noin tuhat.

Suurin osa heistä on miehiä, jotka toimivat katolisen kirkon palveluksessa kardinaaleina, pappeina, valtion virkamiehinä, vartiomiehinä, ym. Naisia on vain noin 10 prosenttia väestöstä. He ovat lähinnä nunnia, joista suurin osa on kotoisin paavin kotimaasta Puolasta.

Paavilla on oma raha, postimerkki, televisiokanava, maailman lyhin rautatie ja vartiokaarti. Vatikaanilla on myös oma radioasemansa, joka lähettää ohjelmaa 170 eri maahan 52 eri kielellä. Päivittäin ilmestyvä L''Osservatore Romano on Vatikaanin pää-äänenkannattaja.

Vatikaanin oma siveyspoliisi huolehtii, että Vatikaanin alueella noudatetaan paavin määräämiä pukeutumissääntöjä. Liian avonaisissa vaatteissa on turha yrittää sisälle Pietarinkirkkoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuntana Pietarinkirkko

Via della Conciliazione johtaa Castel SantAngelon luota Vatikaanin Pietarinkirkon aukiolle. Paraatikatu valmistui vuonna 1950 Mussoliinin aloitteesta juhlistamaan riemuvuotta. Se tarjoaa pyhiinvaeltajille ja turisteille vaikuttavan sisääntulon Pietarinkirkon edustalle. Itse kirkko näkyy esteettä jo kaukaa.

Kirkon edustalla on soikionmuotoinen aukio, jota ympäröi nelinkertainen Berninin pylväikkö. Keskellä aukiota on 25 m korkea obeliski. Joka joulu sen juurelle rakennetaan näyttävä seimi ja pystytetään joulukuusi, jonka jokin katolinen maa lahjoittaa Vatikaanin valtiolle.

Pietarinkirkon paikalla oli aikoinaan keisari Neron kilpa-ajorata, jolla monet ensimmäiset kristityt saivat surmansa. Heidän joukossaan oli myös Pietari , jonka oletetusta hautapaikasta tuli tärkeä pyhiinvaelluskohde. Keisari Konstantinuksen aikana paikalle rakennettiin ensimmäinen basilikakirkko, nykyisen Pietarinkirkon edeltäjä.

Anekauppa kukoisti

1500-luvulla Paavi Julius II :n aikana aloitettiin uuden kirkon rakentaminen hoviarkkitehti Bramanten johtaessa töitä kuolemaansa saakka. Kirkon komean kupolin suunnittelusta vastasi itse mestari Michelangelo . Rakennusprojektin aikana lukuisat paavit ja arkkitehdit muuttivat ja täydensivät suunnitelmia.

Kirkkoa rakennettiin 120 vuotta. Se valmistui vuonna 1626. Rahaa kului suunnattomia summia, mutta katolisen kirkon anekauppa rahoitti sopivasti rakennustoimintaa. Tuloksena oli katolisen kirkon pääpyhättö, jolla on pituutta 187 m ja leveyttä 43 m. Kupolin korkeus on 133 m. Väkeä sisälle mahtuisi enemmän kuin Helsingin olympiastadionille.

Pyhä vuosi on 25 vuoden välein

Vuonna 2000 katolisessa kirkossa vietettiin pyhää vuotta, jolloin Pietarinkirkkoon oli usean sadan metrin pituiset jonot. Pyhiinvaeltajat halusivat kulkea kirkkoon juhlavuoden kunniaksi avatun Pyhän oven, Porta Santan kautta. Seuraavan kerran ovi avataan jouluna vuonna 2024.

Kun astuu sisälle kirkkoon, kannattaa suunnata heti oikealle katsomaan nuoren Michelangelon Pietà-veistosta. Turvalasin taakse sijoitettu Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta poikaansa Jeesusta. Teos on erittäin kaunis. Se on myös ainoa Michelangelon työ, jonka hän on signeerannut. Kuvanveistäjän nimi on kaiverrettu Marian rinnan yli kulkevaan nauhaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirkon toinen päänähtävyys on pronssinen Pyhä Pietarin patsas, jonka jalka on kulunut kiiltäväksi miljoonien pyhiinvaeltajien suudelmista.

Kirkon erikoisuuksiin kuuluu myös Ruotsin kuningattaren Kristiinan hauta. Hän on ainoa nainen, joka on haudattu Pietarinkirkkoon. Kristiinan hauta on kirkon alla olevissa paavien hautaholveissa. Hänen profiilinsa on myös ikuistettu yhteen pilariin kiinnitettyyn mustaan medaljonkiin.

Pääalttaria, jolta ainoastaan paavi saa pitää messun, suojaa Berninin komea barokkinen baldakiini. Pääalttarin alla sijaitsevat hautaholvistot löydettiin sattumalta arkeologisissa kaivauksissa vuonna 1939. Samalla löydettiin hauta, jossa on kreikkalainen teksti: Tässä on Pietari. Vuonna 1967 paavi julisti, että kysymyksessä on Pietarin hauta. Hautaa ei kuitenkaan pääse katsomaan ilman kirjallista anomusta.

Konklaavi valitsee paavin

Katolisen kirkon tärkein tapahtuma uuden paavin valinta tapahtuu Sikstiiniläiskappelissa, joka suljetaan ulkopuolisilta vaalin ajaksi. Turistien tilalle tulee kardinaalien muodostava konklaavi, jonka tehtävä on valita uusi paavi kuolleen tilalle. Äänestystulos ilmoitetaan savumerkein. Mustan savun tuprutessa piipusta kertoo, että paavin valinnasta ei ole vielä päästy yksimielisyyteen. Valkoinen savu merkitsee uuden paavin valintaa.

Paavin turvallisuudesta on vastannut jo 500 vuoden ajan 112 nuorta sveitsiläistä miestä, jotka edustavat jokaista Sveitsin kantoonia.

Sotilaat valitaan hyvin tiukalla seulalla. Heidän tulee olla katolisia ja aluksi naimattomia. Palvelukseen voi astua 19-vuotiaana. Nykyisin on melko huonon palkan takia ollut vaikea saada uusia ehdokkaita, vaikka virkaan liittyy täysi ylöspito ja eläkkeelle voi jäädä jo 32-vuotiaana.

Vartiosotilaan värikkään asun on suunnitellut itse Michelangelo.

Lipussa taivaan valtakunnan avaimet

"Sinulle minä annan taivaan valtakunnan avaimet", sanoi Jeesus Pietarille. Kyseiset avaimet on kuvattu Vatikaanin lipussa. Pietarin avaimet on sidottu yhteen punaisella nauhalla, joka symboloi paavin maallista ja hengellistä valtaa. Valtion lipun värit ovat keltainen ja valkoinen. Ne viittaavat ristiretkeläisten 1100-luvulla perustaman Jerusalemin kuningaskunnan vaakunan väreihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
TS/Hannu Tuominen<br />Jokainen turisti haluaa ikuistaa itsensä Pietarinkirkon aukiolla.
TS/Hannu Tuominen
Jokainen turisti haluaa ikuistaa itsensä Pietarinkirkon aukiolla.