Vesikelikään ei lannista hiihtoväkeä

Varsinaissuomalainen hiihtoväki saa olla suhteellisen tyytyväinen, vaikka viime viikkojen säät eivät olekaan suosineet. Silkkaa vettä on tippunut taivaalta, mutta kansa pääsee siitä huolimatta harrastuksensa pariin.

Nyt päällimmäisenä toiveena on pikku pakkasen pysyminen ja uuden lumen tupruttaminen sopivasti.

Uutta lunta kaivataan tietysti joka puolelle, mutta erityisesti Turun kaupungin latuverkostoon. Tällä hetkellä vain Impivaaran 1700 metrin lenkki on hiihdettävässä kunnossa, niin perinteisellä kuin vapaalla tavallakin.

- Muut ladut ovat peilijäänä, kertoo Jukka Virtanen liikuntaviraston kunnossapidon työnjohdosta.

- Lumitilanne on koko ajan ollut huono. Perinteisen uria on ollut vaikea saada aikaiseksi, Virtanen lisää.

Impivaarassa miehet ovat rikkoneet jäätä ja ajaneet lisää lunta, joten siellä suunnalla näyttää hyvältä.

Virttaankankaalla
parasta latuantia

Varsinais-Suomen hiihto ry:n puheenjohtaja Kari Tikka mainitsee, että ongelmaksi tuli suojakelien jälkeinen pakkanen, joka jäädytti ladut. Jäätäkään ei kaikkialla pystytä kovin paljon rikkomaan, sillä pohja on ohut.

Tikka luettelee nopeasti muut hiihtokunnossa olevat paikkakunnat. Parasta latuantia näyttäisi olevan Virttaankankaalla, jossa lykkijät pääsevät vetämään 11 kilometrin valaistua rataa.

- Valaistus on päällä aina iltakymmeneen asti, Tikka huomauttaa.

Virttaankangas on näillä keleillä paras vaihtoehto esimerkiksi helmikuun Finlandia-hiihtoon harjoitteleville. 11 kilometrin lenkillä pystyy hikoilemaan molemmilla hiihtotavoilla.

Niinikään Raisiossa ovat ladut kunnossa, mutta vain osittain. Niin paljon ei lunta ole kasassa, että koko lenkki olisi hiihdettävä. Valpperissa ovat ladut olleet kunnossa, mutta Pöytyällä eivät.

Tikka sanoo, että Maarian altaallakin odotellaan jään uudelleen jäätymistä. Pinta pääsi sulamaan, mikä luonnollisesti hajoitti hiihtoradat.

Tikka korostaa, että hiihtoputki olisi tärkeä harrastajille, sillä putken ansiosta päästäisiin vakio-olosuhteisiin.

Maastohiihdon
suosio kasvussa

Maastohiihdon suosio näyttää olevan vahvassa myötätuulessa. Harrastajia riittää eri tilaisuuksiin jopa yllätyksiin asti.

Piirin puheenjohtaja Kari Tikka kertoo esimerkkinä Maarian Mahdin talolla järjestetyn voitelutilaisuuden, johon järjestäjät varautuivat ottamaan 20-30 osallistujaa.

Yllätys oli suuri, kun ilmoittautuneita olikin 130. Niinpä niille, jotka eivät päässeet edellisellä kerralla mukaan, järjestettiin tiistaina uusi tilaisuus.

Lisää teemapäiviä on tulossa. Piiri ja sen yhteistyökumppanit suunnittelevat pitävänsä hiihto- ja liikuntapäivän laskiaissunnuntaina 10. helmikuuta.
HARRI KOSKINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.