Hirvensalon rinteet kestivät lämpöaallon

Hirvensalon laskettelukeskuksen rinteet ovat olleet käytössä koko tammikuun ajan.
Hirvensalon laskettelukeskuksen rinteet ovat olleet käytössä koko tammikuun ajan.

Turun Slalomseuran Jaakko Tikka iloitsee siitä, että Hirvensalon laskettelukeskuksen rinteet tuli pohjustettua huolella alkutalven pakkasjakson aikana.

Viime tiistaina rinteillä kurvaili runsas joukko laskettelijoita valtakunnallisen laskettelupäivän tunnelmissa - puoleen hintaan.

- Uusi lumetusjärjestelmä ja hyvä pohjatyö takaavat, että Hirvensalossa saatetaan tänä talvena päästä jopa sataan laskettelupäivään, Tikka kertoi.

Lumitykki oli töissä tiistainakin viime viikon lämpöaallon haittojen paikkaamiseksi.

Viikonloppuna Hirvensalossa järjestetään ohjelmaa perheille ja erityisesti lapsille. Sunnuntaina on aivan pienimmille eli alle 8-vuotiaille laskettelijoille tarkoitettu oma leikkimielinen naperokisa. Samana päivänä järjestettävän perheriehan yhteydessä pääsee mm. testaamaan suksia.

Laskettelun normaali tuntihinta Hirvensalossa on yhdeksän euroa. Koko päivän saa lasketella 14 eurolla.
KALLE VIRTAPOHJA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.