Kuluttaja

Verot ja tullimaksut voivat yllättää globaalishoppailijan

Arkistokuvassa paketteja Turun Länsikeskuksen postissa. TS/Veikko Wahlroos

Suomalaiset ovat löytäneet nettikaupan. Maahamme lähetetään noin kaksi miljoonaa pakettia vuodessa.

Tuleva joulunaika työllistää niin postin kuin tullin ammattilaisia enemmän kuin koskaan, sillä nettiostaminen on koko ajan kasvussa. Tulliylitarkastaja Kirsi Taipale Suomen lentotullista kertoo, että Suomeen tilataan kaikkea mahdollista ympäri maailman.

– Nykyään netistä voi tilata mitä vain ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kaikki on globaalisti lähellä ja hinnat heti näkyvillä. Asiakas pystyy tekemään helposti hinta-arvioita ja pohtimaan, mistä mitäkin kannattaa tilata.

Vaikka kuluttaja netistä ostaessaan ajattelee saavansa tuotteen halvemmalla, voi hän päätyä ostamaan tuoteväärennöksiä. Mikäli on tekemässä tilausta merkkituotteista, joiden hinta tuntuu kovin edulliselta, ja mikäli kauppapaikka sijaitsee esimerkiksi jossakin Aasian maassa, kannattaa olla varuillaan.

– Tuotemerkkiväärennösten tilaaminen ei ole sallittua. Jos esimerkiksi merkkikäsilaukku jää tullissa kiinni, ja epäilemme sitä väärennökseksi, otamme yhteyttä merkin suomalaiseen agenttiin. Hän päättää, miten asiassa edetään eli nostetaanko oikeusjuttu, vai ei. Tehtävämme on pysäyttää väärennösten epäilyt, Taipale toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Väärennöksiä valmistetaan usein epäinhimillisissä olosuhteissa ja mahdollisesti lapsityövoimaa käyttäen. Lisäksi käytettävät materiaalit voivat olla epäilyttäviä, jopa vaarallisia.

– Moni ei tule ajatelleeksi sitä, että väärennösten materiaaleja ei ole testattu. Väriaineet ja kemikaalit voivat aiheuttaa esimerkiksi allergiaa tai iho-oireita. Varsinkin lelut ovat sellaisia, joita tilattaessa tulisi olla erittäin varovainen, Taipale neuvoo.

Piraattituotteiden kanssa voi tulla myös muita ongelmia. Esimerkiksi elektroniikkalaitteet voivat toimia vain osittain, eikä takuita ole olemassa.

– Litium-akkuja ei saa postittaa lainkaan. Tullin haaviin jäävät myös laserosoittimet, sillä niitä ei saa tuoda Suomeen, Taipale muistuttaa.

Netistä tilataan myös lääkkeitä. Niitä voi tilata Eta-maiden eli EU:n sekä Sveitsin ja Norjan sisältä lailliselta toimittajalta, mutta silloin pitää pystyä esittämään voimassa oleva resepti. Maksimissaan voi tilata kolmen kuukauden annoksen.

– EU:n ulkopuolelta ei saa tilata mitään lääkkeitä. Ne tullilla on velvollisuus takavarikoida. Tullilaboratorion tutkimuksissa on selvinnyt, että kaukomailta tilatut lääkkeet eivät aina ole sitä, mitä pitäisi. Niiden koostumuksista on löytynyt niin rotanmyrkkyä kuin puristettua työmaajätettä, Taipale sanoo.

EU:n sisältä tilattaessa tuotteen hintaa nostavat vain mahdolliset postikulut. Monille voi tulla yllätyksenä, että EU:n ulkopuolelta tilatessa tuotteen ja postikulujen lisäksi voi joutua maksamaan arvonlisäveroa sekä tullia.

– Kun hinta postikuluineen ylittää 43,50 euroa, summasta joutuu maksamaan arvonlisäveroa ja paketti pysähtyy tulliselvitykseen arvonlisäveron kantoa varten. Ensi vuoden alussa arvonlisäveroa aletaan kantaa jo 22 euroa ylittävistä summista. Summa koostuu siis tuotteen ja postikulujen yhteisarvosta, tulliylitarkastaja Matti Tuunanen Suomen lentotullista kertoo.

Tullimaksu EU:n ulkopuolelta tulevista tavaroista maksetaan, kun tilaukseen sisältyvien tavaroiden arvo ylittää 150 euroa.

– Puolentoista vuoden ajan meillä on ollut tarjolla asiakkaille nettitullausmahdollisuus. Se on otettu hyvin vastaan, sillä noin 80 prosenttia postilähetysten tulliselvityksistä tapahtuu sitä kautta, Tuunanen jatkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jotta nettitullauksen voi tehdä, pitää asiakkaalla olla suomalainen henkilötunnus ja hänellä tulee olla verkkopankkitunnukset, joiden avulla kirjaudutaan sisälle palveluun.

– Sivuilta löytyy ohjeet, joiden avulla tullaus suoritetaan postin lähettämän saapumisilmoituksen saavuttua. Jos tullauksessa tulee ongelmia, sivulla on nettihelp-puhelinnumero, johon soittamalla saa henkilökohtaista apua, Tuunanen neuvoo.

Asiakas vahvistaa itse syntyneen tullilaskun ja samalla istunnolla sen voi myös maksaa omaan verkkopankkiin. Tullilaskun maksamisen jälkeen lähtee samalla ilmoitus Itellan varastoon ja paketti on valmis jatkamaan matkaa asiakkaalle.

– Paketti siis pysähtyy tulliin vain selvityksen ajaksi. Nettitullaus ei maksa asiakkaalle mitään, eikä paketin perille toimittaminen aiheuta lisäkustannuksia. Tällä tavalla asiakkaan ei tarvitse lähteä hakemaan pakettia tullista. Siten säästyy aikaa, vaivaa ja matkakuluja.

Paketin voi edelleen hakea myös joko lentotullista Vantaan Siipitieltä tai halutessaan sen voi pyytää siirrettäväksi lähimpään tulliin.

– Jos asiakas haluaa paketin lähitulliinsa nettitullauksen sijaan, hänen tulee itse ottaa yhteyttä Itellaan, joka hoitaa siirron. Tämän jälkeen tullaustoimenpiteitä ei enää voi tehdä netin kautta, Tuunanen muistuttaa.

Kun lähetys on siirretty toiseen tullitoimipaikkaan ja on siellä tullattavissa, asiakas saa uuden saapumisilmoituksen.

KRISTIINA SIIVONEN

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tai muuta ulkomaille
Ostakaa kotimaista
"globaalisti lähellä"
Tuo on kyllä sellaista mainiospaskaa että oksat pois.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asiaa!
Vast: Ostakaa kotimaista
Ei vaan tuo on täyttä asiaa. Kaikki on globaalisti lähellä eli omalla näytöllä.

Kaikkea ei saa kotimaasta.

niin
re:
"Väärennöksiä valmistetaan usein epäinhimillisissä olosuhteissa ja mahdollisesti lapsityövoimaa käyttäen. Lisäksi käytettävät materiaalit voivat olla epäilyttäviä, jopa vaarallisia."

Useimmitenhan nuo ovat valmistettu samassa tehtaassa kuin ne aidotkin samoilla menetelmillä samoista materiaaleista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juuri näin
Vast: re:
Aivan, yleisin "väärennös" on sellainen, että tuotteen valmistaja myy tuotetta tutteen valmistajan ohi. Tuote on siis aito, mutta valmistajalla ei ole lupa myydä sitä kuluttajalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Järkevääkö?
Kansalaisaloite
Asiasta on vireillä adressi. Osallistu sinäkin, sinulla on mahdollisuus vaikuttaa.

Lisää