TS:n kysely: Hoitajat erityisen tyytymättömiä ammattiinsa

Turun Sanomat kysyi joulukuussa työssä olevilta, ovatko he tyytyväisiä nykyiseen ammattiinsa. Sekä tyytymättömyydelle että tyytyväisyydelle pyydettiin myös perusteluita. Kysyimme ammattia vaihtaneilta tai sitä kaavailevilta, onko kyseessä pakon sanelema juttu vai oma valinta. Millaisia suunnanmuutoksia he ovat tehneet? Lisäksi kysyimme ammattiin opiskelevilta, uskovatko he pysyvänsä valitsemallaan alalla eläkeikään saakka.

Michael Erhardsson
"Olen sairaanhoitaja ja koen työni nykyään erittäin raskaaksi niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Pieni palkka ei motivoi jatkamaan työtä", kirjoitti yksi TS:n ammatinvalintakyselyyn vastanneista.

Ritva Setälä

Kyselyyn kertyi runsaasti vastauksia. Noin 370:stä työssä olevasta vastaajasta 43 prosenttia ilmaisi olevansa tyytymätön nykyiseen ammattiinsa. Suuri osuus johtuu arvatenkin siitä, että tä...

tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Kokeile TS digiä
1kk eurolla.
Tilaus päättyy automaattisesti.

Tutustu 1 kk 1 €
Olen jo tilaaja
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
AKurkinen
ikävää työtä
Tietty se on ikäväö, kun joutuu tekemään töitä palkkansa eteen ! Olisi kiva, kun saisi tehdä silloin kun haluaa ja mitä haluaa ! Kannattaa koittaa omaa yritystä, silloin ei kukaan patista töihin... korkeintaan vatsan kurina !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ruusuisia unelmia
Ensimmäisiä, tyytymättömiä kommentteja lukiessani tuli väistämättä mieleen, että sillä joukolla ei ole ollut tarpeeksi selvää kuvaa siitä, mitä kyseinen työ pitää sisällään.

Tuntuu uskomattomalta, että jos ammattiin opiskelee kaksikin vuotta, välissä on kesä ja useimmat opiskelijat tulevaa ammattiaan liippaavissa kesätöissä - jos silloin ei näe mitä työ ihan oikeasti on, mitä opiskelija ajattelee?

Teini-ikäisenä useimmat tutustuvat työelämään lyhyillä tet-jaksoilla. Jos ammattiin lähdetään opiskelemaan niillä tiedoilla, saattaa kuvasta tulla romanttisesti vääristynyt. Kesätyönä mansikanpoiminta on hyvää harjoitusta fyysiseen työhön, mutta esim hoitajan työn fyysisyydestä, eikä varsinkaan henkisistä vaatimuksista, se ei kerro mitään.

It-ala tuntuu kiinnostavan nykyään kaikkia. Kuitenkin silläkin alalla on tyytymättömiä. Ehkä siitäkin luodaan (media) hohtavaa kuvaa, kuinka koodarista voi tulla pelimiljonääri. Että maailma aukeaa, kun vain hallitsee koodin.
On hyvä pitää mielessä, että monet alan johtavat tyypit ovat itseoppineita, tietotekniikan syvimmiltä juuriltaan opetelleita.

Nykyään myös jopa painostetaan jatkuvaan, keskeytymättömään opiskeluun.
Minä olen toista mieltä.
Ehdotan, että kaikki joilla suinkin vain on mahdollista, pitäisivät välivuoden. Joko töissä ollen (muualla kuin haaveilulla alalla) tai vaikka maailmaa kiertäen, vapaaehtoistyö on myös hyvä opettaja.

Mutta erittäin hienoa, että on niitäkin jotka ovat tyytyväisiä. Minäkin olin.
Muistakaa aina kiittää kun saatte esim. hyvää palvelua!
Se ei maksa mitään, mutta tekee ainakin yhden ihmisen iloiseksi valinnastansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Orfeus
Tyytymätyömien ammatit olisi kiinnostaneet
Hyvän jutun yhteydessä olisi kiinnostanut, missä ammateissa milläkin tavalla ollaan tyytymättömiä ja mihin muihin tehtäviin niistä on siirrytty. Nyt juttu jää aika lailla keskeneräiseksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HANNU LEHTONEN
Hoitoalan palkkaus
Suomessa keskiansio lienee hyvän matkaa päälle 3.000 euroa/kk. Voisi hyvin ajatella, että hoitoalan työ olisi koulutusajaltaan ja vaativuudeltaan vähintään tuota keskitasoa. Mutta, tässä vertailussa hoitoalan palkasta puuttuu siihen verrattuna vähintään 500,-1.000 euroa kuukaudessa. Enin osa tuota reilua 3.000 euron ansiota saava on varmaan säännöllisessä päivätyössä. Hoitoalalla kolmivuorotyötä tekevän koko perhe valjastetaan edesauttamaan työssäkäymistä. Lasten hoidon järjestelyssä ym. On useat viikonloput kiinni työssä ja ilman mahdollisuutta elää normaalia elämää. Taannoin Sari Sairaanhoitajalle luvattu 500 euron palkankorotus taisi typistyä muutamaan kymppiin, kun siinä sopimuksessa asetetut kovat ehdot eivät toteutuneetkaan. Vaikka, että jos koko hoitoalan työntekijämäärä vähenee, on palkannousu sen takana. Määrä ei vähentynyt. Keskustapuolue taitaa olla pahin hoitajien etujen vastustaja. Nyt kannattaisi kääntyä Matti Vanhasen puoleen hoitajien etujen parantamiseksi. Onhan hän nyt kokemusasiantuntija, kun joutui viime vuonna käymään kahdessa isossa leikkauksessa. Kysymys hänelle, oliko hoitajista niin vähän hyötyä, mitä palkassa arvostetaan tai siis ollaan arvostamatta.

Nimimerkki: Kymmeniä vuosia vierestä nähnyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Miksiköhän...
AKurkinen ja Sivustaseuraaja: Minkä arvelette syyksi siihen, että epärealistiset, sinisilmäiset ja laiskat ihmiset lähtevät opiskelemaan nimenomaan hoitajiksi? Jos kerran hoitajat ovat tyytymättömimpiä. Itse en oikein keksi syytä, miksi ala imee haihattelijoita ja mukavuudenhaluisia, sen verran kuin julkisuudessakin kerrotaan hoitajien liiasta työmäärästä ja kiireestä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Miksiköhän...
Olihan noita tyytymättömiä muissakin ammateissa.
En tiedä, joskus aikanaan se oli ns kutsumusammatti, mikä liene nykyään.
Informaation puutteesta ei ainakaan voi valittaa, tätä samaa löytyy joka kanavalta.

Yksi asia mitä epäilen, on työllistävyys. Työtä löytyy, asui missä tahansa Suomessa, ainakin periaatteessa. Lisäksi voi olla, että vanhemmat ja muu ympäristö ”pakottaa” valitsemaan sen jos itselle on epäselvää mitä isona haluaa tehdä.

Kävi mielessä, että sitä voisi kysyä miehiltä - miksi he eivät hakeudu hoitoalalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Miksiköhän...
Lisäys edelliseen: ennenkuin miettii, onko tämä vain tämän päivän ongelma, vai onko tyytymättömyyttä ollut 20, 30 tai 40 vuotta sitten?
Jos ei, niin sitten voisi jatkaa miettimistä, mikä on muuttunut jne.
Käväisin nopeasti lukaisemassa sairaanhoitajat.fi sivustolta heidän antamansa infon. Kovin positiiviselta teksti vaikutti näin äkkilukemalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Miksiköhän...
20, 30 tai 40 vuotta sitten oli silloin se. Olipa silloin tyytymättömyyttä enemmän tai vähemmän, ei ollut työelämäkään ihan samaa kuin nyt. Ei voi suoraan verrata.

Tuossa lienee perää, että osa opiskelee hoitajaksi lähinnä työllistävyyden vuoksi, todennäköisesti useampi kuin joskus muinoin. Mahtavatko työkkäristäkin usuttaa alalle. Silloin tietenkin motivaatio ja tyytyväisyys työhön voivatkin joutua koetukselle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Miksiköhän...
Sitä minä juurikin tarkoitin. Että jos tyytymättömyyttä ei esiintynyt menneinä vuosina, jonkun on täytynyt muuttua. Mikä tämä muuttuja tarkalleen ottaen on? Oliko ennen vain enemmän väkeä, vai onko siinä jotain muutakin.

Nämä kysymykset lähtivät siitä, kun luin jutun väsyneistä opiskelijoista. Kaikki ovat nykyään väsyneitä, eivät jaksa.
Sitä vain ihmettelee, kun itse on sitä sukupolvea, että oli pakko jaksaa. Tai itkeä ja jaksaa. Eikä olkapäitä ollut, kaikilla muillakin sama tilanne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »