Liikenne

Dinot ja kioskivaunut rekisteröitävä

Kaikki autolla vedettävät kioski- ja myyntivaunutkin on rekisteröitävä tämän vuoden aikana.

Mikä muutos?

Ajoneuvolaki muuttui vuonna 2009. Lain mukaan ”autoon kytkettävän hinattavan laitteen rekisteröintivelvollisuutta koskevaa säännöstä sovelletaan ensimmäistä kertaa käyttöön otettavaan ajoneuvoon 1. päivästä tammikuuta 2011 ja muihin ajoneuvoihin 1. päivästä tammikuuta 2015.”

Eli suomeksi?

Ennen 1. tammikuuta 2011 valmistetut hinattavat laitteet kuten työmaa- ja kioskivaunut, henkilönostimella varustetut vaunut eli dinot, aggregaattivaunut ja muut pyörien varaan rakennetut työkoneet on rekisteröitävä vuoden 2014 loppuun mennessä.

Entä jos en viitsikään?

Ilman rekisteröintiä vaunua ei saa vetää autolla eikä käyttää tieliikenteessä 1. tammikuuta 2015 jälkeen. Neljän vuoden siirtymäaika on niin pitkä, että monelta asia on päässyt unohtumaan. Tavaran kuljetukseen tarkoitetut perävaunut sekä matkailuvaunut on pitänyt katsastaa jo vuosia.

Miten rekisteröinti tehdään?

Kaikki katsastustoimipaikat voivat hoitaa rekisteröinnin. Vaunun omistaja vastaa siitä, että laite on asianmukaisessa kunnossa ennen rekisteröintikatsastusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä vaunulta vaaditaan?

Vaunuissa on oltava rekisterikilven asennuspaikka valoineen, valmistusajankohdan määräysten mukaiset perävaunutason valot sekä EU-säännösten vaativa 17-numeroinen VIN-valmistenumero. Lisäksi on määriteltävä vaunun suurin sallittu massa, joten se on punnittava ja tarvittaessa tehtävä painon vaatimat muutokset renkaisiin ja vetolaitteisiin.

Entä rekisteröinnin jälkeen?

Hinattavia laitteita ei tarvitse määräaikaiskatsastaa. Vaikka laitteessa olisi jarrut, rekisteröintikatsastus ja ensirekisteröinti riittävät.

Jotta laitteen tieliikennekelpoisuus säilyy, omistajan on huolehdittava jarrujen, renkaiden ja valojen kunnosta jatkossakin.

Paljonko vaunuja on?

Tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Arvion mukaan yhä rekisteröimättömiä vaunuja on Suomessa ainakin 10 000.

Mistä saa apua?

Trafi tiedottaa rekisteröintipakosta useasti vielä tämän vuoden aikana. Alalla toimii yrittäjiä, esimerkiksi NEK Oy, joka hoitaa kaikkialla Suomessa vaunut kuntoon niiden varikoilla tai varastointipaikoilla. Vaunuja ei tällöin tarvitse käyttää lainkaan näytillä katsastusasemalla.

Hyvä neuvo:

– Siirtymäaikaa rekisteröimiselle on annettu vaarallisen paljon, joten kenenkään ei ole tarvinnut pitää kiirettä. Toivottavasti mahdollisimman moni havahtuu asiaan ajoissa eikä ensi jouluna, yksikönpäällikkö Otto LahtiTrafista kannustaa.

Lähteet: NEK Oy/projektipäällikkö Anu Koivisto, Trafi/Otto Lahti

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tapio S.
Sitä ihmettelen
Miksihän traktorilla voi vetää yleisellä tiellä perässä ihan mitä tahansa ? Maatalousyhdistelmät ovat suuria, kulkevat hitaammin kuin muu liikenne, aiheuttavat valtavasti vaara- ja ongelmatilanteita tiellä etenkin keväisin ja syksyisin muun, tavanomaisen liikenteen seassa liikkuessaan. Traktorin perässä voi olla melkein mitä tahansa. Käytännössä joku potunajossa oleva tai viljalastia kuljettava yhdistelmä vastaa rekka-autoa.

Toki, onhan laitteilla vlo-, koko jne määräyksensä. Mutta aika harvoin näkee maantiellä traktoria, minkä perässä olevassa peräkärryssä edes valot olisivat toiminnassa. Täysin käsittämätöntä, että tähän kiinnittävät huomiota kaikki tiellä liikkuvat, mutta viranomaisia asia ei tunnu kiinnostavan ollenkaan. Noin periaatteessahan tuollaisten kuljetusten edessä ja takana pitäisi olla asianmukaisilla huomiolaitteilla varuistetut ajoneuvot varoittamassa muuta liikennettä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bece
Vast: Sitä ihmettelen
Wanhasta kuorma-auton perästä tulee turvallinen, kun vetotavaksi tulee traktori.... Tai sitten ei..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Maza
Vain Suomessa
Piti katsoa onko jo 1.4. mutta sitten huomasin että ai niin asutaan Suomessa. Laitevuokraamoille taas romurautaa tulossa piha täyteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jonne
Jättäkää tämäkin asia viime tinkaan
Jos hiukankin ihmistuntemukseni ja käsitykseni ihmisten kyvyttömyydestä hoitaa asiat ajoissa kuntoon, pitävät paikkansa, on joulukuussa 2014 katsastusasemien pihat täynnä erilaisia kompressorivaunuja, dinoja ja muuta perässävedettävää laitetta.

Mutta!
suomalainenhan rakastaa jonottamista.
Siinähän niitä laitteita sitten punnitaan, mittaillaan ja valmistenumeroja etsiskellään sekä muin tavoin yksilöidään.

Koko tämä rekisteröimisvaatimushan on tehty sen vuoksi, että vakuutusyhtiöt ja verottaja pääsevät näihinkin laitteisiin käsiksi erilaisten maksujen muodossa.
Mikä muu olisi syynä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kaakana
tiedoitus vähäinen
eipä tiedoitettu juurikaan asiasta kun viimekädessä.
ja kummiskin jutun tarkoitus on puhtaasti ylimääräinen rahastus