Lennon viivästyminen ei takaa automaattisesti korvauksia – Näin lautakunta perustelee kuusi korvauspäätöstä

Kuluttajariitalautakunta on tänä vuonna ratkaissut poikkeuksellisen monta lennon myöhästymisen poikimaa korvausvaatimusta. Oikeus korvaukseen syntyi, kun Madeiralle saapuminen lykkääntyi kolme vuorokautta, mutta ei, kun lennon peruutti Venäjän ilmavoimien operaatio.

Joel Maisalmi
Odottavan aika on pitkä lentoasemalla. Yli kolmen tunnin myöhästymisen jälkeen matkustaja on oikeutettu jopa 600 euron kertakorvaukseen, jos maksun muut edellytykset täyttyvät. Lentoyhtiöiden vapaaehtoisessa maksuhalukkuudessa on suuria eroja, ja pahimpia erimielisyyksiä on ratkaistu kuluttajariitalautakunnassa.
Odottavan aika on pitkä lentoasemalla. Yli kolmen tunnin myöhästymisen jälkeen matkustaja on oikeutettu jopa 600 euron kertakorvaukseen, jos maksun muut edellytykset täyttyvät. Lentoyhtiöiden vapaaehtoisessa maksuhalukkuudessa on suuria eroja, ja pahimpia erimielisyyksiä on ratkaistu kuluttajariitalautakunnassa.

Kari Pitkänen

Tekninen vika Bangkokin-lennolla

Valituksen syy: Finnairin Airbus A350:een tuli äkkivika Helsingissä 11.7.2016. Lento AY89 operoitiin varakoneella, jonka seurauksena matkustaja saapui lopulliseen määränpäähänsä Kuala Lumpuriin 5 tuntia 20 minuuttia myöhänsä.

Vaatimus: Matkustaja vaati Finnairilta EU-asetuksen 261/2004 mukaista vakiokorvausta. Vaatimus esitettiin 4.10.2017.

Yhtiön kanta: Matkustaja ei reklamoinut "kohtuullisessa ajassa" eli kahden kuukauden kuluessa. Vika johtui uuden koneen piilevästä suunnitteluvirheestä. Koneen vaihdon takia viivästys oli väistämätön.

Lautakunnan perustelut: Matkustajalla on oikeus vakiokorvaukseen, jos hän saapuu määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Suomen laki ei sisällä erityissäännöksiä saatavien vanhentumisesta tai kanneajoista. Finnair on ollut tietoinen viivästyksestä ja mahdollisesta velvollisuudesta vakiokorvauksen maksamiseen. Lentoyhtiö ei ole osoittanut tiedottaneensa matkustajille virheilmoituksen tekemisestä tietyssä ajassa. Siksi ilmoitus on voitu esittää yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa. Piilevä valmistusvirhe ei vapauta yhtiötä korvausvastuusta.

Ratkaisu: Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että Finnair maksaa matkustajalle 600 euron vakiokorvauksen.

Tuuli esti laskeutumisen Madeiralle

Valituksen syy: Finnairin lento AY979 Helsingistä Madeiran Funchaliin 2.10.2017 saapui perille vasta 5.10.2017 lähes kolme vuorokautta aikataulusta myöhässä. Syynä olivat sää- ja tuuliolot kohteessa. Kone piti tankkaus- ja yöpymistaukoja Teneriffalla, Porto Santossa ja Lissabonissa.

Vaatimus: Kaksi matkustajaa vaati, että Finnair palauttaa lentolippujen hinnan 1 090 euroa, koska myöhästyminen ei ollut kohtuullista.

Yhtiön kanta: Myöhästyminen johtui tuuliolosuhteista, miehistön lepoajoista sekä lopulta miehistön vaihdosta. Vaatimus on perusteeton, koska matkustajat ovat käyttäneet lentoliput kokonaisuudessaan reitillä Helsinki–Funchal–Helsinki.

Lautakunnan perustelut: Lennon tarkoituksena ei ole ollut pelkästään matkustajien kuljettaminen Funchaliin, vaan kuljettaminen on ollut tarkoitus tehdä tiettynä ajankohtana. Menolennon viivästyminen kolmella vuorokaudella muuttaa alkuperäistä sopimusta merkittävällä tavalla. Finnairin suoritusta on pidettävä olennaisesti virheellisenä. Matkustajat ovat kuitenkin hyödyntäneet lennon, joten heillä ei enää ole oikeutta purkaa sopimusta.

Ratkaisu: Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että Finnair maksaa kahdelle matkustajalle yhteisesti 545 euroa. Päätös oli yksimielinen.

Turvatarkastus viivytti lentoa

Valituksen syy: Finnairin lento AY009 Helsingistä Chicagoon 6.4.2017 viivästyi 27 minuuttia. Sen seurauksena matkustaja menetti jatkolennon New Orleansiin ja saapui perille yli 10 tuntia aikataulusta myöhässä.

Vaatimus: Matkustaja vaati Finnairilta 600 euron vakiokorvausta ja huomauttaa, ettei lentoyhtiö tarjonnut hotellimajoitusta viivästysaikana.

Yhtiön kanta: Syy lennon viivästykseen oli pakollinen Yhdysvaltojen viranomaisten edellyttämä ylimääräinen turvatarkastus lähtöportilla. Siitä vastaava Finavia Oy:n henkilökunta ei saapunut portille ajoissa. Yhtiö kiistää vaatimuksen.

Lautakunnan perustelut: Turvatarkastus on julkinen hallintotehtävä, jota lentoyhtiö ei voi itse tehdä eikä valita sen suorittajaa. Tarkastuksen viivästyminen henkilökunnan myöhästymisen takia on odottamaton tapahtuma, johon lentoyhtiö ei omilla toimillaan voi vaikuttaa. Valituksesta ei ilmene, että matkustajalle olisi aiheutunut menoja lentoyhtiön huolenpitovelvollisuuden mahdollisesta laiminlyönnistä huolimatta. Puutteet huolenpidossa eivät oikeuta vakiokorvaukseen.

Ratkaisu: Kuluttajariitalautakunta ei suosita hyvitystä asiassa. Päätös oli yksimielinen.

Täsmennys: Jutun julkaisun jälkeen Finavia ilmoittaa, ettei myöhässä saapunut henkilökunta ollut Finavian. Yhtiön mukaan Yhdysvaltojen lentojen ylimääräiset turvatarkastukset ovat lentoyhtiöiden vastuulla. Finavian mukaan tapauksessa on ollut kyse joko Finnairin omasta henkilökunnasta tai alihankintana ostetusta palvelusta.

Sotakoneita Moskovan ilmatilassa

Valituksen syy: Lento Moskovasta Tampereelle Helsingin kautta 15.4.2015 peruttiin lennonjohdon asettamien rajoitusten vuoksi.

Vaatimus: Kaksi matkustajaa vaati Finnairilta EU-asetuksen 261/2004 mukaista vakiokorvausta. Vaatimus esitettiin 18.4.2017.

Yhtiön kanta: Finnairin mukaan oikeus vaatimusten esittämiseen on menetetty, koska matkustajat eivät reklamoineet kahden kuukauden määräajassa. Lento peruuntui, koska Moskovan ilmatila suljettiin Venäjän ilmavoimien operaation vuoksi. Tällöin Helsingistä jo lähtenyt kone joutui palaamaan takaisin lähtökentälle.

Lautakunnan perustelut: Matkustajalla on oikeus vakiokorvaukseen, jos hän saapuu määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Lentoyhtiö ei ole osoittanut tiedottaneensa matkustajille virheilmoituksen tekemisestä tietyssä ajassa. Siksi ilmoitus on voitu esittää yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa. Lennonjohdon asettamat rajoitukset loivat poikkeukselliset olosuhteet, joiden takia matkustajia ei voitu reitittää Helsinkiin edes toisen yhtiön koneella. Finnair on ryhtynyt toimenpiteisiin saadakseen matkustajat perille määränpäähän mahdollisimman nopeasti.

Ratkaisu: Lentoyhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta.

Venäjän ilmatila meni kiinni

Valituksen syy: Tanskalaiselta lentoyhtiöltä evättiin lupa lentää Venäjän ilmatilassa. Lomamatkan paluulento Phuketista Helsinkiin 25.12.2017 lennettiin Tukholman kautta. Matkustajat saapuivat Helsinkiin 3 tuntia 30 minuuttia myöhässä.

Vaatimus: Matkustajat vaativat yhteensä 1 200 euron vakiokorvauksia, koska lento myöhästyi yli 3 tuntia ja lentoon sisältyi ylimääräinen välilasku.

Yhtiön kanta: Yhtiö kiistää vaatimukset. Reittimuutos johtui poikkeuksellisista olosuhteista ja Venäjän ilmailuviranomaisten ennakoimattomista päätöksistä. Airbus A330-200-kone vaatii välilaskun, mikäli suora lento Phuketista Helsinkiin ei ole mahdollinen.

Lautakunnan perustelut: Korvauksen aikarajat toteutuvat. Viivästys johtui tapahtumasta, joka ei liittynyt lentoyhtiön omaan toimintaan eikä ollut sen hallittavissa. Toiseen valtioon rekisteröityä varakonetta ei tällä aikataululla ollut mahdollista hankkia. Lentoyhtiö on tehnyt asiassa kaiken sen, mikä on ollut teknisesti ja taloudellisesti kohtuudella mahdollista.

Ratkaisu: Lentoyhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta. Päätös oli yksimielinen.

Krabille yli kolme tuntia myöhässä

Valituksen syy: Finnairin lento AY35 Helsinki–Krabi 15.2.2017 saapui perille yli kolme tuntia myöhässä.

Vaatimus: Neljä matkustajaa vaati, että heille maksetaan vakiokorvauksena 300 euroa henkilöltä.

Yhtiön kanta: Finnairin kiistää vaatimukset, koska ne on ensimmäisen kerran esitetty vasta 11.3.2018. Kyse on valmismatkasta, jonka lennon Finnair operoi. Valmismatkaa koskee kahden kuukauden määräaika vaatimusten esittämiseen.

Lautakunnan perustelut: Matkustajalla on oikeus vakiokorvaukseen, jos hän saapuu määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Suomen laki ei sisällä erityissäännöksiä saatavien vanhentumisesta tai kanneajoista. Finnair on ollut tietoinen viivästyksestä ja mahdollisesta velvollisuudesta vakiokorvauksen maksamiseen. Lentoyhtiö ei ole osoittanut tiedottaneensa matkustajille virheilmoituksen tekemisestä tietyssä ajassa. Siksi ilmoitus on voitu esittää yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa. Myöskään valmismatkoja koskeva kahden kuukauden valitusaika ei koske tätä vaatimusta, joka on kohdistettu lentoyhtiöön.

Ratkaisu: Lento viivästyi yli kolme tuntia eikä lentoyhtiö ole edes väittänyt sen johtuneen poikkeuksellisista olosuhteista. Lentoyhtiö on velvollinen maksamaan matkustajien vaatiman vakiokorvauksen.

Lisätiedot: kuluttajariita.fi

Tästä on kyse

Viivästyskorvaus 250–600 euroa

Lennon pituus enintään 1 500 km, viivästys yli 3 h: korvaus 250 e

EU:n sisäinen lento yli 1 500 km tai EU:n ulkopuolelle suuntautuva lento 1 500–3 500 km, viivästys yli 3 h: korvaus 400 e

Lento EU:n ulkopuolelta (lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3 500 km, viivästys 3–4 h: korvaus 300 e

Lento EU:n ulkopuolelta (lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3 500 km, viivästys yli 4 h: korvaus 600 e

Korvausta ei makseta

Jos lennon peruutuksesta on ilmoitettu vähintään 2 viikkoa ennen lähtöä.

Jos peruutuksesta ilmoitetaan 1–2 viikkoa ennen lähtöä ja uusi lähtöaika on enintään 2 tuntia ennen aikataulun mukaista lähtöä ja saapumisaika alle 4 tuntia alkuperäistä myöhäisempi.

Jos peruuntumisesta ilmoitetaan alle viikkoa ennen lähtöä ja uusi lähtöaika on korkeintaan tuntia aikaisempi ja saapumisaika alle 2 tuntia alkuperäistä myöhempi.

Jos peruuntuminen tai viivästyminen johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, esimerkiksi lakosta, säätilasta tai lennonjohdon päätöksistä.

Lähde: Finnair

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
besserwisser
Olenpa yllättynyt
että aina avokätisesti näitä lakisääteisiä korvauksia maksava kansallinen lentoyhtiömmekin nyt alentuu tällaiseen vastuun pakoiluun ja jatkuvaan venkuiluun yrittämällä luikerrella korvausvelvollisuudestaan konstilla millä hyvänsä. Muistakaa lampaat, vaatia AINA teille kuuluvaa korvausta tällaisissa myöhästymiskeisseissä. Ellei oma energia riitä, käyttäkää firman, joka tekee tämän puolestanne pienellä provikalla, palveluksia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »