Lehmän maito ihmisen juomaksi 7 500 vuotta sitten

Meillä itsestäänselvyytenä pidettävä lehmänmaidon juominen on maailmanlaajuisesti poikkeus, sillä ihmisen elimistö ei alun perin sietänyt maitosokeria eli laktoosia. Varsin yleinen laktoosin sietokyvyn puute on kyllä edelleen. Pitkään on oletettu, että maidon juominen alkoi pohjoisilla alueilla – Skandinaviassa ja Irlannissa – joilla juoman tarjoama D-vitamiini korvaa auringonvalon iholla valmistaman ravintoaineen.

Public Library of Science, Ciomputational Biology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus kuitenkin kumoaa tuon käsityksen. Uuden analyysin mukaan maidon juominen alkoi Keski-Euroopan ja Balkanin niemimaan välisellä alueella noin 7 500 vuotta sitten. Ajankohta vastaa kehitysvaihetta, jossa nautakarjan pito vakiintui. Ajankohdan määrityksessä on käytetty maitosokerin sietokyvylle välttämättömän laktaasi-entsyymin muuntelua sekä arkeologisia tutkimuksia. Laktaasi-entsyymin muunnos, joka mahdollistaa tuoreen lehmänmaidon juomisen, osuu yksiin ihmisen ja lehmien yhteiselon alkuvaiheiden kanssa. Arkeologisissa kaivauksissa saaduista astioista on löydetty samoilta ajoilta jäämiä lehmänmaidon rasvoista.