Liikenne

Televisiota taksimatkalla

Kerttu Nyyssönen yllättyi nähdessään television Kari Räbinän taksissa.
Kerttu Nyyssönen yllättyi nähdessään television Kari Räbinän taksissa.

Kari Räbinällä lienee Turun ainoa henkilöautomallinen taksi, jossa matkustaja voi matkan aikana halutessaan katsoa televisiota. Ohjelmien lisäksi Räbinä pyörittää ruudulla lyhyitä mainospätkiä.

– Kun siirryin yrittäjäksi hiukan vajaa vuosi sitten, ryhdyin pohtimaan, miten saisin hyödynnettyä taksin sisätilaa paremmin mainostarkoituksessa. Sain idean näyttöruudusta, joka asennetaan takapenkillä istuvan asiakkaan nähtäville. Tämä on yrittäjälle pieni lisätulonlähde ja asiakkaalle virkistävää vaihtelua taksimatkalle, kertoo yhdeksän vuotta taksia ajanut Räbinä.

Mainoksia ei ole pakko katsoa, jos samaan aikaan töllöttimestä sattuu tulemaan kyyditettävän lempiohjelma.

– Pokka pitää -sarja on takuuvarma hitti, joka on kirvoittanut hymyn huulille usealta matkustajalta. Suosittuja ovat olleet myös uutislähetykset.

Laitteistoon kuuluu televisionäytön lisäksi dvd-soitin ja toinen näyttö, joka on sijoitettu ratin viereen. Kuskin telkkari pysyy kuitenkin visusti kiinni ajaessa, mutta tolpalla odotellessa siitä on välillä ajanvietteeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvää palautetta

Monet asiakkaat ovat Räbinän mukaan yllättyneet, kun he ovat takapenkille istahtaessaan huomanneet edessään näytön. Hän kertoo, että ihmiset ovat suhtautuneet taksitelevisioon kaiken kaikkiaan hyvin, eikä ilkivaltaakaan ole tehty.

Taksin kyytiin astunut Kerttu Nyyssönen näkee ensimmäistä kertaa television taksissa. Nyyssönen mainitsee käyttävänsä ahkerasti taksia niin kauppa- kuin huvimatkoihinkin. Hänestä mahdollisuus katsoa tv-lähetyksiä taksissa tuntuu piristävältä.

– Varsinkin erilaiset keskusteluohjelmat ovat mieleeni, niitä voisin hyvin katsella myös taksissa. Onpa tässä muuten selvä kuva, parempi kuin kotona, Nyyssönen toteaa.

Kuva säilyykin matkan aikana yllättävän hyvänä. Keskusta-alueella on vain muutamia katvealueita.

Räbinä uskoo, että televisiot tulevat yleistymään takseissa. Kollegat ovatkin jo kyselleet häneltä esimerkiksi laitteiston asentamisesta.

– Taksiyrittäjän on tärkeää pitää huolta siitä, että ohjelmien näyttämiseen liittyvät lupa-asiat, kuten tekijänoikeusmaksut ovat kunnossa, hän muistuttaa.