Lentosuukkoja
ja kaistanvaihtoja
Lomaillessani Euroopassa ajelen usein vuokra-autolla. Ystävättäreni kanssa olemme ajelleet Italiassa, niin pohjoisen vuoristoilla kuin Rooman kaupungissakin. Olemme sopineet varsin toimivan työnjaon: Ratissa olija keskittyy ajamiseen, vierellä istuja lukee karttaa ja tarvittaessa lähettelee lentosuukkoja. Tarve on ilmeinen esimerkiksi seuraavanlaisen ohjeen jälkeen: ”Siirry kolme kaistaa oikealle, mieluummin samantien, ja sen jälkeen käänny heti seuraavasta liittymästä oikealle.”
Roomassa opin hivuttautumaan sivukadulta sujuvasti pääkadun liikennejonoon: Se käy siten, että sentti sentiltä vain tunget autosi nokan johonkin väliin ja hymyilet valloittavasti. Hymyyn vastataan hymyllä ja lentosuukkoihin samalla mitalla.
Toisin kävi Turussa. Ajelin Koulukatua ja tarkoitukseni oli vaihtaa kaistaa. En kuitenkaan huomannut pientä sinistä autoa viereisellä kaistalla. Onneksi sitä ajanut lady painoi äänimerkkiä ja tajusin tehdä korjaavan liikkeen eli kääntää kiireesti takaisin omalle kaistalle. Olin helpottunut ja kiitokseksi kanssa-autoilijan valppaudesta hymyilin ja vilkutin hänelle. Se oli tarkoitettu myös anteeksipyynnöksi. Vastineeksi sain vähintäänkin murhaavan katseen ja kiukkuista huutoa, josta en tietenkään saanut selvää.
Seuraavana aamuna ihmettelin tapausta Kauppatorilla aamukahvilla vieraalle nuorelle, hurmaavalle pariskunnalle, jonka kanssa oli jo viritelty keskustelua kesästä ja suomalaistenkin rennommasta käyttäytymisestä. He neuvoivat minua, että Suomessa tyyttääminen on aina ja poikkeuksetta vihamielistä (ellei kyse ole tervehtimisestä auton äänimerkillä) ja minun siitä antamani kiitos tulkittiin ylimielisyydeksi. En haluaisi uskoa analyysia oikeaksi.
Olen itse usein nopealla reagoinnilla välttänyt kolarin, kun toinen autoilija ei ole ollut tilanteen tasalla tai huomannut minua. Ei sellaisesta hikeentyä kannata tai käyttäytyä huonosti. Ei kukaan tahallaan liikennettä vaaranna. Usein sitä hämmästyy, kun joku gentlemanniksi tunnustettu muuttuukin auton ratissa suorastaan sivistymättömäksi ”kuumakalleksi” toisia autoilijoita kohtaan. Sen sijaan kävelijälle annetaan Turussa aina huomaavaisesti tilaa suojatiellä ja kun itse kiitokseksi hymyilee, saa takuuvarmasti hymyn takaisin.
