Aleksi ehti muilta kiireiltään armeijaan vasta päälle parikymppisenä – nuorella start up -yrittäjällä on plakkarissaan tunnustus, joka myönnetään vain harvalle
TS Nuoret -toimitus katsoo Turkua nuorten ja opiskelijoiden näkökulmasta. Lähetä juttuvinkki: ts.nuoret@ts.fi
Aleksi Aalto, 25, on iästään huolimatta kokenut toimija yhteiskunnan eri aloilla. Vuosien varrella kokemusta on karttunut muun muassa järjestötoiminnasta Suomen lukiolaisten liitossa, kansainvälisestä vaikuttamisesta Euroopan Unionin nuorisokonferensseissa sekä yritystoiminnasta.
Yritysmaailman eri puolet ovat tulleet Aallolle tutuiksi aktiivisen asenteen ansiosta. Hän osallistuu huippusuosion saavuttaneen Abi Goes Tallinn -tapahtuman tuottamiseen. Kyseessä on uudenlainen vaihtoehto perinteiselle abiristeilylle.
– Siinä mukanaolo on ollut yksi siisteimmistä asioista, joita olen päässyt tekemään yrityspuolella. On uskomatonta, miten niinkin nuorella porukalla pystyy toteuttamaan noin suuren volyymin tapahtuman ja tekemään vaikutuksen niin moneen ihmiseen. Osallistujia on ollut jo noin 55 000, eli siitä on tullut eräänlainen sukupolvikokemus, Aalto kuvailee tapahtumaa.
Aallolla on myös oma pelialan startup-yritys, jonka perustamiseen hän sai apua Boost Turku -nimisestä startup-kiihdyttämöstä. Voitettu startup-kilpailu takasi myös 30 000 euron alkupääoman yrityksen kehittämiseen. Aalto kertoo tulevaisuuden tavoitteidensa olevan juuri yritysmaailmassa.
– Toivon, että voisin tulevaisuudessa työllistää ihmisiä ja tarjota mahdollisuuden työskennellä inspiroivassa ympäristössä.
Aalto on kiitollinen Turun kaupungille startup-yritysten tukemisesta. Oman kotikaupungin arvostaminen on vuonna 2017 Turun pojaksi valitulle Aallolle muutenkin tärkeää.
– Koen turkulaisuuden olevan vahva osa identiteettiäni. Turussa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ja toteuttaa omia unelmia. Tämä ei ole liian iso kaupunki, mutta samanikäistä porukkaa on kuitenkin niin paljon, että pystyy etsimään samanhenkisiä ihmisiä ja omaa paikkaansa, hän pohtii.
Aalto suorittaa parhaillaan asepalvelusta Säkylässä. Kuluneena talvena hän oli reserviupseerikoulussa, jossa hänet äänestettiin kurssinsa puheenjohtajaksi. Asepalveluksen suorittaminen poikkeuksellisen myöhäisellä iällä selittyy elämäntilanteella ja asenteella.
– Siirsin palvelusajankohtaa myöhemmäksi, koska halusin ottaa kaiken irti intistä sitten, kun sinne menen. Palvelusta suorittaessa päätin, että nyt mennään päätyyn asti. Reserviupseerikoulu oli tavoitteena alusta alkaen, mutta matkan varrella aloin miettiä, että olisi hienoa päästä myös armeijassa tekemään sellaisia juttuja, joista minulla on kokemusta jo siviilin puolelta, Aalto selittää.
Kurssin puheenjohtajana tämä toive toteutui. Erityisen hienoina hetkinä Aalto muistelee itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia ja mahdollisuuksia keskustella tärkeiden henkilöiden kanssa.
Monessa mukana oleminen vaatii jatkuvaa priorisointia. Uusien kiinnostuksenkohteiden viedessä enemmän aikaa Aalto on esimerkiksi joutunut karsimaan pois nuoruusiän urheiluharrastukset. Hän myöntää, että välillä tulee sellainen olo, että pitäisi levätä enemmän.
– Tästäkin syystä minulle oli nyt täydellinen aika mennä armeijaan, koska kaipasin hetken taukoa kaikesta muusta, Aalto toteaa.
Lannistumattomuus ja innovatiivisuus ovat tärkeitä arvoja Aallon toiminnassa. Hän muistuttaa, että mahdollisuuksia on aina tarjolla, kunhan pitää silmät auki ja on valmis kokeilemaan sellaisiakin juttuja, jotka eivät heti aluksi tunnu omilta.
– Ympäröimällä itseni ihmisillä, jotka haluavat jatkuvasti saavuttaa uusia asioita, innostun itsekin lähtemään mukaan erilaisiin juttuihin. Yritän aina myös miettiä, miten saisin käännettyä ikäviltäkin tuntuvat tehtävät sellaisiksi, että niistä on minulle hyötyä tulevaisuudessa, Aalto kertoo.