Vaikka kirjailijan sukupuolen korostaminen ärsyttää monia, haluan nostaa esille nimenomaan nämä häikäisevien naiskirjailijoiden teokset

Sunnuntaina 19. maaliskuuta vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Vaikka 1800-luvulla elänyt Canth tuntuu monelle kaukaiselta hahmolta, on hänen vaikutuksensa tasa-arvon kehitykseen ollut kiistaton ja edelleen jatkuva. Canth oli ennen kaikkea kirjoittaja, liikenainen ja rohkea yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Yllätyin Työmiehen vaimoa lukiessani teoksen vaikuttavuudesta ja vahvuudesta; vanhan teoksen hahmot harvoin vievät minua mukanaan tällä tavoin. Miehisen maailman puristuksessa elävät naiset tulivat iholle, ja etenkin Kerttu näyttäytyi erityisen tärkeänä hahmona. Näytelmän muotoon kirjoitettu teos on kovin lyhyt, ja kannustankin kaikkia uhraamaan sille pari tuntia elämästään. Kirjaan käytetty aika on hyvin kulutettu.

Teos ei saanut minua ajattelemaan pelkästään 1800-luvulla vastavirtaan uineita naisia vaan myös nykyajan häikäiseviä suomalaisia naiskirjailijoita. Kerron siis häikäilemättä suosikeistani: kirjoista ja kirjoittajista, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen nuoruudessani.

Kirjahyllyni eliittiosastolta löytyy kuusi Katja Ketun teosta. Hän on tunnettu vulgaarista, autenttisesta tyylistään ja rosoisuudessaan alkuperäisiltä tuntuvista henkilöhahmoistaan. Teoksissa käsitellään historiallisia teemoja ja henkilöitä, ja Ketun syväluotaava tutkimustyö ja omistautuneisuus tosiseikoille hohtaa läpi hänen proosastaan. Etenkin Yöperhosessa on vangitseva miljöö ja salaperäinen tunnelma, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Aino Kiven romaani Maailman kaunein tyttö tarjoaa lukijalle puolestaan hyvin erilaisen tarinan. Teemana toimivat sisaruus ja perhe, identiteetin rakentuminen ja syvä, verenpunainen rakkaus. Kiven tyyli välittää todellisia tunteita maagisin ja hämyisin keinoin on hätkähdyttävä. Tekstin perusteella olisi vaikeaa uskoa, että Kiven pääformaatti on teatteri eikä kirjallinen ilmaisu.

Suomalaisesta runoudesta nostan esille Edith Södergranin, Saima Harmajan, Kirsi Kunnaksen ja Heli Laaksosen. Södergran ja Harmaja edustavat vanhempaa aikaa ja kirjoittavat hyvin syvistä ja tunteellisista teemoista, kun taas Kunnas ja Laaksonen kuuluvat nykyaikaan ja omaavat leikkisämmän tyylin. Se ei toki sulje pois tunteiden välittymistä, ei suinkaan.

Varhaisteini-iässä luin muun muassa Maria Turtschaninoffia ja Salla Simukkaa. Simukan Lumikki-trilogia vei mennessään sankarimaisella päähenkilöllään ja tarinansa mystisyydellä. Muistan myös Turtschaninoffin Maresin olleen huikea lukukokemus siinä iässä.

Monen rakastama ja kunnioittama Tove Janssontaas on tuonut teoksillaan lohtua lapsuudesta lähtien tähän hetkeen eli aikuisuuden kynnykselle saakka. Muumi-kirjojen lisäksi hänen muut romaaninsa ja novellinsa ovat ehdottomasti huomionarvoisia, kuvataiteesta puhumattakaan. Uskon, että Janssonin tapa kertoa tarinoita pitää ihmistä pystyssä vielä kauan tästä eteenpäin.

Kirjallisessa sivistyksessäni on edelleen suuria aukkoja, ja seuraavaksi aionkin tutustua Sally Salmisen, Leena Krohnin ja Anja Snellmanin tuotantoihin. Salmisen Katrina on ottanut viime aikoina uutta tuulta alleen, ja huomio on varmasti ansaittua. En maltakaan odottaa, että pääsen siihen käsiksi.

Koko HubaranBechi avasi osaltaan modernissa kotimaisessa kirjallisuudessa uuden alueen, johon aion siihenkin sukeltaa syvemmin.

Monia ärsyttää perustellusti se, että naiskirjailijoista puhuessa mainitaan usein sukupuoli. Päätän kuitenkin tällä kertaa tehdä niin, sillä tasa-arvon päivänä tulee nostaa esille heidät, jotka eivät muuten saisi miehisen maailman arvostusta. Tasa-arvo on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen vaiheessa, ja siihen tulisi keskittyä myös vuoden kaikkina muina päivinä.