Uutisten viikko

Nuoret uskovat suomalaisten uutismedioiden korkeaan laatuun – valeuutiset ovat maailmanlaajuisesti kasvava ongelma

Turun Sanomat tapasi neljä Luostarivuoren koulun yhdeksäsluokkalaista, jotka kertoivat omasta suhteestaan uutisiin ja luotettavaan tietoon. Nuoret hakevat uutisia tietoisesti mahdollisimman luotettavaksi arvioimistaan lähteistä. Ehkäpä juuri tästä syystä he kokevat, että eivät useinkaan törmää media-arjessaan pahasti virheelliseen tai valheelliseen tietoon.

Jane Iltanen
Julianna Kurkela seuraa mieluiten kulttuuriuutisia. Ilmastonmuutoksesta voisi hänen mielestään kirjoittaa nykyistä enemmän.
Julianna Kurkela seuraa mieluiten kulttuuriuutisia. Ilmastonmuutoksesta voisi hänen mielestään kirjoittaa nykyistä enemmän.

Julianna Kurkela

– Pyrin seuraamaan uutisia päivittäin, haluan olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu.

Kurkela seuraa pääasiassa Helsingin Sanomien verkkosisältöjä, koska kokee sen luotettavaksi tiedon lähteeksi.

Kurkela luottaa siihen, että media jatkuvasti korjaa tekemiään pienehköjä virheitä. Suoranaisesti valheelliseen tietoon hän ei koe useinkaan törmäävänsä. Sen sijaan vääristellyn tuntuista tietoa tulee toisinaan vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Lähiaikoina luin iltapäivälehdestä kolumnin, jossa verrattiin Sara Siepin tuloja kansanedustajan tuloihin. Siitä tuli sellainen olo, että se oli kirjoitettu halventavalla asenteella. Tuntui epäasiallisesta verrata kansanedustajan ja somevaikuttajan tekemän työn tärkeyttä keskenään.

Kurkela kertoo, että koulussa on keskusteltu uutisten luotettavuudesta, viimeksi katsomusaineiden tunnilla.

– Puhuimme muun muassa vaihtoehtomediasta ja vihapuheesta.

Jane Iltanen
Fiona Laaksoa kiinnostavat eniten uutiset, joissa kerrotaan, mitä maailmalla tapahtuu.
Fiona Laaksoa kiinnostavat eniten uutiset, joissa kerrotaan, mitä maailmalla tapahtuu.

Fiona Laakso

– En ole aikaisemmin seurannut paljon uutisia, mutta korona-aikana uutisten seuraamisesta on tullut säännöllistä. On muodostunut ihan rutiiniksi, että iltaisin katsotaan televisiosta uutiset. Yleltä seuraan varsinkin THL:n tiedotteita.

Laakso suhtautuu kriittisesti iltapäivälehtien skandaalinkäryiseen uutisointiin, mutta ei koe törmäävänsä useinkaan suorastaan valheelliseen tai isoja virheitä sisältävään tietoon.

– Suomen kielen ja kirjallisuuden tunneilla olemme puhuneet median luotettavuudesta, muun muassa siitä, miten tunnistaa feikki ja aito uutinen toisistaan.

Kotiväen kanssa Laakso on keskustellut koronauutisten yhteydessä siitä, mistä lähteistä hankittuun tietoon voi luottaa.

Jane Iltanen
Konsta Vainiota kiinnostavat erityisesti isot kansainväliset uutiset ja rikosuutiset, mutta kaikkein aktiivisimmin hän seuraa politiikkaa.
Konsta Vainiota kiinnostavat erityisesti isot kansainväliset uutiset ja rikosuutiset, mutta kaikkein aktiivisimmin hän seuraa politiikkaa.

Konsta Vainio

– Seuraan uutisia säännöllisesti, meille tulee kotiin painettuna Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat. Seuraan myös Ylen ja iltapäivälehtien uutisia verkosta, iltaisin katson televisiosta Maikkarin uutiset.

Vainio on huomannut, että virheitä tehdään usein, mutta vastuullinen media myös korjaa niitä kaiken aikaa. Tietystä näkökulmasta tapahtuvaan uutisointiin Vainio kertoo kiinnittävänsä huomiota silloin tällöin.

– Esimerkiksi joku aika sitten luin iltapäivälehden tiivistelmää Trumpin kaudesta. Siitä tuli sellainen olo, että kyse oli enemmän pilkanteosta. Vaikka Trump oli sellainen kun oli, hän teki presidenttikaudellaan myös joitain hyviä asioita. Niistä tiivistelmässä ei puhuttu lainkaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vainio on tyytyväinen siihen, miten median luotettavuutta koulussa on käsitelty.

Jane Iltanen
Kiinnostavimpia aiheita Kerttu Taposesta ovat musiikki ja urheilu. Myös maailman tapahtumat kiinnostavat. Ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeusrikkomuksista maailmalla Taponen lukisi enemmänkin.
Kiinnostavimpia aiheita Kerttu Taposesta ovat musiikki ja urheilu. Myös maailman tapahtumat kiinnostavat. Ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeusrikkomuksista maailmalla Taponen lukisi enemmänkin.

Kerttu Taponen

– Meille tulee kotiin Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat. Perheen kanssa katsotaan aika usein myös yhdessä Kymmenen uutiset. Myös Jodelista löytyy usein kiinnostavia juttuja.

Koronatilanne on lisännyt Taposen kiinnostusta uutisia kohtaan. Esimerkiksi THL:n tiedotteita hän seuraa säännöllisesti Yleltä.

Taponen seuraa uutisia luotettavaksi arvioimistaan lähteistä, eikä juurikaan koe törmäävänsä valheelliseen tietoon. Toisinaan Taposta häiritsevät asenteellisuus ja yksipuoliset näkökulmat.

– Meillä on kotona keskusteltu uutisten luotettavuudesta, esimerkiksi siitä, mihin koronasta kerrottuun tietoon kannattaa luottaa. Olemme myös keskustelleet siitä, ovatko koronauutisoinnin yhteydessä kerrotut luvut aina totta.

Katso video siitä, miten uutisjuttu syntyy ja päätyy TS:n verkkoon ja printtiin. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Mikä on totta?

Uutisten viikkoa vietetään kouluissa 1.–5. helmikuuta. Koululaisia kannustetaan torjumaan väärän tiedon leviämistä ja ottamaan selvää, mikä on totta.

Jane Iltanen
Konsta Vainio, Julianna Kurkela, Kerttu Taponen ja Fiona Laakso seuraavat uutisia päivittäin luotettaviksi kokemistaan lähteistä.
Konsta Vainio, Julianna Kurkela, Kerttu Taponen ja Fiona Laakso seuraavat uutisia päivittäin luotettaviksi kokemistaan lähteistä.

FAKTA

Epäluotettava tieto huolestuttaa

Uutiset ovat tärkeä osa 13–18-vuotiaiden nuorten media-arkea.

Noin puolet nuorista seuraa uutisia päivittäin. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoo, ettei seuraa uutisia lainkaan.

Koronatilanne on saanut nuoret seuraamaan uutisia aiempaa enemmän.

Nuoria kiinnostavat ennen kaikkea isot ajankohtaiset uutisaiheet ja yhteiskunnalliset teemat. Myös paikallisuutiset kiinnostavat.

Tärkein yksittäinen uutislähde ovat iltapäivälehtien verkkosivut. Niitä seuraa lähes 50 prosenttia nuorista.

Seuratuimmaksi uutiskanavaksi nousevat somepalvelut. Somepalveluista nuorille tärkeimmät uutiskanavat ovat Instagram ja YouTube.

Iän myötä lehtien verkkopalvelut tulevat yhä tärkeämmiksi uutislähteiksi ja nousevat somen edelle.

Valtaosa nuorista uskoo vahvasti suomalaisten uutismedioiden korkeaan laatuun.

Medialukutaitonsa nuoret kokevat varsin hyvänä ja journalismin erottaminen muiden sisältöjen joukosta on heistä melko helppoa.

Nuoret törmäävät epäselvään, virheelliseen tai valheelliseen tietoon media-arjessaan melko usein.

Virheellisen tai valheellisen tiedon yleistyminen huolestuttaa nuoria.

Lähde: Tänään julkaistava Uutismedian liiton Kantar TNS:llä teettämä Nuoret, uutiset ja luottamus -tutkimus. Tutkimus on osa Uutisten viikkoa.

3 POIMINTAA

Mikä valeuutinen?

1 Ihmisiin pyritään yhä useammin vaikuttamaan valeuutisilla, jotka hyödyntävät ihmisten pelkoja ja saavat ihmiset itse levittämään harhaanjohtavaa tietoa.

2 Valeuutiset ovat maailmanlaajuinen ongelma. Internetaikana valeuutisten levittäminen on muuttunut paljon helpommaksi ja nopeammaksi kuin aiemmin.

3 Verkkomainonnan ja sosiaalisen median kautta valeuutisilla voi tavoittaa suuria yleisöjä ja tienata hyvin.

Poimintojen Lähde / Lue lisää

Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri: Totuuden jälkeen (Teos 2018 ).

Åsa Wikforss: Vaihtoehtoiset faktat (Aula & Co 2020).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uhkia ja mahdollisuuksia

Riitta Salmi
Arttu Saarinen muistuttaa, että asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Suranaiset valheet on tietysti tärkeä erottaa luotettavasta tiedosta, mutta paljon myös sellaista tietoa, jossa näkökulmalla on merkittävä rooli.

Annina Karhu

Dosentti Arttu Saarinen Turun yliopistosta näkee, että valtaisa informaatiotulva, jonka nykyajan lapset ja nuoret arjessaan kohtaavat, on sekä uhka että mahdollisuus.

– Aikaisemmat sukupolvet ovat joutuneet tekemään paljon enemmän töitä, jotta he ovat päässeet tiedon ääreen. Se on tosi iso mahdollisuus, että tietoa on nykyään niin helposti saatavilla. Haaste on siinä, miten lapset ja nuoret pystyvät informaatiota suodattamaan.

Suurimpana uhkana Saarinen näkee sen, että tutkimukseen pohjautuvan, koetellun tiedon arvostus laskee ja ihmiset tukeutuvat enenevissä määrin mielipiteisiin.

Saarinen näkee haasteena myös sen, kuinka ihmiset sosiaalisessa mediassa herkästi hakeutuvat samanmielisten ihmisten pariin sekä heitä erityisesti kiinnostavan informaation ääreen. Tällainen toiminta vaikuttaa ihmisen ajatusmaailmaan ja siihen, mikä koetaan totena.

– Tutkimusten mukaan tunteiden merkitys korostuu sosiaalisen median maailmassa. Tiedetään esimerkiksi, että vihaiset viestit leviävät paremmin kuin neutraalin ilmaisun viestit. Omaa identiteettiään etsivät nuoret ihmiset ovat haavoittuvaisimpia tunnepohjaiselle ilmaisulle.

Koulujärjestelmällä on Saarisen mukaan merkittävä rooli siinä, miten luotettavaan tietoon nyt ja tulevaisuudessa suhtaudutaan.

– Koululla on mahdollisuus muokata lasten ja nuorten ajattelua siihen suuntaan, että he oppisivat arvostamaan formaalia tietoa ja ymmärtäisivät sen tärkeyden. Koulussa on mahdollista myös oppia tarkastelemaan asioita kriittisesti.

Suoranaisten valheiden erottaminen luotettavasta tiedosta on erittäin tärkeää, mutta Saarinen muistuttaa, että asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On olemassa paljon myös sellaista tietoa, jossa näkökulmalla on merkittävä rooli.

– Jos ajatellaan vaikkapa yhteiskuntaan liittyviä asioita, niin politiikassahan taistellaan jatkuvasti näkökulmista. Sama asia voi olla toisille oikeaa ja toisille väärää tietoa. Usein kyse on juuri tällaisista veteen piirretyistä viivoista.

Saarinen näkee, että tärkeintä mitä aikuiset koulussa ja kotona voivat tehdä, on osoittaa kiinnostusta lapsen ja nuoren hakemaa informaatiota kohtaan. Jos nuori on esimerkiksi kiinnostunut tietyistä tubettajista, aikuinen voi yrittää keskustella nuoren kanssa siitä, mistä tubettajat kertovat.

– Monet tubettajat tuottavat monipuolista ja faktoihin perustuvaa informaatiota. Nykyisen kaltaisessa mediaympäristössä perinteinen media ja sosiaalinen media tiedonlähteinä myös linkittyvät toisiinsa monin tavoin.

Saarinen näkee, että nykymaailmassa perinteisen median rooli luotettavan tiedon tuottajana on kuitenkin hyvin tärkeä, vaikka tietysti perinteisen median pitää myös olla kriittinen omaa toimintaansa kohtaan.

Saarinen huomauttaa, että tiedonvälityksen luotettavuudessa suomalainen media on kansainvälisten vertailututkimustenkin mukaan pärjännyt toistaiseksi hyvin.

– Haluan korostaa, että kun puhutaan vaikkapa valeuutisista ja totuudenjälkeisestä ajasta, niin globaalista mittakaavasta katsottuna Suomi on erittäin hyvässä asemassa. Retoriikan taso on meillä kohtalaisen maltillinen, vaikkakin se on muuttunut. Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kuten median jakautuneisuudesta tai poliittisesta polarisaatiosta keskusteltaessa otamme ehkä toisinaan liikaa esimerkkejä suurista maista, kuten Yhdysvalloista, jossa koko mediaympäristö on aivan erilainen.

Tulevaisuutta ajatellen tärkeä kysymys on tietenkin se, kuinka kansalaiset saadaan jatkossakin monipuolisen informaation äärelle.

– Siinä eivät riitä pelkästään iltapäivälehtien ilmaiset sisällöt tai sosiaalisen median tarjonta. Tässä myös korostuu perheiden merkitys. Esimerkki siitä, että lehtiä luetaan – olipa kyseessä sitten paperilehti tai digitilaus – on tärkeä.

Saarisesta tärkeä kysymys kuuluu, miten helposti perinteisen median maksulliset sisällöt ovat nuorten saatavilla. Maksullisuus sinänsä on Saarisen mielestä itsestäänselvyys.

– En näe mitään muuta logiikkaa, miten se voisi toimia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Turkkulaine
Harhaanjohtavaa uutisointia
Artikkeli on itsessään paradoksaalinen. On totta että maailmalla leviää valeuutisia ja pseudotieteellisiä näkemyksiä yhä kasvavassa määrin. Qanon on näistä vain yksi surkea esimerkki. Tästäkin huolimatta, tulee muistaa että myös valtamediat levittävät vain yhden kaltaista totuutta maailman tilasta sekä räikeän puolueellista näkemystä siitä mikä on todellinen ihmisten etu. Ei ole olemassa yhdenlaisia totuuksia muussa kuin matemaattisissa kaavoissa. Medialukutaito on myös lähes täysin kadonnut taito ja uskallan väittää että nuorten keskuudessa ei sellaisesta olla kuultukaan useimiten. Nykypäivän vitsauksista suurin on polarisaation tuoma aatevalhe. Kun olet yhdestä asiasta samaa mieltä, sinun tulee imeä itseesi koko aatteellinen kokonaisuus joista jokaisessa on virheensä ja valheensa.

Väittäisinkin että jopa valehörhöilyssä on etunsa, sillä sen kaltainen toiminta pakottaa ajattelevat ihmiset miettimään tai edes käymään keskustelua oman totuutensa kestävyydestä. Loput menevät vain massan mukana. Valitettavasti mediat vain tuppaavat esittämään kaiken kritiikin hörhöilynä ja kyseenalaistajat esitetään useimiten juntteina pelleinä jotka koostuvat pienistä ryhmittymistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Roadrunner
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Erittäin hyvin kiteytit asian. Jokaisella on yksilönä oikeus etsiä ja käsitellä tietoa. Monesti taustoilla on paljon sellaisia jotka johdattelevat ihmisiä tarkoitusperillään. Historiassa on paljon esimerkkejä jossa johtajat vääristelevät asioita ja monet eksyvät siitä alkuperäisestä ja joka lähtökohdiltaan oli totta sekä todistettua. Monet joutuivat maksamaan hengellään kun he kertoivat totuuden ja jotka elivät niin, miten elämä on hyvää ja oikeata. Saksassa vuosien 1933-45 aikana oli paljon hyviä ihmisiä. Yksi elämän kertomus johdattaa meidät jokaisen katsomaan asioita paljon syvemmälle. Suosittelen lukemaa Bonhoffer Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
º®ªª©©3L¹
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Turkkulaine; Juurikin näin. Ei tuohon ole juurikaan lisättävää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Citizen
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Ilmastonmuutoksen vastaisten toimien riittämättömyydestä esitetään jatkuvasti kritiikkiä niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Harvemmin jos koskaan kuitenkin törmää siihen, että laatumedia (suuret sanomalehdet, Yle, MTV) pitäisi kritiikkiä hörhöilynä ja kyseenalaistaisi sen. Tietenkin mediakin voisi ottaa tiukemman kannan ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Nimimerkki Turkkulaine: "Väittäisinkin että jopa valehörhöilyssä on etunsa, sillä sen kaltainen toiminta pakottaa ajattelevat ihmiset miettimään tai edes käymään keskustelua oman totuutensa kestävyydestä. Loput menevät vain massan mukana. Valitettavasti mediat vain tuppaavat esittämään kaiken kritiikin hörhöilynä ja kyseenalaistajat esitetään useimiten juntteina pelleinä jotka koostuvat pienistä ryhmittymistä."

Nythän tuohon liittyen on tavallaan 'tilanne päällä'. Nimittäin USA:n edustajainhuoneeseen valittiin republikaani Marjorie Taylor Greene.
Greenen väittämiä ovat mm että "Pentagoniin ei syöksynyt lentokonetta 11. syyskuuta, että karmaisevat kouluampumiset olivat ennalta lavastettuja ja että Clintonit järjestivät John F. Kennedy Juniorin lentokoneturman."
Greenen mukaanhan "Trump johtaa maailmanlaajuista taistelua kansainvälistä pedofiilirinkiä vastaan, jonka johdossa on eturivin demokraatteja, liikemies George Soros ja useita Hollywoodin tähtiä."
Ja lisää Greeneä: "Hän on muun muassa pari vuotta sitten väittänyt, että Kalifornian tuhoisia metsäpaloja sytytti juutalaisen Rothschild-suvun omistama avaruuslaser, tavoitteena raivata tietä raidehankkeelle." (lähde Yle)

Todellakin hankala tilanne republikaaniselle puolueelle.
Nimimerkki Turkkulaine peräänkuulutti "keskustelua oman totuutensa kestävyydestä".
Tämän edessä republikaanit nyt ovat.
Tähän mennessä senaatin republikaanien ryhmäjohtaja Mitch McConnell on todennut: "sekopäisten valheiden ja salaliittoteorioiden" levittäminen on republikaanipuolueelle "syöpä"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkkulaine
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
TS: Tämä on suoraan sanottuna sairasta mitä Marjorie väittää. Tosin kertoo myös Yhdysvaltojen mielentilasta kun tällaisia ihmisiä pääsee edustamaan kansaa. Pointtinani oli yleisestikin madian vaikutus mielipiteisiin ja järjestelmällinen asenteiden ohjailu. Olen itse ihminen joka suorastaan nauttii päästessään keskustelemaan erilaisten mielipiteiden edustajien kanssa. Yleensä lähes kaikilta tulee jotain järkeviä ja vähemmän järkeviä argumentteja jotka vastaavasti jalostaa omaa käsitystä maailman tilasta. Kaikkea hullutusta en sentään usko, mutta on mielekästä keskustella sekä persun että vihreän kanssa sovussa siitä mikä saa heidät uskomaan asioiden olevan niin kuin he sen näkevät. Mikä minäkään olen sanomaan mikä lopulta on totta kun kaiken taustalla on provosointia eri mielipiteiden välillä ja suurin osa tiedosta tulee enemmän tai vähemmän värjättyjen linssien takaa? Enemmän olen kiinnostunut siitä miten eri ääripäät saadaan saman pöydän ääreen ja millä konsteilla molemmat laidat tulee huomioitua. Ei sinne pöytään pidä kuitenkaan selkeästi valheita levittäviä ottaa.

Polarisaatio maksaa tälle yhteiskunnalle valtavia määriä rahaa, aikaa ja resursseja. Mitä kaikkea oltaisiinkaan saavutettu jos asioista tehtäisiin kompromisseja?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
º®ªª©©3L¹
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Niin, olihan aikoinaan sekin, että maapallo on pyöreä, vaihtoehtoinen totuus. Ellei jopa vale.
...että siinä perspektiiviä asioille vaihtoehtofaktoille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Turkkulaine vastaa: "TS: Tämä on suoraan sanottuna sairasta mitä Marjorie väittää. Tosin kertoo myös Yhdysvaltojen mielentilasta kun tällaisia ihmisiä pääsee edustamaan kansaa. Pointtinani oli yleisestikin madian vaikutus mielipiteisiin ja järjestelmällinen asenteiden ohjailu."

Tästä on hyvä jatkaa, varsinkin median roolista.
Suomalaisten tärkeimmät mediat ovat radio, tv ja lehdet.
Yhdysvaltalaisten tärkein media on sosiaalinen media.

Tämä mainittu kongressiedustaja on mesonnut pedofiiliringistä jota johtavat demokraatit, ja kuinka ollakaan, Soros.

Vuoden 2016 vaalien yhteydessä verkkoon ilmestyi juttu että johtavat demokraatit pyörittivät erään pizzerian kellarissa ihmiskauppa- ja pedofiilirinkiä.
Niinpä eräs nuorimies päätti ottaa asiasta selvää. Pakkasi rynkkynsä, meni pizzeriaan ja alkoi ammuskella.
Nuorelle miehelle oli pettymys ettei pizzeriassa edes ollut kellarikerrosta. Toinen pettymys oli se että tuli neljä vuotta vankeutta.
FBI tutki tätä ns Pizzagate tapausta osana Venäjän 2016 vaalivaikuttamiseen keskittyvää tutkimusta. Tuloksista en tiedä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Harhaanjohtavaa uutisointia
Niin, olihan aikoinaan sekin, että maapallo on pyöreä, vaihtoehtoinen totuus. Ellei jopa vale.
---------------------------------------------------------
No ei se oikeastaan ihan noin mennyt. Jo muinaiset kreikkalaiset (babylonialaisista ja egyptiläisistä puhumattakaan) tiesivät maapallon palloksi. Sitten, pimeällä keskiajalla, tuli äärikonservatiivikristityt paavin käskystä vaihtoehtoisella faktallaan väittämään palloa liiteäksi, ja auringon kiertävän maata, koska eihän paavi nyt mitenkään voinut kiertää ketään. Sittemmin tuo äärikonservatiivien huuhaa todistettiin huuhaaksi, kuten tullaan todistamaan myös QAnon-höpötykset ja trumpistien hölmöilyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
meedio
Aika höttöstä on suomalaisten uutismedioiden tarjonta, ajanvietteenä seuraan. Itse tiedon haen suoraan sieltä mistä se on parhaiten saatavilla ja on todenmukaista, ei kuitenkaan kommenttipalstoilta eikä foorumeilta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Citizen
Vast: meedio
Tiedon, luotettavan sellaisen, saan parhaiten joka aamu hakemalla Hesarin ja Tusarin postilaatikosta, avaamalla ylen radio1:n ja myöhemmin tv:n. Siinä välissä pääsen netin kautta kaikkiin maailman laatumedioihin. Myös monenlaista vääristeltyä tietoa, roskauutista ja salaliittoteoriaa on yllin kyllin tarjolla, ja mitä vähemmän kansalaisella on valistusta ja ymmärrystä, sitä helpommin hän on sellaisen vietävissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
º®ªª©©3L¹
Vaihtoehtoiset faktat
"Keskustelu valeuutisista, salaliittoteorioista ja vaihtoehtoisista faktoista käy kuumana"
Sinällään piristävä poikkeus, että tunnistetaan ja tunnustetaan vaihtoehtoset faktat omaksi kategoriakseen. Nimittäin usein on käynyt niin, että "luotettavilta" medioilta jää kertomatta objektiivisesti asioista sekä toisinaan "unohtuu" tiettyjä faktoja sopivasti, niin sitten kun vaihtoehtoinen media on niitä katvealueita täydentänyt faktoilla, on se monesti pyritty vähättelemään ja jopa usien leimattu valemediaksikin.
Valeuutinen termistä on tullut enemmänkin synonyymi faktoille, jotka eivät ole "luotettavien" uutisoijien poliittisesti korrektien agendojen ja missioiden mukaisesti tarkkaan valikoituja ja siitä ainoasta oikeasta kuvakulmasta uutisoituja uutisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaihtoehtoiset faktat
Nimimerkki That's·About·It laittoi otsikoksi 'Vaihtoehtoiset faktat'.

Termi on aika uusi, se lanseerattiin vasta 2017 Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.
Kuten tunnettua niin Trump on aina ollut kovin kunnianhimoinen ja niinpä virkaanastujaisten jälkeen heti ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Valkoisen Talon lehdistöpäällikkö Sean Spicer ilmoitti että virkaanastujaisia seurasi :""the "largest audience to ever witness an inauguration – period – both in person and around the globe"
Eli että kaikkien aikojen suurin yleisö seurasi Trumpin virkaanastujaisia.

No tuohan oli täyttä soopaa. Tilaisuudesta on vaikka kuinka paljon filmiä ja niistä laskien näkyi oitis että Obaman virkaanastujaisissa oli enemmän väkeä.
Lehdistötilaisuudessa sitten Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway sanoi: "Our press secretary, Sean Spicer, gave alternative facts to that [i.e., Donald Trump's inaugural crowd size], but the point remains that..."
Eli että Spicer antoi vaihtoehtoisia faktoja...
Toimittaja Todd keskeytti Conwayn sanomalla: "Wait a minute. Alternative facts? ... Alternative facts are not facts. They're falsehoods."
Eli siis: "Hetkinen, vaihtoehtoisia faktoja? Vaihtoehtoiset faktat eivät ole totuuksia vaan valeita.

Myöhemmin Conway selitti sanavalintojaan ja antoi määritelmän: "as "additional facts and alternative information".
Eli lisätietoja ja vaihtoehtoista informaatiota.

Mutta eivät vaihtoehtoiset faktat ole nimimerkille That's·About·It mitenkään vieraita. Vaihtoehtoinen faktahan oli se väite että Venäjällä viikonlopun mielenosoituksissa ystävälliset poliisit tarjosivat teetä ja jakoivat lapsille kasvomaskeja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Vaihtoehtoiset faktat
Olipa nimimerkin ThatsAboutItin viesteistä mitä mieltä tahansa (ja pelkäänpä, että minä ja T.S olemme pitkälti samaa mieltä niistä), niin kerta se on ensimmäinenkin, kun minusta hänellä on ideaakin kommentissaan. ""luotettavilta" medioilta jää kertomatta objektiivisesti asioista sekä toisinaan "unohtuu" tiettyjä faktoja sopivasti" - se pitää kyllä täysin paikkansa ja on hyvä huomioida. Mikään media ei ole täysin objektiivinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaihtoehtoiset faktat
Angus nimimerkin That's·About·It kirjoituksesta: "...niin kerta se on ensimmäinenkin, kun minusta hänellä on ideaakin kommentissaan. ""luotettavilta" medioilta jää kertomatta objektiivisesti asioista sekä toisinaan "unohtuu" tiettyjä faktoja sopivasti" - se pitää kyllä täysin paikkansa ja on hyvä huomioida. Mikään media ei ole täysin objektiivinen."

Tuohon on vaikea kommentoida kun et Angus antanut konkreettisia esimerkkejä.
Mutta oikeassa olet ettei mitään täysin objektiivista mediaa ole.
Näissä keskusteluissa muuten monet muistavat aina kertoa että journalistiopiskelijoista on valtaosa vasemmiston tai vihreiden kannattajia. Se ei tietenkään kerro mitään heidän linjastaan siinä vaiheessa kun ollaan töissä. Aika helposti uutisista löytyy esimerkiksi toimittaja jonka PS-sympatiat näkyvät selvästi. Eikä unohtaa sovi sitäkään että myös omistajan ääni aina jossain määrin näkyy.

Mitä taas itseeni tulee niin tarkoituksellisesti otin käsittelyyn vain otsikon; 'Vaihtoehtoiset faktat'.
Näin siksi että siinä ei ole enää kyse asioiden objektiivisesta esittämisestää vaan kyse on suoranaisesta valehtelusta.

That's·About·ItThat's·About·It
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eetu Nimi
valtapelejä.
Narratiivin hallintaa ja valtapelejä. Oikeasti valeuutisia julkaisee kaikki. Mutta joillakin tahoilla on valtaa väittää julkaisevansa vain tosiuutisia. Ennen puhuttiin medialukutaidosta, joka tarkoitti silloin muinoin uutisten kriittistä arviointia riippumatta kuka sen kirjoitti. Nykyään kaiken ratkaisee julkaisijan status ja kriittinen lukija leimataan epäilyttäväksi. Sellaista itä-Saksan meininkiä. Leimakirveet käy kuumana ja väittely viedään nopeasti qanoneihin, äärioikeistoon tai natseihin, koska suiden sulkeminen ja konformismi menee yksilön oikeuksien edelle. Sosialismi on kansaa tasapäistävä hirmuaate, joka luo uutta aristokratiaa niin kuin kaikki vallankumoukset. Poliitikot rikastuvat muut köyhtyvät, ja hyväveliverkostot korvaavat pätevyyden ja ahkeruuden.

Lisää