Kolumni: Toivoisin pyöräilijöiltä ammattimaisempaa asennetta

Pyörä on ajoneuvo, jossa on kaksi pyörää. Vauhti voi olla alamäessä 40 kilometriä tunnissa. Liikevoima ja raskas massa varmistavat, että mahdollisessa törmäyksessä jalankulkija jää aina toiseksi.

Tähän nähden moni polkija painaa eteenpäin liian huolettomasti. Joskus meno näyttää niin typerältä, että itsekin pyöräilijänä tekisi mieli pysäyttää vastaan tuleva tumpelo ja kysyä, tietääkö hän todella mitä on tekemässä.

Kuulokkeet korvilla eivät enää riitä. Milloin on yksi käsi kännykässä, milloin molemmat. Vastaan polkee teinejä, jotka tekstaavat tai somettavat polkiessaan, katse syvällä puhelimen näytössä.

Puhelin korvalla ajaminen on yleistä. Autoilijoita varoitetaan moisesta "multitaskaamisesta", joten tuskin se on suotava ajotapa pyöräilijällekään.

Ja kun puhelin on oikealla korvalla, vasen käsi on vapaana ja etujarrulla. Siitä kun hätätilanteessa painaa voimalla, pyörä pysähtyy kuin seinään ja polkija lentää tangon yli katuun.

Kypärästä en viitsi motkottaa. Päänsä ja aivonsa suojaavat ne, jotka kokevat sen hyödyn arvoiseksi. Jokaisen tietysti pitäisi.

Pyöräilyä halutaan lisätä, ja hyvä niin. Terveysedut ovat tuntuvat, ja ympäristökin kiittää. Se ei pelkästään riitä, vaan pyöräilijätkin pitäisi myös saada tunnustamaan vastuunsa turvallisesta liikenteestä ja käyttäytymään sen mukaisesti.

Siis jätä tilaa kävelijöille, älä polje jalkakäytävillä, älä kaahaa yhdistetyillä kevyen liikenteen väylillä, ylitä tie harkiten ja noudata liikennesääntöjä – erityisesti väistämissääntöjä.

Kunnissakin on skarppaamisen paikka. Pyöräilyväylät ja -reitit eivät pysy turvallisina ilman kunnossapitoa. Tunnistan oman päivittäisen pyöräreittini varrelta hyvinkin puolenkymmentä vaaranpaikkaa. Monessa kohdassa auttaisi pelkkä vesuri tai raivaussaha kasvuston kitkemiseksi.

Toivottavasti kuntapäättäjät nousisivat kerran itsekin pyörän satulaan. Sieltä katsottuna liikennetilanteet ja väylät näyttävät aika lailla erilaisilta kuin henkilöauton lasien takaa.