Lukemisto

Kolumni: Lue päivämäärä tarkasti – juttu voi olla vanhentunut

Marjo Oikarinen
Marjo Oikarinen

@lannenmedia.fi

Otsikko löi vasten kasvoja. ”Poliisit jättikyselyssä: Turvapaikanhakijatilanne uhkaa suomalaisten turvallisuutta.” Siinä tuntui olevan jotain tuttua, mutta väärään aikaan väärässä paikassa.

Kyseessä oli Lännen Median kolmen vuoden takainen poliisikysely, jota olin itsekin ollut tekemässä. Joku oli löytänyt sen verkon ehtymättömästä virrasta ja päättänyt jakaa uudelleen Facebookissa.

Vanhoja verkkojuttuja putkahtaa esiin aika ajoin. Siinä ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Meitä kansalaisia varoitetaan lataamasta verkkoon mitään arkaluonteista tai henkilökohtaista, jota ei soisi vaikka työnantajan löytävän kymmenen vuoden kuluttua.

Joskus juttu voi kuitenkin saada uusia merkityksiä, ellei tule katsoneeksi sen päivämäärää. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Juttua edelleen jakaneet eivät olleet katsoneet, vaan kommentoivat sisältöä uutena ”kyllä minä tämän tiesin” -tyyliin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jaettu juttu oli julkaistu alun perin Kalevassa, jonka sivuilla se nousi tilastojen perusteella yhdeksi viime maanantain suosituimmista. Kommentoijat pitivät sielläkin selvänä, että poliiseilta on kysytty asiaa äskettäin – esimerkiksi Oulun seksuaalirikosepäilyjen ja Turun puukotuksen jälkeen. Ihmeteltiin, nytkö poliisit tilanteen vasta huomaavat, kaivattiin apuun naapurustovahteja ja kiiteltiin lehteä vuoden tärkeimmästä jutusta.

Juttu ei loukannut kenenkään kunniaa vanhentuneena, ja tuskin siitä oli muutakaan selvää haittaa. Se saattoi kuitenkin olla tietoista vaikuttamista vaalien alla, trollausta. Se pitäisi jokaisen osata tiedostaa. Sitä tarkoitetaan medialukutaidolla.

Maahanmuuttovastaisille tahoille vanha juttu oli ehkä jopa tehokkaampi propagandaväline kuin uusi poliisikysely olisi ollut: vuoden 2016 alussa maassa oli kymmeniätuhansia uusia turvapaikanhakijoita, eikä kukaan tiennyt, mitä siitä seuraisi. Vaikka monenlaista ikävää on paljastunut, tilanne on jossain määrin rauhoittunut, kun uusia hakijoita on tullut vähän.

Tässä mielessä oli kiinnostavaa lukea uudelleen poliisien vastauksia. Kyselyyn vastasi kolmasosa Suomen yli 7 000 poliisista. Lähes 80 prosenttia oli sitä mieltä, että turvapaikanhakijatilanne on vähintään melko suuri uhka Suomen turvallisuudelle. Joka kolmannen vastaajan mielestä maahanmuuttopolitiikka oli epäonnistunut.

Esille nostettiin naisten kunnioituksen puute, ja seksuaalisen ahdistelun pelättiin lisääntyvän kesää kohti. Se pelko ei ollut turha. Jengiytymistä ja siitä seuraavia väkivaltaisuuksia ei ainakaan vielä ole ollut suuremmin nähtävissä. Katupartioita poliisit eivät kaivanneet, ja niiltäkin on vältytty.

Voisi olla aika tehdä uusi kysely, kunhan vaaleista päästään.

Kirjoittaja on Lännen Median uutispäällikkö.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Mielistelyä
Tepsin trendi alaspäin
Risto Duffa ja Eric Perrin Tepsiin. TPS tarvitsee uuden päävalmentajan, joka tulee ulkopuolelta ja ei "veljeile" kuten Kaskinen Niittymäki Norrena.. Kaskinen huono häviäjä "oltais ansaittu enemmän" ja ylimielinen asenne lehdistötilaisuuksissa.. Barcelona. Mauton, hajuton ja näkymätön.
Risto Duffalla ja Kai Suikkasella auktoriteettia ja tulevat ulkopuolelta "ei veljeilyä", näytöt puhuvat puolesta.
Hpk ja Antti Pennaselta loistavaa joukkuepelaamista. Onnittelut HPK:lle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kehitysidea
Viikon juttuarkisto
Turun Sanomat voisi pitää nettisivuillaan uutisia vähän pidempään kuin vain päivän. Voisi olla vaikka viikon arkisto samaan tyyliin kuin 24h uutiset.

Luet jonkun jutun tänään. Haluat palata siihen huomenna, vaikka katsoaksesi onko sitä kommentoitu. Et löydä juttua.Pakko alkaa googlailemaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Neuvo
Vast: Viikon juttuarkisto
Mene alas ja kilikkaa kohtaa, keskustelut. Löytyy ne joita on kommentoitu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
!!
!!!!
Vaikka kysely onkin "vanhentunut" päivämäärältä, ongema ei ole poistunut. Vaikuttaakin siltä että uutispäällikkö on jättänyt ympäristöopin kertauksen vähemmälle. Neuvoni on klassikko, "ylös, ulos ja lenkille".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hupsu
Maassa onkin kaikki hyvin vaikka toisin luulin, minä tyhmeliini
Tälläistä ilosanomaa pukataan nyt vaalien alla. Vuoden 2015 tapahtumat olikin vain pieni "harmi" jota on turha nyt myöhemmin muistella. Joihinkin medioihin luottaen, ainoat jotka asiasta enää metelöivät, ovat maahanmuuttokriittiset öykkärit.

Lisää