Extra

Turku saamassa oman pieneläintuhkaamon

Kaisa Punki sanoo, että lemmikkinsä menettäneen asiakkaan surun kohtaaminen on itsellekin hankala paikka.
Kaisa Punki sanoo, että lemmikkinsä menettäneen asiakkaan surun kohtaaminen on itsellekin hankala paikka.

Suurin osa talvella lopetetuista lemmikkieläimistä toimitetaan tuhkattaviksi, kesäaikaan lemmikit haudataan usein vielä kesämökille. Lähin pieneläintuhkausta harjoittava yritys sijaitsee Mynämäessä.

Komerin Karvatassut saa tuhkattavakseen lopetettuja eläimiä sekä eläinlääkäriasemilta että suoraan omistajilta.

Mynämäkeläisen maatilan yhteydessä toimiva krematorio peri osan myös viime kesänä Raumalla tulipalossa tuhoutuneen pieneläintuhkaamo Netran asiakkaista.

Turussa Vasaramäen vanha lemmikkien hautausmaa on ollut jo pitkään täynnä. Uusi pieneläinhautausmaa avataan lähiaikoina Urusvuorelle lentokentän läheisyyteen, jossa hautaamisesta sovitaan yhdessä hautausmaan hoitajan kanssa. Uuteen paikkaan hautoja on jo kaivettu valmiiksi, mutta lemmikkejä niihin ei ole vielä haudattu.

Hautausmaan yhteyteen tulee myös pieneläintuhkaamo, jonka on tarkoitus avata ovensa vuoden loppuun mennessä.

LUE LISÄÄ LAUANTAIN EXTRASTA