Moni luulee, ettei ole koskaan käynyt Italian Rivieralla. Mutta kun edessä aukeaa San Remo, Portofino tai Cinque Terre, alitajunta alkaa tikittää.
Mieleen tulevat kaikki ne glamourit elokuvat, joissa kauniit ja upporikkaat ajelivat avo-Jaguareillaan pitkin sitä Välimeren rantatietä palmupuiden latvojen heiluessa tuulessa. Nuo tyylikkäät naiset, jotka pukeutuivat kesähelteessäkin helmiin ja coco channelleihin rinnallaan ne komeat miehet krokotiilinahkaisissa kiiltonahkakengissään ja smokeissaan.
Tuolla on se Casino, jossa he kilistelivät shampanjaa. Tuo taas on se hotelli, jossa he yöpyivät salaa muilta. Ja täältä satamasta löytyivät ne valkokylkiset jetset-laivat, joilla he elokuvan lopussa purjehtivat kohti auringon siltaa.
Italian Riviera on tunnettu kauneudestaan ja charmistaan. Se on jo parinsadan vuoden ajan ollut italialaisten itsensä suosima loma-alue. Euroopan ja Amerikan julkimot, kuten Lordi Byron ja Ernst Hemingway, löysivät sen 1900-luvun alussa.
Paitsi häivähdys menneen maailman luksuksesta ja jetsetistä, Riviera merkitsee loputtomia hiekkarantoja ja turkoosin sinistä merta.
Oma erityislaatuisuutensa se saa kuitenkin viehättävistä kalasatamistaan, keskiaikaisista kylistään unohtamatta Italian tunnusmerkkejä; niitä kapeita, tunnelmallisia kujia ja vanhoja kirkkoja.
Tämä kaikki asettuu kylien yläpuolella välkkyvien vuorenkukkuloiden ja meren väliin.
Italian Riviera on bumerangin muotoinen alue, joka jakautuu kahtia Genovan, Christopher Columbuksen kotikaupungin, kohdalta. Genovasta, etelään valuvaa aluetta kutsutaan ”La Riviera di Levanteksi”, kun taas kohti Ranskaa levittyvä alue on nimeltään ”La Riviera di Ponente”.
Rantakaistale on kuin luotu paikan vaihtoihin päivän, sään tai mielialan mukaan. Helpoin tapa on tehdä se junalla tai autolla. Tänään San Remossa, huomenna Albengassa, josta voi halutessaan piipahtaa illalliselle vaikkapa Finale Ligureen. Ylihuomenna voi sitten miettiä, jatkaisiko matkaa kohti Savonaa.
Eikä haittaa, vaikka jäisit vahingossa väärällä pysäkillä pois. Asemalta löytyy yleensä aina asemaravintola, jossa voi nauttia yhdet. Siis skumppa-lasilliset. Niitä näyttävät kaikki muutkin ryystävän.
Italialaiset junat kulkevat ajallaan, liput ovat halpoja ja ne saa kätevästi aseman lippuautomaateista. Ne, jotka haluavat fiilistellä sillä avo-Jaguarilla, voivat mutkitella rantaviivaa pitkin historiallisella, roomalaisten rakentamalla Via Aurelialla.
Albengan tornihotelli
Siinä vaiheessa, kun kyllästyy joko merenrantaan tai jetsetin seuraan, voi hetkeksi hautautua vaikkapa Albengan keskiaikaiseen tunnelmaan.
Albengan rikas ja monivaiheinen historia alkaa jo 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja on ehtinyt olla paitsi roomalaisten, myös karthagolaisten ja goottilaisten vallan alla.
Mutta myös Albengassa voi törmätä paikalliseen julkkikseen, mielenkiintoiseen herraan nimeltä Michael Hewlett.
Minä törmäsin häneen pienessä, paikallisessa pubissa, jonne tuo persoonallisuus purjehti sisään suuren koiransa kanssa, tilasi oluen, nappasi sanomalehden ja istui viereiseen pöytään.
Michael on osa Albengan rekonstruoitua historiaa. Hän omistaa nimittäin kumppaninsa kanssa yhden kaupungin 1300-luvulta peräisin olevan torneista, johin he ovat kunnostaneet historiaa kunnioittavalla maulla Bed & Breakfast –hostellin nimeltään ”la Torre Cepollini.”
B&B:llä pyyhkii hyvin, ja alun perin cambridgeläinen Paul viihtyy Italiassa. Mutta jotain kuitenkin puuttuu. Muutaman oluen jälkeen mies haluaa nimittäin keventää sydäntään.
– Muuten tämä paikka on aivan mahtava, mutta nuo italialaiset voisi kyllä vaihtaa minun puolestani britteihin ja teihin rentoihin skandinaaveihin, tirskahtaa mies, hörppää viimeiset pisarat oluestaan, harppoo kohti ovea ja heittää samalla ystävällisen kutsun tulla katsomaan hänen torniaan.
