Hyvällä ympäristöllä on ihmisen koko terveyden kannalta ennaltaehkäiseviä, elvyttäviä ja terapeuttisia vaikutuksia. Mitä enemmän ympärillämme on luontoa, sitä miellyttävämmäksi fyysisen ympäristömme pääsääntöisesti koemme. Tuoreimmat tieteelliset analyysit kertovat, että jokapäiväisestä elinympäristöstämme noin 60 prosentin pitäisi olla luontoa, eikä lähimetsään, luonnonmukaiselle joutomaalle tai puistoon saisi olla kävelymatkaa 300 metriä enempää. Meillä suosituksen toteuttamisen ei pitäisi olla mahdotonta, sillä Suomen pinta-alasta on metsää peräti 77 prosenttia.
Ympäristöllä on tärkeä merkitys sekä fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnillemme. Tutkimusten mukaan miellyttävän ympäristön tunnusmerkkejä ovat jäsennettävyys, monimuotoisuus, salaperäisyys, luettavuus, pyöreät muodot, vihreä kasvillisuus ja vesi. Useimmat suomalaiset löytävätkin mielipaikkansa luonnosta – vain nelisen prosenttia meistä on aitoja urbaaneja.
– Silti luontoon suhtaudutaan vielä nyt 2000-luvullakin vähättelevästi. Mielletään vain, että luonnolla on virkistysarvo vähän samalla tavalla kuin teatterilla, elokuvilla ja kahviloilla: käyttäköön ja käyköön ne, jotka harrastavat, mutta omaksi huvikseen, sanoo ympäristö- ja ekopsykologi Kirsi Salonen.
– Tutkimukset kertovat, että luonnon vaikutus ihmiseen on paljon laajempi ja tärkeämpi kuin harrastuksen. Se on kokonaisvaltainen ja jatkuva. Tällainen tutkimustulos saatiin muun muassa japanilaisesta Metsä ja lääketiede -terveysprojektista, jollainen aiotaan toteuttaa myös Suomessa, Salonen korostaa.
Ekopsykologia on varsin nuori tieteenala. Termin toi 1990-luvun alussa julkisuuteen Kalifornian yliopiston historian professori Theodore Roszak. Kirsi Salonen alkoi analysoida asiaa vuosikymmenen jälkipuoliskolla psykologian ja ympäristöpolitiikan opiskelujen ja pro gradu -työnsä yhteydessä. Nyttemmin sekä ekopsykologia että puutarhaterapia ovat alkaneet saada jalansijaa Suomessa.
– Ekopsykologia eroaa ympäristöpsykologiasta siinä, että ensin mainitussa on sisään rakennettuna arvomaailma. Ekopsykologia sisältää ainakin amerikkalaisessa muodossaan sekä ympäristökasvatusta että -suojelua, Salonen selventää.
Väitöskirjatyötään päivätyönsä ohessa valmisteleva ekopsykologi puhuukin luonnossa olon kohdalla affekteista, myönteisistä tiedostamattomista tunteista, jotka syntyvät ja vaikuttavat meissä, vaikka emme itse niitä havaitse ja tunnista. Samanlainen ilmiö liittyy muun muassa musiikin kuunteluun.
Affektioita voidaan myös tietoisesti ruokkia tarjoamalla mahdollisuuksia havaita ympäristöstä piirteitä, jotka mahdollistavat myönteisen psyykkisen tilan. Rakennettu ympäristö pystyy siihen ani harvoin, koska sen fyysiset muodot tai ääniestetiikka meluineen eivät ole rauhoittavia. Sen sijaan luonnossa eläinten, tuulen ja veden äänetkin koetaan hiljaisuutena.
Salonen on paljolti samoilla linjoilla allergiaprofessori Tari Haahtelan kanssa: Lähes kaikki luontoon liittyvät asiat ovat positiivisia, olivatpa kyseessä marjastus, sienestys, tilan- ja metsäntuntu, vapaus, rauha, hiljaisuus, eläimet, esteettisyys tai muut aistikokemukset. Jokamiehen oikeudet tarjoavat juuri suomalaisille erityisen hyvät mahdollisuudet mennä metsään ja luontoon.
– Koska meissä herää metsässä ja muuallakin luonnossa positiivisia affekteja, en ehkä puhuisi vielä tunnetasolla luontoyhteyden katkeamisesta, mutta luontoyhteydelle pitää saada lihaa luiden päälle eli meidän on myös tiedostettava luontokokemusten merkitys elämässämme.
– Teemme karhunpalveluksen lapsille ja tuleville polville, jos emme arvosta joutomaita ja niittyjä. Rakennetut leikkikentät on nopeasti koluttu. Sen sijaan metsä ei ole koskaan leikitty loppuun. Luonnossa liikkuminen kehittää myös lasten fyysisiä taitoja kuten tasapainon hallintaa, Salonen sanoo.
Tutkimusten mukaan ihmisen tulisi olla päivittäin metsässä tai luonnossa keskimäärin vähintään 20 minuuttia. Kun henkinen kuormitus kasvaa, palautuminen vaatii vähintään kaksinkertaisen ajan. Pitkään jatkunut stressi ja keskittyminen tasapainottuvat vasta yli kaksi tuntia kestävällä metsäannostuksella.
– Useat tutkimukset ovat osoittaneet metsässä olon vaikutukset. Verenpaine ja pulssi normalisoituvat. Jännittyneisyys häviää jo muutamassa minuutissa ja mielialan muutokset tasoittuvat parissakymmenessä minuutissa.
– Japanilainen Forest & medicine -tutkimus toi lisäksi ilmi ihmisen valkosolutuotannon lisääntymisen. Toisin sanoen pystymme säännöllisten metsäkeikkojen seurauksena paremmin puolustautumaan bakteereita ja tulehduksia vastaan, Salonen kertoo.
Suomalaisen metsän arvo on toisen maailmansodan jälkeen aina näihin päiviin asti tarkoittanut lähinnä metsän puuntuottokykyä. Metsästä, kaupunkipuistoista, puutarhoista ja luonnosta ylipäätänsä voidaan kuitenkin nostaa esiin myös niihin sisältyvä terveydellinen arvo, jolla on myös taloudellista merkitystä.
Tämä näkökulma osataan jo ottaa huomioon poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi philadelphialaiset päättäjät ovat arvioineet kotikaupunkinsa puistojen terveydellisen merkityksen noin miljoonaksi dollariksi hehtaaria kohden.
Suomalaistutkimuksessa on saatu selville, että 77 prosenttia kansalaisista on tyytymättömiä omien asuinalueidensa viheralueisiin. Kirsi Salosen luettelemat positiiviset luontokokemukset eivät heidän mukaansa toteudu riittävällä tavalla.
– Tiivis urbaani rakentaminen ei välttämättä ole ilmastonmuutoksen hillitsemisenkään kannalta paras ja ainoa vaihtoehto, Salonen huomauttaa.
