Liikenne

Aikuisempi auto on monikäyttöihme

Varttuneempaan ikään ehtineet auton omistajat eivät enää välttämättä kilpaile naapureiden kanssa erikoisvanteilla tai hevosvoimilla.

– Varttuneemmat autokaupoilla kävijät ovat ostoksissaan järkeviä. Auto ostetaan oman tarpeen mukaan: mietitään, mitä juuri minä tarvitsen eikä mitä muut ajattelevat, Turun Länsiauton autotalon johtaja Kirsimarja Kannisto-Härmälä sanoo.

Suomessa on noin 1,5 miljoonaa yli 50-vuotiasta ajokortin omistajaa. Heidän varallisuustasonsa on hyvä, joten käytetyn auton sijaan ostetaankin usein uusi.

– Ikäväestön taloudellinen tilanne on muuttunut parempaan suuntaan. Autokauppa on piristynyt. Enää ei vouhoteta taantumasta ja lamasta. Ehkä se on myös yksi tekijä, miksi uusia autoja myydään enemmän, Kannisto-Härmälä arvelee.

Lasten kotoa poismuuton jälkeen ollaan usein valmiita siirtymään kokoluokkaa pienempään autoon, mutta varustetaso halutaan säilyttää. Toisaalta silloin on aikaa harrastaa, joten tilaa autoihin tarvitaan edelleen.

– Tavaraa kuljetetaan autossa paljon: mökkeillään, liikutaan, hiihdetään ja golfataan, Raision Autokeskuksen myyntipäällikkö Juha Mäenpää sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Korkeampaan on
helppo kavuta

Mäenpään mukaan tila-autoa ja citymaasturia yhdistelevät korkeammat monikäyttömallit ovat osin syrjäyttäneet farmariautoja.

– Korkeammat autot sopivat ikääntyville hyvin. Niihin on helppo mennä, näkyvyys on hyvä ja niissä on usein hyvät istuimet, Mäenpää kertoo.

Kannisto-Härmälä on samaa mieltä.

– Kun tulee selkäkremppaa, ei haluta istua hirveän matalalla. Jo muutama sentti tekee tosi paljon.

Porrasperäisillä autoilla on myös omat kannattajansa, heille ”oikean auton” näköinen sedan on se ainoa oikea.

– Joskus asiakkaalle voi olla kynnyskysymys tila-auton laatikkomainen ja liian korkea muoto, vaikka se voisi olla paras vaihtoehto, Kannisto-Härmälä miettii.

Molemmat automyynnin ammattilaiset kehottavat hylkäämään ennakkoluulot automaattivaihteita kohtaan. Tekniikka on kehittynyt: automaattien polttoaineenkulutus on pienentynyt lähes samalle tasolle kuin keppivaihteisilla.

– Automaattilaatikot ovat myös yhtä kestäviä kuin manuaalit, Kannisto-Härmälä sanoo.

Automaattivaihteisto lisää ajomukavuuden lisäksi turvallisuutta. Käsivaihteiden hämmentämisen sijaan jää enemmän aikaa keskittyä liikenteen seuraamiseen.

Kulutusta
seurataan

Kannisto-Härmälän mukaan polttoainetaloudellisuus on yksi tärkeimpiä senioreiden autonvalintakriteereitä. Bensankulutus ei saa olla kova, vaikkei autolla paljoa ajettaisikaan. Autojen ympäristöystävällisyys on tärkeää.

– Vanhemmissa ikäluokissa on näkynyt myös kiinnostusta hybrideihin, Kannisto-Härmälä kertoo.

Uudet turvallisuusratkaisut, ajonvakautusjärjestelmät ja luistonestot sekä elektroniset vempaimet kiinnostavat kaikenikäisiä.

– Vakionopeussäätimet, sadetunnistimet… Varmaan suosituin on peruutustutka tai -kamera, Mäenpää luettelee.

Senioriauton prototyyppi on siis automaattivaihteinen, tuliterä, kompaktin kokoinen monikäyttöauto kuitenkin muuntuvilla tilaratkaisuilla ympäristöystävällisyyttä ja turvallisuutta unohtamatta.

– Joskus kuulee asiakkaan sanovan, että mä ostan vielä tämän yhden uuden. Se on se viimeinen, ajatellaan, mutta nähty on, että voi tulla monta uutta vielä sen jälkeen, Kannisto-Härmälä sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy