Kahvikupilliseen 140 litraa, hampurilaiseen 2 400 litraa vettä

Ruoan piilovesi yllättää

Mutta takaisin tuohon aamiaisella nautittuun vesimäärään. Kun koko elintarvikeketjun tarve ja kulutus otetaan huomioon, maitolasillisen vesimäärä ei ole suinkaan 2,5 desiä vaan 250 litraa. Kahvikupillinen on vaatinut eri vaiheissaan 140 vesilitraa. Yksi viipale vehnäleipää on kuluttanut rajallisia vesivaroja 40 litraa, 10 grammaa juustoa vastaavasti 1 000 litraa, 50 grammaa kinkkua on vaatinut 240 litraa ja yksi keskikokoinen omena 70 litraa vettä.

Ei ihme, että maatalous vaatii paljon vettä – onhan esimerkiksi tomaatin painosta 95 prosenttia vettä. Ihmisen vesipitoisuus on noin 70 prosenttia, joten mehevien kasvisten suuri kulutus on ymmärrettävää. Mutta vettä löytyy yllättävän paljon myös ”kuivista elintarvikkeista”. Nakkisämpylän painosta on vettä 56 prosenttia.

Ruoan tuotanto on johtava veden kuluttaja maailmassa. Rajallisista vesivaroistamme käytetään 80–90 prosenttia maatalouden ja elintarvikejalostuksen tarpeisiin.

Vettä maapallolla on kyllä valtavasti, mutta valitettavasti valtaosa varannoista on merien suolavettä. Makeaa vettä on koko vesivaroista vain 2,5 prosenttia, ja tästä osuudesta kaksi kolmasosaa on sitoutunut jäätiköihin.

Ihmiskunnan keskimääräinen vesijalanjälki on noin 1 250 kuutiometriä vuodessa (www.waterfootprint.org). Suomessa arvo on kolmisen sataa litraa tätä suurempi, mutta suuren kulutuksen taustalla on vientiteollisuutemme. Noin 40 prosenttia Suomen vesijalanjäljestä kulutetaan ulkomailla.

Suurin maataloustuotannon vedenkuluttaja on lihan kasvatus. Pahimpia kuluttajia ovat naudanlihan ja lampaanlihan tuotanto. Vesi on muutenkin vain yksi lihansyönnin ”synneistä”, sillä viljelykasvien käyttäminen suoraan ihmisravinnoksi lisäisi tämän sektorin hyödyntämismäärää jopa kymmenkertaiseksi.

Mutta ongelmia on myös kasviravinnon tuotannossa. Köyhien kehittyvien maiden asukkaiden ruokavalion perusta riisi on todellinen vesirosvo. Kaakkois-Aasia onkin ilmeisesti vakavimmassa pulassa. Mutta silti monella maalla on varaa käyttää hyvin rajallisia varantoja vientimarkkinoille menevän riisin kasvattamiseen. Esimerkiksi Thaimaassa käytetään vettä henkeä kohti maataloustuotantoon yli kymmenen kertaa enemmän kuin meillä Suomessa. Ja kuitenkin leijonanosa Thaimaan vesivaroista virtaa maahan naapurien puolelta. Riskit konflikteihin kasvavat jatkuvasti vesivarojen ehtymisen myötä.

Vesiongelmia on kyllä rikkaillakin mailla. Esimerkiksi laajoilla alueilla Yhdysvalloissa pintavedet on käytetty lähes loppuun, ja nyt maataloustuotanto riistää uusiutumattomia tai hyvin hitaasti uusiutuvia pohjavesivarantoja.

Pääsääntöisesti ruoan tuotanto on tehokkainta alueilla, joilla on suurimmat vesivarat. Tämän ansiosta esimerkiksi Brasilia pystyy tuottamaan kaikkein tuhlaavinta ruokaa eli naudanlihaa valtavia määriä ulkomaiden markkinoille. Vesi ei ole kuitenkaan ainoa ongelma. Sademetsien raivaaminen nautojen laitumiksi tuhoaa peruuttamattomasti maapallon arvokkaimpia luonnonvaroja, vaikka vettä eläimille ja niiden vaatiman rehun kasvattamiselle olisikin yltäkylläisesti.

KAI AULIO

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.