Kilpailua Turkin perinnöstä
Nykyinen Moldovan tasavalta on alkuaan Turkin yliherruudessa olleen Moldavian, romaniaksi Moldova, ruhtinaskunnan itäinen osa, jolla ei ollut omaa nimeä. Balkanin historia oli vuosisatoja Venäjän ja Itävallan kilpailua rappeutuvan Turkin perinnöstä. Itäinen Balkan oli Venäjää lähempänä. Niin Venäjä valloitti osan Moldaviaa vuonna 1812 ja antoi nimeksi Bessarabia.
Suomenkin rannikkoa sivunneessa Krimin sodassa Venäjä menetti 1856 Bessarabian eteläisen rannikkoalueen yhdistyvälle Romanialle, mutta sai sen takaisin Berliinin kongressissa 1878. Vallankumouksen riehuessa Venäjällä Bessarabia julistautui Suomen lailla itsenäiseksi joulukuussa 1917, mutta päätti jo tammikuussa liittyä Romaniaan.
Elokuussa 1939 Molotov ja Ribbentrop jakoivat itäisen Euroopan etupiireihin, jossa Neuvostoliitolle sovittiin Suomi, Baltia, itäinen Puola ja Bessarabia.
Sodan jälkeen Bessarabiasta tehtiin Moldovan neuvostotasavalta, mutta Stalin painoi siihen sormenjälkensä: Eteläinen rannikkoalue ja kaistale pohjoista annettiin Ukrainalle. Vastalahjaksi Moldovaan liitettiin suikale Dnestr-joen itäistä rantaa, joka oli jo aikaisemmin venäläistetty. Nykyään se ryppyilee keskushallitusta vastaan ”itsenäisenä” Transnistriana.
Stalinin ansiosta syntyi kaksi samannimistä aluetta: Romaniaan jäänyt länsipuolisko ja Neuvostoliittoon liitetty itäosa, Moldavian maakunta ja Moldovan tasavalta.