Halong Bayn kahdet kasvot
Halong Bay on tuhansien saarien muodostelma, joka vetää puoleensa sankoin joukoin turisteja Vietnamissa. Turistit ovat matkakohteelle tärkeitä, mutta matkustajamäärän pelätään tuhoavan kaunista luontoa.
– No niin, kaikki ovat täällä. Matka voi alkaa! vietnamilainen oppaamme huudahtaa ja bussimme nytkähtää liikkeelle.
On varhainen aamu. Meidät on juuri noudettu hotellimme edustalta Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa. Lähdemme ajamaan kohti Halong Bayta, jonka sanotaan olevan yksi Vietnamin hienoimmista nähtävyyksistä. Tonkin lahdella sijaitseva yli 3 000 saaren muodostelma on myös Unescon suojelukohde.
Pienessä bussissamme matkustavat pariskunnat Indonesiasta ja Kiinasta, kaverukset Britanniasta ja mies Malesiasta. Reilun kolmen tunnin matkan aikana jätämme suurkaupungin pölyt taaksemme.
Kun pääsemme perille Halong Bayn satamaan, joudumme odottelemaan tovin laivaamme pääsyä. Puisia laivoja on rannassa vieri vieressä kymmenittäin.
Kalastajakylät
veden päällä
Retki Halong Bayhyn kannattaa varata joko hotellin tai matkatoimiston kautta. Omin avuin alueelle ei pääsekään, sillä lahdelle kuljetaan matkoja varten tehdyillä laivoilla. Satamastakin voi ostaa lipun, mutta silloin hinta voi olla moninkertaisesti matkatoimiston hintaa kalliimpi.
Kun pääsemme lähtemään, odotuksemme palkitaan pian. Laivan kannella on leppoisaa istuskella, kun aurinko paistaa ja tuuli puhaltaa lempeästi. Edessämme siintävät upeat ja jylhät kalliot, jotka nousevat suoraan merestä.
Ajamme pieneen poukamaan, jossa on rypäs taloja veden päällä. Olemme saapuneet pieneen kalastajakylään. Hetkessä paikalle soutavat hedelmiä myyvät naiset. Mukana oleva pieni poika katsoo anovasti silmiin, ojentaa hedelmäpussia ja sanoo ”pineapple, pineapple”.
Turistien tuomat rahat ovat tärkeitä paikallisille, mutta silti heidän asuinalueelleen meneminen tuntuu hieman tungettelevalta.
Pääsemme melomaan kajakeilla. Suuntaamme kohti matalaa luolaa, jonka takana avautuu rauhallinen poukama. Vesi on turkoosinsinistä, mutta en voi olla huomaamatta siellä täällä kelluvia roskia.
Luonnon
upeat taideteokset
Pian jatkamme matkaamme laivalla. Ajamme rantaan ja vierailemme suuressa luolassa, jossa luonto on muovannut kivestä uskomattomia taideteoksia. Digikameroiden salamat välähtelevät, kun ryhmämme yrittää tallentaa näkemäänsä.
Opas löytää kivimuodostelmista milloin hevosen, milloin lohikäärmeen pään. Myöhemmin saan kuulla, että luolan pehmeän kiviaineksen on huomattu kärsivän turistien vierailuista.
Halong Bayn retkellä voi viettää päivän tai kaksi. Osa laivoista ankkuroi yön ajaksi rauhalliseen poukamaan. Laivan kannelta kuuluu diskojumputus, eikä musiikin pauhu oikein tunnu sopivan kauniiseen maisemaan.
Ilta alkaa pikkuhiljaa hämärtää ja meidän on aika palata takaisin satamaan. Laivan kannella katselen kaunista auringonlaskua.
Paluumatkalla Hanoihin olo on ristiriitainen. Olen nähnyt jotakin uskomattoman kaunista, mutta samalla tunnen huonoa omatuntoa siitä, että olen osa sitä turistivirtaa, joka uhkaa Halong Bayn alkuperäistä luontoa.
Oppaamme kertoo, että parhaana sesonkina Halong Bayssa käy 4 000 turistia vuorokaudessa. Tulevaisuudessa tuo määrä halutaan tuplata.