Uusikaupunkilaisen ravintolayrittäjän Aarre "Ate" Telinin , 69, on aika katsoa peilistä itseään ja mennyttä aikaa. Mies on tehnyt pitkän ja mutkaisen matkan Ulvilan Suosmeren kylästä Uudenkaupungin lahden punaisiin rantamakasiineihin. Syksyn alkaessa hän on saavuttanut urallaan pisteen, jossa hän jättää ravintolatyönsä muiden jatkettavaksi.
- Tässä vaiheessa näkee elinvuosiensa tärkeyden ja rajallisuuden. Lääketiede saattaa kehittyä ja venyttää elinikääni, mutta nyt on aika suunnata vapaammille vesille, Telin pohtii ja katsoo sateiselle kaupunginlahdelle.
Saman tilanteen edessä on moni suomalainen työnsankari, kun suuret ikäluokat harppaavat eläkepäiville lähivuosina. Teliniä kuunnellessa ymmärtää, että selviytyminen 1940-luvulta vuoteen 2008 ei ole kuitenkaan ollut itsestään selvä taival. Moni on elämän tiellään onnistunut, mutta moni on myös reitilleen eksynyt.
- Monttukohtia on tullut vastaan minullekin. Joka kerta olen kuitenkin noussut pystyyn, pitkälti perheen sekä hyvien kavereiden avulla, ja matkaa on jatkettu, Telin kuvailee.
Limonadin pauloissa
Ate Telin syntyi vuonna 1939 Porin naapurissa Ulvilan kunnassa. Telinin lapsuuden maisemissa ei pikkuflyygeliä kartanon saleissa soiteltu, mutta elämisen perusedellytykset olivat kunnossa.
- 1950-luvulla perhe muutti Harjavaltaan, josta vanhemmat ostivat sen ajan erikoisuuden eli virvoitusjuomayrityksen. Pikku pojalle oli erikoista nukkua yönsä limonadipullo kylkeä vasten.
Kohti miehuutta Telin kasvoi teollisuuspaikkakunnan varjossa. Koulu ei häntä suuresti kiinnostanut, eivätkä opettajatkaan hurmaantuneet nuoresta miehestä. Kotiin lähti kirje, jossa poika kehotettiin ottamaan pois kunnalliselta jatkoluokalta.
Jos koulu jäi vähemmälle, niin Harjavallan työväen urheilijoiden ohjelmalliset illat vetivät nuorta miestä puoleensa. Siellä teatterialalla myöhemmin kunnostautunut Telin otti ensiaskeleet näyttämön maagiseen maailmaan, mikä veti hänet välittömästi mukaansa.
- Siitä se elämä alkoi.
Erikoinen hälytysajo
Nuori Telin suunnitteli uraa mielisairaanhoitajana, mutta tie vei hänet armeijan jälkeen poliisin palvelukseen. Vuonna 1960 suoritetun poliisin peruskurssin jälkeen Telin lähetettiin Helsingistä Turkuun, josta matka jatkui Mynämäen nimismiespiiriin. Poliisin työstä olisi tullut hänelle varmasti työura, mutta konstaapeli pelasi korttinsa toisin.
Maaseutupoliisit joutuivat vielä 1960-luvulla käyttämään omia kulkupelejään virka-ajoissaan, ja kilometrikorvaukset olivat vain kolmannes muihin virkamiehiin verrattuna. Tätä ei periaatteen mies pureksimatta niellyt.
- Muutosta tilanteeseen yritettiin, ja pyysimme Mynämäelle omaa poliisiautoa, mihin saimme tylyn vastauksen - ei, muistelee Telin.
Mynämäellä poliisit eivät päätöksen jälkeen omaa autoa virka-ajoissa suostuneet käyttämään, mikä puolestaan kismitti läänin poliisijohtoa. Samaan aikaan Telin haki alipäällystökurssille ja joutui hyllytetyksi tempauksen johdosta. Viimeinen niitti poliisiuralle tuli surullisenkuuluisasta hälytysajosta, joka päätyi valtakunnallisen sanomalehden keskiaukeamalle.
- Saimme tiedon kolarista Mynämotellin kohdalla ja päätimme kollegan kanssa mennä onnettomuuspaikalle linja-autovuorolla. Seisoimme valtatie kahdeksan pysäkillä ja paikalle kurvasi punaisella autollaan Helsingin Sanomien aluetoimittaja ja kuvaaja, joka ikuisti kuvan Mynämäen poliisin erikoisesta hälytysajosta.
Helsingin Sanomien entinen aluetoimittaja Anneli Tukia muistaa kysyttäessä vielä hyvin tapauksen ja kertoo uutisoineensa aiheesta aikoinaan. Telinin osalta soppa oli selvä, kun kuva ja juttu ilmestyivät seuraavan päivän lehdessä.
- Lähtölaskenta alkoi, ja oli aika etsiä uusia haasteita, kuten on fiksusti tapana sanoa, Telin nyökkää.
Rahaa tarjolla!
Telinin kolmas elämänvaihe oli aluillaan, kun Mynämäen säästöpankki etsi pr-miestä konttoriinsa vuonna 1967. Takana olivat mieheksi kasvamisen koukerot ja vauhdikas ura poliisin palveluksessa. Viimeistään tässä vaiheessa oli Telinille ja hänen lähipiirilleen selvää, että mies kulki omia polkujaan ja kantoi tekemisistään vastuun. Mottonsa mukaisesti hän ei suostunut eikä suostu vieläkään ketään kumartelemaan.
Pankkityö toi perheelliselle miehelle säännölliset työajat. Alku meni loistavasti Mynämäen säästöpankissa, mutta kyseenalaistaminen ja kunnallispolitiikkaan hyppääminen veti Telinin ja hänen esimiehensä sukset ristiin. Siirtyminen Uudenkaupungin säästöpankin markkinointipäälliköksi oli vapautus työhelvetin esikartanosta, mies kuvailee. Pankkien toiminta muuttui kuitenkin nopeasti 1980-luvun puolivälissä.
Ravintolan radiosta soi Juice Leskisen kappale Musta aurinko nousee samalla, kun keskustelu kääntyy lamaan ja pankkikriisiä edeltäviin vuosiin.
- Hillitöntä luoton kauppaamista! Muistan vielä mainoksen, jossa luvattiin kaikille lainaa, kun vaan vaivautui hakemaan. Ensimmäiset hakijat olivat luottotietonsa menettäneitä ihmisiä, mutta tästä huolimatta rahaa jaettiin, pamauttelee Telin.
Rahaa ostettiin halvalla ja myytiin kansalle kalliilla. Pankkiporhojen yhtälö ei kuitenkaan kestänyt. Hetkeä ennen pankkikriisin puhkeamista Telin päätti muuttaa vielä kerran kurssiaan.
Kohti narsismin lumoja
Alkoi viimeinen rutistus työelämässä. Ravintolabisnekseen hän päätyi monien mutkien kautta. Hän muistaa elävästi yhden ennustuksen, joka aloittavalle ravintoloitsijalle annettiin 1990-luvun alussa. Paikallisen meedion mukaan Telin lopettaa ravintolabisneksen alle vuodessa, ja jos ei lopeta, hän tulee hulluksi tai päätyy viinan kautta itsetuhoon.
- No ei se mies mikään ennustaja ollutkaan, Telin hymyilee.
Haastattelun aikana selviää, että 18 vuotta kestäneelle ravintolatoiminnalle on löytynyt mahdollisesti jatkaja. Mutta mitä tulevaisuus tuo tulleessaan poliisille, joka päätyi pankkiuran jälkeen ravintoloitsijaksi?
- Jatkossa on aikaa harrastaa teatteria, jos rooleja annetaan. Lisäksi on aikaa seurustella vaimon kanssa, mikä on jäänyt vuosien varrella vähän hataralle, joskin kestävälle pohjalle.
Telin onkin yksi Uudenkaupungin teatterin lavoilla usein nähty persoona. Hän innostuu ja leimahtaa puhuessaan teatterista.
- Se tunne, kun ihmiset nousevat taputtamaan näytöksen jälkeen, se on hetkittäin sanoin kuvaamatonta.
Näyttelijä Telin myöntääkin ruokkivansa raakaa ja yksinkertaista narsismiaan näyttämöllä - terveellä tavalla.
On aika astua sivuun, alkaa ravintola Sualaspuarin lounasaika ja Telin tarttuu vielä työhön. Tervetuloa, pöytään ohjaus ja lounaslista tahdikkaasti asiakkaalle.
JAAKKO LOUHIVUORI
