Ruuhkaa nettikaistoilla
Tuhannet ihmiset seurustelevat internetissä päivittäin. Esimerkiksi www.suomi24.fi -huoneissa on joka ilta ruuhkaa. Kaikki mukana olijat eivät hae deittiseuraa.
- Ihminen hakee netistä periaatteessa kaikkia sosiaalisen kontaktin muotoja. Toiset tarvitsevat neuvoja lasten kasvatukseen, toiset apua parisuhdeongelmiin saman kokeneilta, jotkut etsivät vain juttuseuraa, toiset elinikäistä kumppania ja jotkut yhden illan seksiseuraa, arvioi sähköisestä yhteisöllisyydestä vastikään väitellyt Ulla Heinonen.
Työkseen hän toimii koulutuspäällikkönä Edupointissa Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä.
Väitöksessään Ulla Heinonen luokittelee netin käyttäjät asiakeskustelijoihin, ajantappajat/leikkijiin, seuranhakijat/deittailijoihin sekä seurailijat/häiriköihin.
- Asiakeskustelijat keskustelevat päivän tapahtumista, esimerkiksi olympialaisista ja ruokavinkeistä, lastenhoidosta ja kasvatuksesta, parisuhteeseen liittyvistä asioista tai esimerkiksi jostain harrastuksesta. Ajantappajat leikkivät ja esittävät erilaisia performansseja näytöllä.
Heinosen mukaan deittaajat flirttailevat enemmän kuin muut ja heillä on selvästi tavoite havaittavissa keskusteluissa, eli seuran saaminen.
- He haluavat nopeasti siirtyä privaatin puolelle keskustelemaan. Toiset saattavat keskustella vain yleisellä tasolla kaikkien kanssa.
Heinonen kuitenkin muistuttaa, että sama henkilö voi edustaa kaikkia ryhmiä ja vaihtaa niitä sujuvasti motiivien muuttuessa ja seuran vaihtuessa.
Seurusteluseuraa etsivät kaikenlaiset ihmiset: niin nuoret, vanhat.
- Ja toisinaan myös parisuhteelliset, aivan kuten verkon ulkopuolellakin, Ulla Heinonen tietää.
Hänen mukaansa netti on vaivattomampi ja nopeampi tapa saada kontakti kiinnostavaan ihmiseen kuin lähteä eri baareihin maleksimaan. Lisäksi netti on halpa.
- Netissä seurusteltaessa ei tarvitse ottaa samalla tavalla vastuuta tapaamistaan tutuista, vaikka myös nettiystäviin sitoudutaan tutustumisen myötä.
Ulla Heinonen neuvoo nettiin itsestään profiilia rakentavaa tekemään sen rehellisesti. Silti hän tietää, että pieniä valkoisia valheita viljellään.
- Totuus tulee aina ilmi, kun kohdataan kasvokkain. Silti omien tietojen antamisessa tulee olla varovainen. Rehellisyys ei tarkoita kaiken henkilökohtaisen paljastamista.
Nettisuhteet saattavat johtaa fiaskoon tai suuriin rakkaustarinoihin. Netissä annetaan myös rukkasia.
- Netissä voi jättää painamalla x-nappulaa ja sulkeutua pois yhteisöstä ja toisen elämästä.
Netissä on kuitenkin se erityispiirre, että aina voi kirjautua sisään uudella nimimerkillä ja aloittaa uuden suhteen tai jutustelun.
"Ihmissuhteiden kierrätyskeskuksiksi" Heinonen ei nettitreffipalvelujen tarjoajia nimittäisi.
- Nettitreffipalvelut ovat samanlaisia ihmisten tapaamispaikkoja kuin ravintolat. Sitten voisin nimittää ravintoloita ja baarejakin "särkyneiden sydänten huvimajoiksi". Netissä seurustelu on nykyisin jo niin yleistä, että siellä seurustelevat kaikki, eivät yksin epätoivoiset yrittäjät, Ulla Heinonen tähdentää.
Mervi Luotonen