Raaka maasto
ja reikäiset tiet
ravistivat luulot pois
Renault ei totisesti käärinyt ensimmäistä SUV-malliaan pumpuliin, kun se esitteli uutuuden vaihtelevassa marokkolaisessa maastossa.
Asvalteista löytyy harvoin sileää pintaa ja päällystettä pilkkovat usein pesuvadin kokoiset teräväreunaiset kuopat. Reittiin kuuluu niin pöllyävää hiekkaa kuin renkaille raakaa ison miehen nyrkin kokoisista lohkareista koostuvaa "tietä".
Kuivan joenuoman pohjilla taiteillessa tulevat joustovarat tutuksi. Vain vettä ja liejua puuttuu, mikä on oikein mukava asia, sillä suhteellisen sileiden katurenkaiden pito olisi silloin olematon.
Tila-auton sukua
Maantieosuuksilla Koleos osoittaa olevansa läheistä sukua Renaultin tila-autoille. Ohjaus tuntuu etenkin keskialueella epätäsmälliseltä ja kurviin tullessa auto huojahtaa selvästi. Määränsä verran kallistuttuaan Koleos kyllä kaartaa linjansa pitäen.
Mitä huonommaksi tie käy, sen erinomaisemmalta Koleosin ensi alkuun velton oloinen alustan viritys tuntuu. Päällysteen arvet ja ajoittainen pyörien putoaminen kokonaan soralle lakkaavat huolestuttamasta, eikä ohjaus lyö käsille jokaisesta muhkurasta.
Seikkailuhenki kasvaa kokemuksen kertyessä. Jospa saisikin kääntää nokan pysyvästi kohti etelää ja mahtavaa Saharan autiomaata.
Pitää laittaa jäitä hattuun. Kyse on kuitenkin katumaasturista, jossa ei ole esimerkiksi alennusvaihteistoa.
Yhteistyömalli
Teknisesti Koleos on pitkälti samankaltainen kuin Nissan X-Trail. Sitä kuljettavat 150- tai 175-hevosvoimaiset kaksilitraiset dieselit.
Ensimmäisen yhteyteen on tarjolla myös kuusiportainen automaattivaihteisto. Bensiinimoottori on 170-hevosvoimainen ja 2,5-litrainen.
Varustetasoja on yksi: Dynamique. Tätä voidaan täydentää lisävarustepaketeilla. Suomeen Koleos ehtii näillä näkymin jo syyskuussa.
JARKO SIMANAINEN