Juoksin, syötin, voitin
Valehtelisin, jos väittäisin nukkuneeni edellisen yöni hyvin. Jännitykseni syynä on jalkapallo. Ei, jalkapallon EM-kisoilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Olen menossa pelaaman jalkapalloa, ensimmäistä kertaa elämässäni. En tosin osallistu oikeaan peliin, vaan menen FC Interin B2-junioreiden harjoituksiin. En voi olla ajattelematta, että kaikki joukkueen jäsenet ovat potkineet palloa hiekkalaatikolta asti.
Haluan olla uskottava, joten jätän pinkit sortsini kotiin ja lainaan veljeni sinisiä pöksyjä. Onneksi muuten mauttomat sortsit sopivat hyvin yhteen tummansinisten, veljeltä lainattujen, nappisten kanssa.
Astun sisään Impivaaran jalkapallohalliin ja esittäydyn joukkueen vastuuvalmentajalle Kari Hautalalle . Samalla kun poikia alkaa virrata kentälle, mietin, onko minun vielä mahdollista paeta tästä tilanteesta. Onnekseni joukkueella on eilen ollut peli ja tämän päivän harjoitukset ovat siksi palauttavat. Ensimmäiseksi minun pitäisi laittaa jalkoihini ylisuuret futissukat sekä säärisuojat.
Alku aina hankalaa
Vedän reteästi toisen sukista jalkaani. Naurua. Minua tullaan ohjeistamaan, että ensin laitetaan säärisuoja ja sitten vasta sen päälle sukka. Kiroan jalkapallourani surkeaa alkua.
Joukkue aloittaa harjoitukset eilisen pelin puinnilla. Saan muutaman lisäminuutin valmistautumiseen. Otan valmentajan lainaaman pallon käteeni, lasken sen maahan ja koetan kuljettaa. Ringissä istuvat pojat vilkuilevat kiinnostuneena.
- Ai niin, me emme pidä koskaan juomataukoja harjoitusten aikana, emme koskaan, Hautala sanoo vilkaisten jättikokoista juomapulloani, jonka olen juuri laittanut kentän reunalle.
Nyökkään, vaikka olen varma, että tulen kuolemaan nestehukkaan ennen harkkojen loppua. Treenit alkavat lämmittelyllä, jossa harjoittelemme erilaisia pallon palauttamistapoja. Saan parikseni Zaid Al-Hillin , joka on ollut polvivamman vuoksi pelaamatta pari vuotta. Hieman armoa minulle siis.
Inhottavaa hikoilua
Tehtäväni on palauttaa Zaidin syöttämä pallo yhdellä kosketuksella takaisin hänelle. Sama toistetaan kymmenisen kertaa liikkuen aina yhden muovitötterön välin eteenpäin. Ensimmäinen kierros menee mielestäni hyvin, Zaid ei joudu montaakaan kertaa hakemaan karannutta palloa.
Seuraavien kierrosten aikana palautan pallon jalan sisäterällä, suoralla nilkalla ja päälläni. Tai siis minun pitäisi palauttaa se päälläni, mutten kykene siihen kertaakaan. Koen ajoittain onnistumisen iloa, sillä Hautala heittää välillä minulle muutaman hyvä-lausahduksen.
Lämmittely ilmoitetaan päättyneeksi, ja minä valun hikeä. Minua inhottaa, sillä en oikeastaan pidä hikoilusta.
Jatkamme jakautumalla neljään ryhmään. Harjoittelemme, tai siis minä harjoittelen ja pojat kertaavat, syöttelyä. Tehtävänä on kuljettaa pallo nopeasti puoleen väliin ja syöttää vastakkaiselle. Kuljettaminen ei ole vahvin lajini. Jos yritän mennä nopeasti, pallo karkaa. Jos taas yritän pitää pallon hallussani koko matkan, muuttuu liikkumiseni sipsutteluksi.
Hautala kuitenkin huomauttaa, että taitoni paranevat koko ajan.
Kritiikki kreditteinä
Valmentaja jakaa pelaajille liivit.
- Homman nimi on neljä vihreää vastaan neljä keltaista. Tarkoitus on pitää pallo omalla joukkueella, maaleja ei ole, Hautala selittää.
Lopuksi hän kehottaa poikia olemaan tappamatta minua. Juoksen viimeisillä voimillani pallon perässä yrittäen estää keltaisia saamasta palloa. Päätän tsempata ja kosken jopa palloon muutaman kerran. Mielestäni olen myös hyvin lähellä saada harhautettua pallon pois keltaisilta. Toisaalta pallo menetetään muutaman kerran minun takiani.
Kun harjoitus ilmoitetaan päättyneeksi, kerään rohkeuteni ja pyydän joukkuelaisten tuomiota taidoistani.
Hautala kehuu minua jopa keskivertoa paremmaksi ensikertalaiseksi. Saan pojilta aplodit ja yksi heistä kiittelee, että osuin palloon sekä sain sen kiinni paremmin kuin ensikertalaiset yleensä.
Parini Zaid ei meinaa uskoa, että tämä todellakin oli ensimmäinen kosketukseni jalkapalloon. Hänen mukaansa olisin muutaman lisäharjoituksen jälkeen valmis pelaamaan oikeasti. Nauran ja kiitän heitä kannustuksesta. Lähden hallilta itseni ylittäneenä.
Jutta Wirén