RAAPPANA TEKI SEN
Raappanasta ja hänen ensimmäisestä levystään on puhuttu jo pitkään reggae-piireissä. Tai siis siitä, missä se levy oikein viipyy?
Ja katso. Pitkäsoitto Päivä on nuori ilmestyi viimeinkin tämän kuun 3. päivänä.
- Äänitimme sitä noin vuoden verran Suomenlinnan Ylivoima-studiolla tuottaja Bommitommin kanssa. Rauhalliseen tahtiin sitä tehtiin, muutamana päivänä viikossa, Raappana, oikealta nimeltään Janne Pöyhönen , kertoo tuotantoprosessista.
Usein pitkään ja hartaasti odotetut levyt osoittautuvat pettymyksiksi. Nyt ei käynyt niin. Muun muassa Rumba -lehti jakeli albumille täydet viisi tähteä, eikä pahempia soraääniä ole muualtakaan kuulunut.
- Kiinnostaisi kuulla hieman kritiikkiäkin, eikä pelkkiä kehuja. Mutta tietenkin olen tyytyväinen tähänkin tilanteeseen, juuri heränneen kuuloinen Pöyhönen virnuilee puhelimen välityksellä.
- Sori, olen vielä hieman aamuissa. Eilen oli keikka Tampereella, hän selittää.
Sorsasta Raappanaan
Kaikista kehuista huolimatta suomireggae tuntuu painuneen hieman marginaaliin. Valtavirrassa tyyli ei ole paljon juhlinut sitten Soul Captain Bandin Vauvantekohomman.
- Hyvin reggaella menee. Bileissä käy edelleenkin hyvin porukkaa, mutta ei se ole koskaan valtamediaa kauheasti kiinnostunut. Ehkä tämä on niin kaukana siitä perus-suomimusasta. Vieläkin tuntuu, että tunnetuin suomenkielinen reggae-biisi on Riki SorsanReggae OK.
Sorsasta Raappanaan on kuljettu pitkä matka, muutenkin kuin ajallisesti. Sorsan laulaessa "Tää rytmi menee tajuntaan, se soundi on kuin pommi, Reggae OK", on ilmassa vahva turismin maku. Raappanan taas ei tarvitse selitellä reggaeta ilmiönä, vaan hän voi vapaasti puhua mistä haluaa.
- Reggae on aina ollut kantaa-ottavaa, mutta itse yritän välttää saarnaamista. Tietenkin siellä taustalla jotain ajatuksia on, mutta enemmän sellaisia arkipäiväisiä juttuja. Meitä on moneen junaan, enkä halua suoraan tuomita ketään, Pöyhönen pohtii.
Nyt taiteilija hieman vähättelee. Kyllä levyllä aika selkeästi kuitataan muun muassa ala-asteen koulunpihojen kielenkäyttöä "naisten tavaroineen" ja yleistä oman edun tavoittelua.
- No joo, tuo ottaa nykyään päähän. Suomesta puhutaan hyvinvointivaltiona, mutta täällä on tällä hetkellä ihmisarvo aika alhaalla.
Iloisten laulujen maa
Päivä on nuori syntyi Suomenlinnassa viimeisen vuoden aikana, mutta varhaisimmat levyn riimit Raappana kertoo tehneensä jo vuonna 2004.
Sävellystyössä oli omat jamaikalaiset erityispiirteensä. Raappana myöntää, että oikein mikään soitin ei pysy edes auttavasti kädessä.
- Kokeilin ensin kotona juttuja jamaikalaisten rytmien päälle ja tein sanoja. Sen jälkeen työstimme ideoita studiolla Bommitommin ja Soul Captain Bandin soittajien kanssa. Reggaehan on aika tuottajavetoista musaa. Jamaikalla on ihan normaalia, että dj:t vetävät omia juttujaan muiden tekemien rytmien päälle.
Lopuksi on pakko vielä kysyä, että miten täällä lumen ja jään maassa voi tehdä reggaeta? Jääpuikko nenän päässä ei yleensä tee oloa kovin aurinkoiseksi.
- Reggae on siitä hyvä laji, että siinä voi etsiä huonoistakin asioista hyviä puolia. Ei kaiken tarvitse olla sellaista kurjuuden maksimointia kuin suomirockissa yleensä.
PEKKA SIIKAVIRTA
Raappana, Paarma & Sound Explosion Band Komposti Sound, Black Bear Sound, ke 24.10. Klubi, Humalistonkatu 8.