Maailmassa on 1,4 miljardia polkupyörää eli noin kolme kertaa enemmän kuin autoja. Nyt noista "veloista" on runsaat 90 viety Tampereen Vapriikki-museon Velomania! Pyörällä halki aikojen -näyttelyyn. Se tarjoaa aikamatkan ensimmäisistä juoksukoneista tämän päivän tuunattuihin polkupyörä-choppereihin ja huippukevyisiin designpyöriin. Näyttely on osa parhaillaan käynnissä olevaa Pyöräilyvuotta 2007.
Velocipedi eli pikajalka, jonka suomenkielisessä polkupyörä-nimessä jo ilmenee, miten laitteella tuotetaan voimaa eteenpäinmenoksi, on vaikuttanut historiaan sekä kulttuurisessa että teollisessa mielessä. Turku on merkittävä paikkakunta suomalaisen pyöräilykulttuurin, pyöräkaupan ja -teollisuuden muokkaajana.
Polkupyörän synty heijastelee ihmisen haavetta rakentaa omin voimin liikkuva kulkuneuvo. Tieto vapaaherra Karl von Draisin Mannheimissa vuonna 1817 keksimästä muodikkaasta kaksipyöräisestä ohjattavasta laitteesta kiiri kolmessa kuukaudessa myös Turkuun. Åbo Allmännä Tidningin mukaan hevoseton draisiini saavutti uskomattoman 14 kilometrin tuntinopeuden.
Puinen laite ei kuitenkaan menestynyt Englannissa, missä keikaroivien dandyjen alla nähtiin pian metallisia hobby-horseja. Ne levisivät brittiläisten joukkojen mukana Intiaan asti. Usko kaksipyöräisten mahtiin kuitenkin horjui, ja 1820-1865 käytössä oli poljettavia kolmi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja.
Vaunuseppä Pierre Michaux palautti kaksipyöräisen kuitenkin Pariisin kaduille 1865. Hän alkoi harjoittaa myös polkupyörien kaupallista tuotantoa ja lisäsi etupyörään polkimet. Vuonna 1869 patentoitiin kokonaan metallinen polkupyörä, jossa oli pinnat. Samalla etupyörää suurennettiin, ja satulan siirtyessä mahdollisimman lähelle ohjaustankoa pyörän halkaisija kasvoi jopa 1,5 metriin.
Preussin ja Ranskan välinen sota katkaisi näiden michauxien ja pyöräteollisuuden kehityksen kesällä 1870. Vuotta aikaisemmin Coventryssa sijainnut ompelukonetehdas oli saanut usean sadan pyörän tilauksen. Kun vielä mannermaalla menestynyt kilpapyöräilijä James Moore joutui palaamaan ranskalaispyörä kainalossaan sotaa pakoon Britanniaan, pyöräteollisuus sai Englannissa siivet selkäänsä. Coventrysta kasvoi hetkessä pyöräteollisuuden Piilaakso. Polkupyöristä tuli laadun referenssi Singerin lisäksi muun muassa Hillmanille (Ariel), Roverille ja Rudgelle. Valmistajia, jotka itse olivat innokkaita pyöräilijöitä, oli parhaimmillaan Coventryssa 14. Korkeat pyörät soveltuivat sekä kilpailuun että retkeilyyn.
Nykyaikainen ketjuvetoinen polkupyörä kehitettiin Roverilla 1885. Se oli korkean polkupyörän ja kolmi-nelipyörän tekniikan risteytys. Kun pyöriin vielä saatiin ilmarenkaat (1885) ja takapyörään vapaanapa (1895), turvapyörästä tuli moderni velocipedi. Se saavutti runkomuunneltuna pian myös naisten suosion.
Ensimmäinen pikakulkuri saapui Suomeen laivalla 15.4.1869, mutta jo sitä ennen täällä nähtiin itse teetettyjä pyöriä. Suomen ensimmäinen fillaristi, "hullun hevosen ohjastaja", lienee ollut Jokioisten ruukin omistaja C. Bremer , mutta huhtikuussa Turussa ainakin apteekkari Sternbergin alla oli aito ranskalainen sukkelajalka. Turkulaisen konsulin Henning von Rettigin käytössä oli 1880-luvulla englantilainen korkeapyöräinen. Se oli rekisteröity paikalliseen pyörärekisteriin numerolla 242.
Sepät alkoivat valmistaa pyöriä myyntiin Suomessa 1880-luvulla, mutta samoihin aikoihin alkoi myös englantilaisten pyörien myynti. Lars Krogius perusti ensimmäisenä pyöräkaupan Suomeen 1884. Suomen sotaväki otti polkupyörät hyötykäyttöön miltei heti kaupan perustamisen jälkeen. Myös posti ja poliisi nousivat pyörille vielä 1800-luvulla.
Pyöräily nähtiin pian tyylikkäänä harrastuksena, ja pyöräilyseurat aloittivat 1883. Helsingfors Velocipedklubb sai ensimmäisen naisjäsenen 1888 ja samaisena kesänä Turun polkupyöräseura järjesti kansanhuvit Kupittaan puistossa. Maan ensimmäinen kilpailurata, velodromi rakennettiin Turkuun 1894.
Kirjailijat olivat tuolloin pyöräilyn edelläkävijöitä. He levittivät "welocipedi-hullutusta" kansallisromantiikan innoittamina ja matkasivat pyörän selässä aina Italiaan asti. Matkakertomukset ilmestyivät sanomalehdissä ja kirjoissa. JuhaniAho viilsi lastunkin polkupyörälle. Valokuvaaja/toimittaja I.K. Inha puolestaan innosti esimerkillään kirjailijoita ryhtymään myös pyöräkauppiaiksi.
Polkupyörä symboloi aikanaan nuorten vapautta ja oli itsellisen ihmisen merkki. Se mahdollisti aluksi miesten liikkumisen kauemmas kotipiiristä, mutta pian myös varakkaat kaupunkilaisnaiset alkoivat ottaa osaa pyöräilymuotiin. 1900-luvun alussa tavattiin maaseudullakin pyöräileviä opettajattaria ja neitejä, toisinaan piikojakin. Vaikka miesten pyöräily oli paljon naisten pyöräilyä yleisempää, sukupuolierot alkoivat 1920-luvulla tasoittua, ja 1930-luvulla polkupyörä oli jo kaikkien kulkuneuvo. Sen sai hankituksi silloisen maatalousyöntekijän 25 päivän palkalla. Pyöriä myytiin vuodessa tuolloin 140 000 kappaletta.
Turusta oli 1800-luvun lopulla tullut pyöräkaupan keskus ja varsinainen pyöräteollisuus alkoi kehittyä pyörien koontina tuonnin pohjalta. Koontitoiminnasta oli enää lyhyt polkaisu runkotuotantoon. Kustaa Merilä , joka oli perustanut Turkuun oman pyöräliikkeen 1898, aloitti Olympia-pyörien kokoamisen ja runkojen valmistuksen Suomen polkupyörä- ja konetehtaassa Kaarinassa 1904. Hänen jälkeensä runkotuotannon aloitti Rautateollisuusosuuskunta Pyrkijä 1906. Pyöräkorjaamona aloittanut Tunturi ryhtyi valmistamaan runkoja 1933.
Pyöräilyn kulta-aikana 1920-1930 luvuilla pyörien kokoajia oli lähes joka paikkakunnalla. Tämän vuoksi Suomessa tunnetaan yli 500 pyörämerkkiä. Niistä heijastuu koko kulttuurimme kirjo.
Jarmo Wallenius
Parhaillaan vietetään toisen kerran pyöräilyvuotta ja tänään lauantaina alkaa pyöräilyviikko 12.-20.5.2007. Se huipentuu ensi tiistaina 15.5. vietettävään Pyörällä töihin -päivään.
