Extra

Huippu-urheilija ei lomaile

TS/Tara Lehtonen<br />Jukka Lehtovaara ei koe jääneensä mistään paitsi, vaikka joutuu olemaan usein viikkoja poissa koulusta ja kavereidensa luota jalkapallon takia. Hän on pikemminkin saanut lisää kavereita ja hyviä kokemuksia.
TS/Tara Lehtonen
Jukka Lehtovaara ei koe jääneensä mistään paitsi, vaikka joutuu olemaan usein viikkoja poissa koulusta ja kavereidensa luota jalkapallon takia. Hän on pikemminkin saanut lisää kavereita ja hyviä kokemuksia.

Jukka Lehtovaara , oli kuusivuotias, kun hän veti ensimmäisen kerran nappulakengät jalkaansa. Nuoren maalivahdin harjoittelu muuttui totiseksi, kun maajoukkueleirit alkoivat. 18-vuotias Jukka haluaa ammattiurheilijaksi. Hänellä on lomaa vain kerran vuodessa ja silloinkin hänen odotetaan harjoittelevan omatoimisesti.

- Joululoman jälkeen pidetään kuntotesti.

Pallottelua koulun ja nurmen välillä

Jukka opiskelee kolmatta vuottaan Aurajoen urheilulukiossa. Koulussa pysytään ymmärtäväisinä, vaikka Jukka viettää ajoittain viikkoja ulkomailla maajoukkueen peleissä ja kansainvälisillä katsastusleireillä. Tiukasta aikataulusta huolimatta Jukalla on aikaa kavereille ja koululle.

- Juhlimaan en kuitenkaan pääse muulloin kuin lomakaudella. Ravinnonkin osalta täytyy vähän katsella, mitä suuhunsa pistää. En silti koe jääväni mistään paitsi, Jukka toteaa.

Loukkaantumisen pelko

Kolme vuotta sitten Jukan jalka murtui, eikä nurmelle ollut asiaa puoleen vuoteen. Jalka saatiin kuntoon, mutta tapaus jätti pelon mieleen.

- Kyllä loukkaantumista aina vähän miettii. Loukkantuneena tulee todella tyhjä olo, kun on tottunut käymään treeneissä lähes joka päivä. Onneksi saan lukio-opintoni tänä vuonna päätökseen, jolloin minulla on jotkut paperit, jos jotain sattuisi, hän toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jukan tavoitteet ovat selvät: pääsy veikkausliigaan ja 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Lopullisena päämääränä hänellä on päästä maalivahdiksi Englannin valioliigaan.

- Olen silti vielä aika alussa. Sen näkee sitten muutamien vuosien päästä, miten korkealle pääsen, Jukka summaa.

Ei aikaa opiskelulle

Aurajoen urheilulukiossa opiskeleva Minna Nikkanen , 18, harjoittelee lähes päivittäin seiväshyppyä henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa. Viime heinäkuussa Minna voitti aikuisten SM-kisat ja selviytyi Kiinan nuorten MM-kisoissa kuudenneksi. Hän käy kisoissa parikymmentä kertaa vuodessa.

- Joinakin päivinä ei jää tarpeeksi aikaa opiskelulle. Kavereille löytyy aikaa lähinnä vain viikonloppuisin, Minna kertoo.

Huonoinakaan päivinä ei pidetä vapaata, vaan silloin Minna neuvottelee valmentajansa kanssa harjoituksien keventämisestä.

- Varsinkin kesällä harmittaa, kun kaverit menevät pitämään hauskaa, mutta itse en voi, kun on kilpailut tulossa. Siihen pitää vain oppia asennoitumaan, Minna pohtii.

Maailman kärkilistoilla ei suomalaisia naispuolisia seiväshyppääjiä ole. Minna kuitenkin ilmoittautuu tienraivaajaksi. Hän pyrkii seuraavissa 19-vuotiaiden EM-kisoissa sijoittumaan kolmen parhaan joukkoon. Ammattilaisen urasta Minna ei silti uskalla vielä haaveilla. Hän aikoo pitkittää opiskelujaan, jotta voisi samaan aikaan kouluttautua ja urheilla.

- Suomessa tuskin on mahdollisuuksia elää seiväshypyllä, sillä urheilijat eivät saa tarpeeksi rahaa, hän toteaa.

Noora Tammisto

TS/Tara Lehtonen<br />Minna Nikkanen nousee seipäällään 4,21 metrin korkeuteen, mutta janoaa ahnaasti lisää senttejä.
TS/Tara Lehtonen
Minna Nikkanen nousee seipäällään 4,21 metrin korkeuteen, mutta janoaa ahnaasti lisää senttejä.