Leikkele mut suosituks
Ensimmäinen ulkonäköön liittyvä muistoni on kolmen vuoden iästä. Äitini oli pitkään yrittänyt taivutella minua antamaan hänen leikata pitkät hiirenhäntähiukseni lyhyiksi, jotta kuontaloni olisi vahvistunut. Muistan, kuinka myönnyin hänen tahtoonsa ja istuin parturoitavaksi. Heti operaation jälkeen juoksin eteisen peilin ääreen ja tuijotin kummajaista järkyttyneenä itkuun parahtaen: "Minä en halua tämmöistä tukkaa!"
Seuraavaksi ulkoinen habitukseni aiheutti päänsärkyä kuudennella luokalla liikunnantunnilla, kun harjoittelimme telinevoimistelua yhdessä poikien kanssa. Olin tietenkin sonnustautunut asianmukaisesti trikoiseen jumppapukuun. Kesken kaiken kaverini ryntäsi kertomaan, kuinka luokan pojat olivat tirskuen tuijottaneet "hyvinmuodostuneita munkkejani". Ei hyvänen aika jätkät, kuinka joku voi olla noin TYHMÄ, ajattelin, ja tuomitsin typerän vaatekappaleen loppuiäksi pannaan. Salaa heidän huomionsa tietysti imarteli varhaisteini-ikäisen kypsymässä olevaa mieltäni.
Ulkonäön merkitys korostui erityisesti murrosiässä, kun peilistä tuli toisinaan pahin vihollinen. Milloin sitä painiskeli elämää suuremman nenäkompleksin kourissa, milloin naamaan ilmestyvät näppylät saivat vihaamaan koko maailmaa. Ja siinä sivussa jaksoin vaahdota kavereilleni päiväkaudet jostakin pari vuotta vanhemmasta ihastuksesta, kun se on NIIIN hyvännäköinen. Turhaan Suosikin lääkäripalstan Eki -setä koetti vakuuttaa, että sisäinen kauneus se on, joka ratkaisee.
Nykyään arvostan virheettömän ulkomuodon sijaan kokonaisuutta, joka muodostuu persoonan, käyttäytymisen ja toiminnan ainutlaatuisesta vyyhdestä. Ajatellaanpa vaikka kahta ulkonäöltään identtistä miestä, joista toinen on räiskyvän valloittava persoona, toinen angstisen kolkko synkistelijä. Yhteistä ei ole kuin ulkonäkö, joka sekään ei näytä enää samalta.
Mitä mahtoikaan muuan kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen tahtonut miekkonen ajatella, kun pyysi tosi-tv:ssä plastiikkakirurgia leikkelemään itsensä Brad Pittin näköiseksi?
Ymmärrykseeni eivät mahdu silikonit, rasvaimut tai muut pelkästään turhamaisuutta tehdyt ulkonäön "korjailut". En näe vaivaa tuomita mutta en myöskään perehtyä syvällisemmin näin ulkonäkökeskeiseen ajatteluun.
Toinen aihetta sivuava piirre on ikuisen nuoruuden ihainnointi. Miksi 90-vuotiaan isoäidin onnitteluilmoitukseen liitetään kuva vuodelta 1946?
Salla Tuomola,
joka jaksaa hehkuttaa, kun kolmikymppisenä kysytään paperit
