Treffi

Brinkkalasta
Tokioon

TS/
TS/

Kesällä 2001 Turun Sanomissa kirjoitettiin tamperelaisesta yhtyeestä, joka joutui liftaamaan Turkuun päästäkseen soittamaan Brinkkalan kesä -tapahtumaan.

Nyt sama yhtye on jälleen tulossa esiintymään Turkuun kahdelle promokeikalle. Tällä kertaa paikkana on uutuudenkarhea Vimma, jonne kolmesataa nopeinta pääsevät ostettuaan yhtyeen uuden levyn Anttilasta.

Todennäköisesti Negativen laulaja Jonne Aaron ja kumppanit eivät tällä kertaa joudu heiluttelemaan peukaloitaan moottoritien varressa Pispalassa. Kunnollinen kyyti järjestynee myös lokakuussa Pietarista alkavalle maailmankiertueelle.

- Levyn julkaisu viivästyi kuukaudella, koska saksalaiset halusivat lisää aikaa promoamiseen. Sen takia emme ehdi kiertämään Suomessa kuin vasta joulukuussa. Venäjän jälkeen menemme Japaniin ja sitten kuukaudeksi Eurooppaan, Aaron luettelee.

Yhtyeen ensimmäinen levy War of Love julkaistiin vuonna 2003, ja jo saman tien nuorta bändiä vietiin oikein kunnolla. Tahti on jokaisen levyn myötä kiihtynyt. Aaron myöntää, että vauhti on ollut yllättävän haipakkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Ei viisi vuotta sitten olisi tullut mieleenkään, että tämä menisi näin nopeasti. Kun kiersimme paljon Pirkanmaan alueella, unelmoimme, että pääsisimme muuallekin Suomeen. Sitten kun pääsimme Brinkkalaan, se oli melkein kuin olisi Tokioon päässyt.

Sittemmin Negative pääsi oikeasti maistamaan isoa suosiota. Asioiden nopeasta etenemisestä huolimatta Aaron sanoo selvinneensä hyvin erilaisista rockin lieveilmiöistä.

- Se johtuu luultavasti siitä, että olin jo ennen musatouhujen aloittamista valmiiksi pihalla ja hitusen hullu. Mutta jos rehellisiä ollaan, olihan se lähes teini-ikäisestä hämmentävää kun kaupan kassajonossa nyittiin hihasta, tytöt istuivat rappukäytävässä ja tunkivat pieniä kätösiään postiluukusta.

Sikiöasentoja ja sirkusta

Negative teki uusimman Anorectic -levynsä tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa. Yhteistyöstä Aaronilla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Erityisesti Hiilesmaan luova hulluus teki yhtyeeseen vaikutuksen.

One Last Shotin väliosaa äänitettäessä Hiili laittoi minut ja Larryn mahdollisimman epämukavaan asentoon. Lauloin nurkassa sikiöasennossa ja Larrya roikotettiin lähestulkoon pää alaspäin. Itselleni oli hienoa ja uutta, miten tuollaiset jutut voivat vaikuttaa fiilikseen ja lopputulokseen.

Anorecticin kansitaiteen sirkusteema syntyi osittain siksi, että yhtyeelle tuli levyn pimeästä ja skitsosta kappalemateriaalista äänitysvaiheessa mieleen maailmanlopun sirkus. Aaron huomauttaa, että sirkuksen ja rokkibändin välinen raja on muutenkin hiuksenhieno.

- Onhan tässä sellainen olo kuin olisi jossain hiton sirkuksessa koko ajan. Rokkibändissäkin reissataan ja viedään karavaani kaupungista ja maasta toiseen. Sirkus on muutenkin aina kiehtonut ja pelottanut. Kun katsoin yhdeksänvuotiaana Stephen KinginSen , se jäi verkkokalvoille. Siitä on nähty monet painajaiset.

Kahdenkympin kriisi

Jonne Aaron toivoo, että viimeistään kolmannen levyn myötä unohdettaisiin puheet teinibändistä ja tähdenlennosta. Ehkä miehen toive toteutuu. Ainakin toimituksessa vierailleet alakoululaiset arvelivat kysyttäessä Aaronin olevan "jotain 40-vuotias".

- Oikeesti vai! Kyllä tässä on ollut pientä kahdenkympin kriisiä, mutta tuossa se nyt sitten konkretisoitui. Nyt kyllä vedettiin matto jalkojen alta, laulaja hämmästelee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisin kuin Suomessa, ulkomailla Negativeen on suhtauduttu alusta asti asiallisesti. Aaron epäilee, että Suomessa saa aina kuraa niskaansa, jos bändi sattuu kiinnostamaan kauniimpaa sukupuolta.

- Jotenkin tuntuu, että Suomessa meitä on vierastettu, koska olemme harvinaisen hyvän näköinen pumppu, joka on liikuttanut hameväkeä.

PEKKA SIIKAVIRTA

Negative, Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, to 28.9. klo 17 ja 19, Aurakatu 16.