KAI AULIO
Valtaosa Suomen harvinaisista ja jopa paikallisen sukupuuton partaalle ajautuneista eliölajeista elää vanhoissa metsissä, jotka ovat säästyneet nykymetsätalouden aikaansaamalta maisemien ja puuston yksipuolistumiselta. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen edellyttää kuitenkin laajempia ja yksilöidympiä toimia kuin pelkkää kaavamaista ikimetsien säilyttämistä.
Joensuun yliopiston tutkijan Olli-Pekka Tikkasen johdolla Annales Zoologici Fennici -tiedelehdessä julkaistu selvitys osoitti, että eri eliöryhmien vaatimukset poikkeavat toisistaan merkittävästi. Tämä edellyttää muun muassa metsien ikärakenteen, puulajikoostumuksen, lahopuuston, metsien palamishistorian sekä pienilmaston paljon nykykäytäntöä tarkempaa huomioimista arvioitaessa suojelualueiden rajoja sekä talousmetsissä harjoitettavia taloudellisia toimia.
Kaikkiaan Tikkasen johtama työryhmä analysoi 466 maamme eliölajiston ns. punaiseen kirjaan eli uhanalaisten eliöiden luetteloon sisällytettyjen metsälajien elinpaikkavaatimuksia. Maamme luonnon monimuotoisuus on kartoitettu ehkä paremmin kuin missään muussa valtiossa maailmassa, joten tutkimusaineistolla on vankka pohja. Viimeisin uhanalaisten eliölajien luettelo julkaistiin vuonna 2001.
Eliökunta jaettiin joensuulaisten neljään, biologian systematiikan kannalta osin keinotekoiseen ryhmään: Kasvit ja sienet, muut eläimet kuin kovakuoriaiset, kovakuoriaiset sekä kääväkkäät. Laji lajilta etenevä tutkimus on kattavin alan selvitys maailmassa.
Koko aineistossa peräti 80 prosenttia lajeista voitiin yhdistää johonkin tiettyyn havu- tai lehtipuulajiin ja 60 prosenttia osoittautui tärkeiksi - ei aina kuitenkaan välttämättömiksi - lahopuun varassa eläjiksi.
Kuusipuiden varassa elää eniten uhanalaisia
Tutkittaessa vain metsälajeja, oli tietysti selvää, että useimmat lajit ovat tavalla tai toisella yhteydessä puihin. Mutta joensuulaistutkijoiden selvitys osoittaa yllättävän monen luontomme harvinaisuuden ovat sidoksissa yhteen tiettyyn puulajiin.
Kaikkiaan kartoituksen lajeista 78 prosenttia voitiin osoittaa riippuvaisiksi puustosta. Tässäkin osuudessa näkyy uhanalaisten riippuvuus metsätaloudellisesti merkityksettömistä elinalueista. Vain 18 prosenttia puihin suoraan liitetyistä uhanalaisista elää parhaiten elävän puun yhteydessä, kun taas tietyn puulajin kuolleen aineksen olemassaolo on hyvinvoinnin tärkein mittari 60 prosentille punaisen kirjan metsälajeista.
Tiettyyn puulajiin sitoutuneista harvinaisuuksista 61 prosenttia suosii havupuita ja 39 prosenttia lehtipuita. Metsiemme yleisistä puista kuusi osoittautui joensuulaistutkijoiden analyysissä lajiksi, jonka turvissa elää eniten harvinaisuuksia. Kuusen läsnäolosta hyötyviä uhanalaisia on erityisesti kääpien ryhmässä.
Tärkeimmäksi uhanalaisia lajeja ylläpitäjäksi puuksi Tikkanen ja kumppanit nimeävät kuitenkin haavan, jonka suojeluun tulisi kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Haavat kasvavat useimmiten yksittäin tai pieninä ryhminä, joten eri yksilöiden ja populaatioiden kanssakäyminen on vaikeaa. Haapa kaipaakin todellista täsmäsuojelua.
Lahoa pitäisi olla enemmän
Lahopuu osoittautui erittäin tärkeäksi metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitäjäksi. Ja tällä rintamalla Suomella on paljon parannettavaa, Tikkanen ja kumppanit toteavat. Meillä noudatettavien metsänkäsittelyohjeiden mukaan talousmetsiin tulisi jättää 5-20 runkoa lahopuuta tai vanhaa puuta kuolemaan ja lahoamaan luonnostaan.
Heikkokuntoista vanhaa tai jo kuollutta puuta suosivista tai jopa elämälleen vaativista eliöryhmistä tärkein on käävät, joista 92 prosenttia uhanalaislistan lajeista vaatii nimenomaan lahopuuta. Myös kovakuoriaisille metsätaloudellisesti yli-ikäiset puut ovat tärkeitä, sillä uuden joensuulaiskartoituksen mukaan 79 prosenttia ryhmän harvinaisuuksista on sidoksissa lahopuuhun. Muissa eliöryhmissä vastaava riippuvuus jäi alle 30 prosenttiin.
Joko pystyssä vielä olevaa tai maassa makaavaa kuollutta puuta on luonnollisesti eniten ikärakenteeltaan vanhoissa metsissä, joiden osuus on Suomessa hyvin vähäinen. Kiireellisimpiä suojelutoimia vaativassa Etelä-Suomessa suojeltujen metsien osuus on vain 0,6 prosenttia metsien kokonaisalasta. Eikä näiltä alueita löydy ainakaan helposti apua uhanalaisten aseman turvaamiseen, sillä maamme eteläosien vanhoista metsistä on tätä nykyä suojelutoimien ulkopuolella vain alle kaksi prosenttia pinta-alasta.
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen tai jopa lisääminen suomalaisissa metsissä vaatisi Tikkasen ja kumppanien mukaan selkeästi nykyistä suurempaa panostusta vanhojen, varjoisten ja paljon suurikokoisten - rungon läpimitalta yli 30-senttisten - elävien tai lahopuiden määrän lisäämiseen. Ja nämä vaatimukset ovat vaikeasti yhdistettävissä rankkaan taloudelliseen kilpailutilanteeseen ajautuneessa metsänhoidossa ja puunkorjuussa, joensuulaistutkijat korostavat.
Moni uhanalainen kaipaa nuorta puustoa
Mutta eivät metsän harvinaistuneet otukset vain ikimetsiä kaipaa. Noin puolet Tikkasen ja kumppanien analyysiin otetuista Pohjolan taigametsien uhanalaisista lajeista elää tai on jopa riippuvaisia vanhasta puustosta. Alle kymmenesosa punaisen kirjan lajeista tuntee olonsa kotoisimmaksi keski-ikäisissä, yleensä talouskäytössä olevissa metsissä. Sen sijaan nuoret, biologisen kehityksensä alkuvaiheessa olevat metsät ovat paras mahdollinen koti noin 20 prosentille maamme uhanalaisiksi luokitelluista metsälajeista. Noin viidesosa punaisen kirjan lajeista voi esiintyä yhtä hyvin ihan minkä ikäisissä metsissä hyvänsä.
Noin kolmasosa kovakuoriaisista ja muista eläimistä elää parhaiten nuorissa metsissä, kun kasveilla ja sienillä vastaava osuus on alle viidesosa sekä käävillä vain viisi prosenttia.
Ennen nykyaikaista metsänhoitoa ja valvontaa Suomen metsät ovat palaneet jokseenkin varmasti määräajoin. Usein väitetään, että metsäpalojen tehokas sammuttaminen on vienyt luonnostamme hiiltyneen puuaineksen, jonka varassa monet harvinaisuudet elävät. Tikkasen ja kumppanien selvityksen mukaan metsien uhanalaista vain 10 prosenttia suosii palojen jälkeisiä oloja ja vain kolme prosenttia punaisien kirjan lajeista on ehdottomasti riippuvaisia hiiltyneestä puuaineksesta. Eniten metsäpaloista hyötyvät kovakuoriaiset, joiden uhanalaisryhmästä joka viides tulkittiin parhaiten palaneella puulla eläviksi.
Metsän pohjakerroksen pienilmaston mukaisessa luokittelussa ei löytynyt yllätyksiä. Yli puolet kasveista ja sienistä sekä käävistä menestyy parhaiten varjoisilla kasvupaikoilla, jollaisia löytyy varmimmin vanhoista ikimetsistä. Eläinkunnan edustajista sen sijaan vain 9-16 prosenttia suosii Tikkasen ja kumppanien analyysin mukaan varjoisia ja suljettuja metsiköitä.
