Suomen valtio jakaa tänä vuonna 1,68 miljardia euroa tieteen ja tutkimuksen edistämiseen. Se on 1,4 prosenttia budjetista. Koko bruttokansantuotteesta menee lähes 3,5 prosenttia tutkimukseen, mikä on maailman huipputasoa.
Valtion tutkimusrahapottia on viiden vuoden ajan lisätty tasan sen verran, että budjettiosuus pysyy samana. Ensi vuodeksi tutkimusvaroihin on luvassa tämänvuotista pienempi lisäys. Keskiviikkona käyty budjettiriihi lupasi Tekesille 21 lisämiljoonaa ja Suomen Akatemialle vajaat 20 lisämiljoonaa. Yliopistot saavat korkeakoulujen kehittämislain edellyttämät 20 lisämiljoonaa.
Tämä tarkoittaa pudotusta bruttokansantuotteen tutkimusrahaosuuskäyrään. Muut maat saavat tilaisuuden rynnistää tilastossa Suomen edelle.
Silti pääministeri Matti Vanhasen (kesk) johtaman valtion tiede- ja teknologianeuvosto on julistanut tavoitteekseen lisätä merkittävästi tutkimusrahoitusta ja säilyttää tieteen ja tutkimuksen osuus bruttokansantuotteesta maailman huippumaiden tasolla. Hallitus on luvannut nostaa bruttokansantuoteosuuden neljään prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
Nollatutkimuksesta ei makseta
Tutkimus, päättelee valtiovalta, on kansakunnan menestyksen ja talouskasvun edellytys. Mutta tutkimuksen on tietysti oltava tehokasta. Nollatutkimuksesta ei valtionkaan kannata maksaa. On keskityttävä siihen, mikä on tehokasta, eikä ripoteltava senttejä sinne tänne.
Aikomuksen takana on ennen kaikkea rahansäästötarve, mutta myös tarve pysähtyä katsomaan, missä mennään. Kohdistetaanko tutkimusrahat oikein ja pysyykö tutkimuksen laatu rahoittajan tarkoittamalla tasolla?
Mikä sitten on tehokasta? Mistä tietää, mitä kannattaa tutkia ja mitä ei - ja kuka sen päättää?
Tiede ja tutkimus jakautuvat monelle taholle. Valtion tutkimusrahat menevät yliopistoille, valtion omille, eri ministeriöiden alaisille tutkimuslaitoksille, Suomen Akatemialle jaettavaksi kilpailun perusteella edelleen eri tutkijatahoille, yliopistosairaaloihin ja muihin tutkimusta harjoittaviin laitoksiin.
Suurin rahapotti, 28,5 prosenttia kaikesta, menee Tekesille. Tekesin saamat yli 478 miljoonaa ylittävät jopa yliopistojen yhteensä saaman valtionrahoituksen. Tosin yliopistoihin suuntautuu valtion tutkimusrahoja myös Suomen Akatemian kautta.
Rahanjakoon kohdistuu nyt kahdenlaista arvostelua. Toiset korostavat "hyötyä": jos ennen kaikkea teknologian kehitysrahoista leikataan, Suomen asema korkean teknologian maana vaarantuu ja kansantalouden kasvuvauhti kärsii.
Toiset taas esittävät, että teknologian kehitykseen satsataan meillä enemmän myös yritysten rahoja kuin melkein missään muualla; siksi valtion pitäisi keskittyä tukemaan sitä tutkimusta, johon ei kohdistu yritysrahoitusta.
Tuotekehittelyn luvattu maa
Åbo Akademin kansantaloustieteen professori Markus Jäntti on tutkimusrahoituksen terävimpiä kriitikoita.
- Suomen hyvä maine tutkimukseen panostavana maana perustuu määritelmävirheeseen, Jäntti sivaltaa.
- Me emme ole kärkimaa tieteen ja tutkimuksen, vaan tuotekehittelyn julkisessa rahoituksessa. Ei siinä sinänsä ole mitään pahaa: jos tuotekehittely tuo tulosta ja hyvinvointia kansalle, niin hyvä on. Mutta on tärkeätä puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Rahoituksen painottuminen teknologiaan jättää Jäntin mukaan yliopistotutkimuksen ja varsinkin yhteiskuntatieteet huonoon jamaan.
- Yliopistojen rahoitusta on alettu kiristää ja kontrolloida tehokkuuden nimissä tavalla, joka tuhoaa aidon tehokkuuden. Jos yliopistollista toimintaa arvioidaan viidentoista minuutin pätkissä, ei voida puhua tutkimuksen vapaudesta. Silti yliopistot ovat vapaan, kriittisen tutkimuksen viimeinen linnake.
Jäntti arvelee, että valtiovalta pitää korvamerkittyjä rahoja parempina kuin vapaaseen tutkimukseen annettuja. Se haluaa kontrolloida, mihin rahat käytetään.
- Ei rahaa tietenkään voi jakaa vain könttäsummana. Mutta mikä olisi optimaalinen tapa jakaa se? Sitä ei pirukaan tiedä. Ainakin tällä pelillä aidosti vapaan tutkimuksen edellytykset heikkenevät jatkuvasti.
Jäntin mielestä valtion omat tutkimuslaitokset saisi lakkauttaa vapaan tutkimuksen vastaisina.
- Ministeriöiden tulosjohtamissa laitoksissa tutkimuksen vapaus ja kriittisyys on kyseenalaista. Ajatellaan esimerkiksi Valtion taloudellista tutkimuskeskusta, VATT:ia. Miten valtiovarainministeriön alainen tutkimuslaitos voisi tehdä riippumatonta tutkimusta valtiontalouden eli oman esimiehensä toimista? Näissä laitoksissa tulosmenettely on läpinäkymätöntä; toimintaa ohjataan eli sensuroidaan joko tieten tai tietämättä vaihtelevassa määrin.
- Aiheet valikoituvat helposti sen mukaan, mikä poliittisten päättäjien mielestä on seksikästä tai muodikasta. Sellaiset aiheet ovat tutkimuksen jälkijunassa, tieteen kannalta ohi. Strateginen ohjaus ei suosi innovatiivisuutta. Tuloksia tuskin sentään sanellaan, mutta jos epäillään, että jokin tutkimushanke saattaisi päämiehen huonoon valoon, sitä ei toteuteta.
Jäntti esittää esimerkkinä verotuksen tutkimuksen. Kun päättäjät ovat valinneet poliittiseksi linjaksi verotuksen keventämisen, taloustutkimuksen olettaisi tutkivan linjan seurauksia.
- Sellaisia tutkimuksia ei ole näkynyt. Ministeriön ennusteita ei analysoida, vaikka ne laskevat vaikutukset valtiontuloihin aina alakanttiin.
Tutkitaanko susia vai hyttysiä
Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arto Mustajoki on Markus Jäntin kanssa samaa mieltä siitä, että yhteiskunnan hallinnon rakenteita ja päätöksentekoa tutkitaan Suomessa aivan liian vähän.
Mustajoki on mukana päättämässä Suomen Akatemian rahanjaosta eri tutkimushankkeille ja projekteille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana.
Suomen Akatemia on valtion rahoitusorganisaatioista ainoa, joka jakaa tutkimusrahoja kaikkeen perustutkimukseen.
- Kriittisen yhteiskuntatutkimuksen rahoittaminen olisi ilman muuta Akatemian tehtävä. Näyttää vain siltä, ettei yliopistomaailmassa ole tällaiseen riittävästi kiinnostusta, Mustajoki epäilee.
Puutetta on hänen mukaansa sekä EU-tason että Suomen hallinnon kriittisestä tutkimuksesta, yhteiskunnan prosessien ja niiden kustannusten tutkimuksesta, elämänlaadun tutkimuksista. Varsinkin sosiaaliturvan tutkimus on viime vuosina saanut vähemmän valtion rahoitusta kuin ennen, samoin kulttuurin ja työelämän tutkimus.
- Näyttää siltä, että tutkijat keskittyvät mieluummin erikoisiin aiheisiin kuin tavallisiin. Esimerkiksi susia tutkitaan mieluummin kuin hyttysiä, vaikka hyttyset vaikuttavat meidän elämäämme huomattavasti enemmän. Todella merkittävä aihe, joka on jäänyt todella syrjään, on perustason kommunikaatiotutkimus. Puheen, kommunikoinnin ja ymmärtämisen tutkimus olisi yhteiskunnan toiminnan takia hyvin tärkeää. Siihen pitäisi panostaa poikkitieteellisesti, sekä kielitieteen että psykologian ja sosiologian näkökulmasta.
Muuten Mustajoki on sitä mieltä, että hyödyn käsitettä ei tutkimusarvioinnissa saisi käyttää ahtaassa merkityksessään.
- Ei humanistinen tai yhteiskuntatieteellinen tutkimus ole periaatteessa sen vähemmän hyödyllistä kuin tekninen tai taloustieteellinen. Nykyään puhutaan enemmän tutkimuksen vaikuttavuudesta: miten eri alojen tutkimustiedolla pystytään vaikuttamaan asioihin. Tutkija itse ei usein siihen pysty; tarvitaan linkki tiedon tuottajien ja hyödyntäjien väliin.
- Ahdas tulkinta hyödyllisyydestä ohjaa valintoja liikaa. Jonkin tutkimuksen hyödyn voi nähdä vasta vuosien päästä. Tutkimuksen lopputulosta ei voi nähdä ennalta; muuten se ei ole riippumatonta tutkimusta.
Suomen Akatemian rahoittamat tutkimusaiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Esimerkiksi nelivuotisia tutkimusohjelmia on viime vuosina rahoitettu liiketoimintaosaamisen, neurotieteen, tietotekniikan, ympäristön ja oikeuden, teollisen muotoilun, muuttuvan Venäjän ja sosiaalisen pääoman aiheista.
Prosentti maailman tiedosta
Akatemialle tulevista hakemuksista pystytään hyväksymään vain 15 prosenttia.
Suomen Akatemian pääjohtajaa Raimo Väyrystä surettaa monien hyvien hankkeitten valuminen rahoituksen puutteessa hukkaan.
Suomalaisessa perustutkimuksessa on Väyrysen mukaan selvästi enemmän potentiaalia kuin mitä pystytään hyödyntämään. IIman lisäresursseja perustutkimuksen hyödyt joudutaan heittämään hyödyntämättä roskiin.
Sama koskee myös teknologian tutkimusta, vaikka se onkin saanut rahanjaossa leijonan osan.
- Suomessa teknologian tutkimukseen panostetaan suhteellisesti enemmän kuin juuri missään muussa maassa. Se on tilastollinen tosiasia, sanoo Väyrynen.
Siihen hän ei ota kantaa, onko painotus oikea vai ei.
- Jako perustutkimukseen ja soveltavaan eli käytäntöön tähtäävään tutkimukseen ei ole yksinkertainen. Esimerkiksi biotieteissä on vaikea sanoa, missä perustutkimus loppuu ja soveltava alkaa. Moni Tekesinkin hankkeista lähtee perustutkimuksesta, joka voi hyvin olla yliopistotutkimusta. Minusta tämä rajanveto ei ole tärkeä.
Tärkeätä Väyrysen mielestä on sen sijaan se, että otetaan riittävästi huomioon perustutkimuksen kansainvälinen tietopohja, kun lähdetään kehittämään omaa tutkimusta.Väyrynen haluaisi ohjata suomalaista tutkimusta yhä enemmän kansainvälisyyteen.
- Yksi prosentti maailmassa tuotetusta tiedosta tulee Suomesta. Loput tiedosta meidän on poimittava kansainvälisestä tutkimuksesta. Meidän on satsattava kansainvälisyyteen, muuten ei suomalainen tutkimus pärjää.
Väyrynen ei näe Suomea tieteen mekkana.
- Tämä on pieni maa, ja meidän rahoituksemme on rajallinen. Samaan luokkaan Yhdysvaltojen, Japanin tai tulevaisuuden Kiinan kanssa emme voi yltää.
- Meidän valttimme voisi ehkä olla älykkyys. Meidän tiedeinstituutiomme toimivat hyvin, ne pystyvät kouluttamaan hyviä tutkijoita. Mutta jos koulutuksesta tingitään, silloin säästetään tulevalta tutkimukselta jalat alta.
EVA LATVAKANGAS
