Neuvostonamut saivat
kääreensä Kauttualta
Kauttuan tehtaitten museo on ulkoapäin vaatimattomista vaatimattomin eikä vanhalta juurikaskellarilta muuta pidä odottaakaan. Sisäpuolelta rakennus on silkkaa teollisuushistoriaa, joka ulottuu katkeamatta 317 vuotta taaksepäin ja haarautuu aikamatkallaan mitä kiehtovimmille teille.
Esimerkiksi Neuvostoliiton rautateille. Vuodesta 1948 aina 1990 sattuneeseen hajoamiseen suurvallan karkkipaperimarkkinoita hallittiin Euran Kauttualta. Euran paperi oli markkinajohtaja eikä vallan pienillä markkinoilla.
- Siellä oli pari sataa karkkitehdasta ja kaikille toimitimme paperia, muistelee silloinen Euran Paperin tehtaanjohtaja Toivo Hakala .
Yksi junanvaunu ei riittänyt päivittäisen tuotannon kuljettamiseen. Neuvostonamujen kääreet valmistettiin omassa tehdassalissaan, parhaimmillaan 16 painokoneella. Naapurissa käytetty paperi oli huomattavasti ohuempaa kuin Hellaksen ja Fazerin, mutta silti molemmin puolin vahattua ja usein kultakoristein somistettua.
Tuohon aikaan Kauttualla opittiin toimimaan logistiikan parhaiden periaatteiden mukaan, vaikka tuota nykysanaa ei kukaan ollut kuullutkaan.
- Tarvittiin vain tieto missä vastaanottavat tehtaat sijaitsevat ja mitä reittiä juna kulkee. Vaunut lastattiin niin, että ne voitiin purkaa oikeassa järjestyksessä, Toivo Hakala kertoo.
Karkkipaperit sai pakata enintään 25 kiloa painaviksi kolleiksi. Tätä isompia taakkoja purkutöistä huolehtivien naisten ei ollut lupa nostaa.
Kauttuan tehtaitten museo avattiin vuoden kestäneen uudistuksen jälkeen virallisesti viime keskiviikkona. Oli kulunut päivälleen 317 vuotta Kauttuan teollisuuden alkulaukauksesta. Siitä vastasi Kuninkaallinen vuorikollegio 21.6.1689 myöntämällä kankivasaraprivilegion eli luvan rautaruukin perustamiseen.
Ruukki lopetti 1907 ja paperitehdas aloitti. Paperinjalostus alkoi 1937.
Etenkin museon näytteet paperinjalostuksen tuotteista kutkuttavat katsojan nostalgianystyröitä. Vitriinistä löytyy työnäytteitä Aalto-maljakon pakkauksesta Makupala-koiranruokapakettiin. Aura-oluen etiketit sykähdyttävät turkulaista ja yhden tähden Jaloviinapullon tunnus ketä tahansa näin juhannuksen tietämissä.
JORMA PIHLAVA
Kauttuan tehtaitten museo, Tehtaantie 59, Kauttua. Avoinna ti-su klo 11-17. Juhlapyhisin suljettu.