Letti hyvin
Kun Jenni Malmin kaverit menevät diskoon tai tuttavat häihin, Jenni joutuu hommiin. Hän taiteilee heille kampauksia. Jennin sedän vaimo ja kummitäti ovat antaneet 13-vuotiaan Jennin myös värjätä hiuksiaan.
- En ole mokannut värjätessäni tai leikatessani. En kyllä edes uskaltaisi saksia kellekään mitään rajua leikkausta.
Jenni on tehnyt kampauksia barbeille ja nukeille koko ikänsä, mutta siirtyi niistä oikeisiin päihin kolme vuotta sitten. Eniten hän tekee kampauksia kavereilleen ja naapureilleen.
- Seuraan Linnan juhlia aina tarkasti ja piirrän vieraiden kampauksia paperille. Omista luomuksistani ei tule aina samanlaisia kuin mallikuvat, mutta tekemällä oppii.
Hän katsoo mallia kampauksiin myös hius- ja aikakauslehdistä ja televisiosta. Jennin mielestä kampausten tekeminen on mukavaa, koska lopussa näkee kauniin tuloksen. Hiusten pesusta hän taas ei tykkää.
- Minulla ei ole hiustenpesulavuaaria, joten tuttavani joutuvat istumaan kylpyhuoneessa puutarhatuolissa, kun värjään. Säälin heidän niskojaan. Yritän kyllä pehmustaa tuolia pyyhkeillä. Sitten joskus omaan kämppääni kyllä hankin pesulavuaarin.
"En leikkaisi siiliä"
Jenni on tarkka omista hiuksistaan. Hän haluaisi kokeilla jotain jännää, vaikka rastoja, mutta siilitukkaa hän ei leikkaisi. Jenni värjäsi hiuksensa kampaajalla ensimmäisen kerran 12-vuotiaana.
- Olin kinunut sitä ekalta luokalta lähtien, hän virnistää.
Aamuisin Jenni laittaa hiuksiaan 15-30 minuuttia. Hän on saanut pelkkää myönteistä palautetta tekemistään kampauksista.
- Jos teen kampauksen kaverilleni, muut saattavat pyytää samantien, että tekisin heillekin. Ystäväni ovat luottavaisia, vaikka olen nuori.
Jenni valokuvaa noin puolet loihtimistaan kampauksista ja laittaa kuvat kampauskansioonsa, johon on kolmen vuoden aikana kertynyt noin 60 valokuvaa.
- Ehkä kansiosta on hyötyä, kun haen kampaajaksi.
Jenni haluaa isona hiusalalle, muttei ihan tavalliseksi parturikampaajaksi.
- Haluaisin mieluiten johonkin teatteriin kampaajaksi, koska kaikkein antoisinta on tehdä kampauksia. Jatkan peruskoulun jälkeen luultavasti ammattikouluun, joten noin viiden vuoden kuluttua olen oikea kampaaja.
Itsestään selvät lahjatoiveet
Jenni on koonnut huoneeseensa pienen kotihiussalongin. Hänen lahjalistallaan on ollut seitsemänvuotiaasta asti aina joitain hiustuotteita. Kavereiden vakiomatkatuliainen Jennille on jokin kampauslehti.
Kolme vuotta sitten Jenni oli vuoden karkkilakossa ja sai siitä hyvästä vanhemmiltaan rahaa. Hän osti muun muassa mallipään omalta kampaajaltaan.
- Kun mallipää oli aivan uusi, tein siihen kampauksia joka päivä. Nykyään teen sille uuden kampauksen joka toinen kuukausi.
Ystävilleen ja naapureilleen Jenni tekee kampauksia lähes ilmaiseksi. Joistain värjäyksistä tai kampauksista tutut ovat maksaneet Jennille esimerkiksi viisi euroa tai antaneet karkkipussin.
Liisa Lundell