KURKI
kuukahti työtaakan alle
Lemonator-yhtyeen pomo, Lasse Kurki suhtautuu musiikkiin intohimoisesti. Tuntuu kuin mies ehtisi joka paikkaan. Hän pyörittää levy-yhtiötä, tuottaa levyjä, tekee radio-ohjelmia, soittaa useissa bändeissä ja valokuvaa levynkansia.
Kurki myöntää, että vauhti on ollut viime vuosina liiankin kova. Töitä on ollut niin paljon, että asiat ovat hieman jopa kärsineet päällekkäisyyksistä. Herättävänä tekijänä on ollut uupuminen työhön.
- Asiat menivät siihen pisteeseen, että pelkäsin sänkyyn ja nukkumaan menoa. Uni ei tullut millään silmään, kun päässä pyörivät erilaiset asiat. Aivot kävivät niin ylikierroksilla, että tuntui kuin ne eivät olisi enää mahtuneet pään sisälle.
Kurki ei myöskään saanut enää tyydytystä asioista, joista hän aiemmin nautti. Kun levy saatiin valmiiksi, ja tuottajan pallilla pakertanut mies ei kokenutkaan iloa, alkoivat hälytyskellot soida päässä.
Lasse Kurki on tuottanut muun muassa Egotripin, Emmin , Latebirdsin, Niemisen & Litmasen ja Jiri Nikkisen levyjä.
- Minulla tuli yksinkertaisesti mitta täyteen tuottajan hommista. Olenkin vähentänyt niitä töitä radikaalisti ja jatkossa panostan taas Lemonatoriin ja sävellystyöhön.
Musiikkia kolmekymppisille
Tänään keskiviikkona kauppoihin ilmestyy Lemonatorin viides studioalbumi, At the Presence of Great Beauty . Valtaosa levyn lauluista syntyi Kurjen kuuden viikon mittaisella lomalla. Yksin Meksikossa ja Yhdysvalloissa matkustellut Kurki löysi maiseman vaihdolla ja uusien lukuelämysten kautta uudenlaisen kipinän laulujen tekemiseen. Matkan loppupuolella miehellä oli jo kiire tulla esittelemään aikaansaannoksiaan muulle bändille.
- Mulla oli niin voimakas visio levystä, että päätimme tehdä sen ensimmäistä kertaa kokonaan ilman ulkopuolista tuottajaa. Studiossa häärivät miltei koko ajan pelkästään bändin jäsenet. Osa levystäkin äänitettiin omatoimisesti.
Uusi albumi on mietiskelevä ja seesteinen. Kurjen mielestä musiikin kehittyminen rauhallisempaan ja moni-ilmeisempään suuntaan on luonnollista iän karttuessa.
- Bändin keski-ikä on 35 vuotta, ja halusimme tehdä musiikkia, jossa elämänkokemus kuuluu. Tänä päivänä tehdään ihan tarpeeksi musiikkia teini-ikäisille. Koen, että uusi levy on Lemonatorin uusi alku.
Juuret Turussa
Lasse Kurki on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa 8-vuotiaaksi asti Turussa. Mies sanoo Turun keikkojen luovan aina aivan omanlaisensa latauksen. Hän harmitteleekin sitä, ettei klubikeikalle löytynyt keväällä sopivaa päivämäärää. Ruisrockissa bändi kuitenkin nähdään.
- Turku on älyttömän kaunis kaupunki, jossa asuu mukavia ihmisiä. Sitä paitsi Lemonatorilla on ollut aina siellä hyvä menestys, tiedä sitten johtuuko se turkulaisesta taustastani, Kurki virnuilee.
TUOMAS TUOMI-NIKULA